Ei hakutuloksia.

Ecuadorissa äiti tietää paremmin

Suomessa pidetään hieman outona sitä, jos korkeakouluopiskelija asuu vielä vanhempiensa luona. Ecuadorissa, johon olen tutustunut AIESEC-harjoittelijana, suhtautuminen yksinasumiseen on päinvastainen: kun kerron, että muutin kotoa 20-vuotiaana, joudun aina selittämään sen olevan Suomessa ihan normaalia.
Omillaan asuva opiskelija herättää Ecuadorissa kysymyksiä. Onko nuoren perhe kenties jotenkin ongelmainen? Ecuadorissa valtio ei anna opiskelijoille rahaa elämiseen, mutta vanhempien luona asuminen ei ole pelkästään taloudellinen välttämättömyys. Perheyhteys on täällä kiinteä eikä itsenäisyys yksinkertaisesti ole kovin tärkeä asia.

Ecuadorissa nuoret ovat vanhempiensa valvovan silmän alla usein siihen asti, kun he menevät naimisiin. Itsenäiseen elämään tottuneelle suomalaiselle tulee jonkinlaisena shokkina, että yliopisto-opiskelija jättää illanvieton väliin, koska mamma näin määrää.
Valvonta ei rajoitu vain juhlimisen kontrollointiin vaan myös luonnollisesti siihen, kenen kanssa nuoret aikuiset aikaansa viettävät. Jos vanhemmat eivät katso seurustelukumppania hyvällä, on tapailu hankalaa. Viikonloppuisin on suosittua reissata läheisiin pikkukaupunkeihin ja viettää viikonloppu huvilalla tai hostellissa. Jos vanhemmilta ei heru lupaa viikonlopun viettoon seurustelukumppanin tai kavereitten kanssa, nuori joko uhmaa vanhempiaan tai puree hammasta ja jää kotiin.

Ecuador ei ole samalla tavalla turvallinen maa kuin Suomi, joten vanhempien huolenpidon sinänsä ymmärtää. Kyse ei ole kuitenkaan pelkästään rikollisuuden aiheuttamista turvallisuusuhista, vaan yhteiskunnan arvoista – ja machimosta. Tyttöjen olisi kuulemma parempi pysyä neitsyinä avioliittoon saakka. Pojilla ei samaa painetta ole, joten – kuten kuvitella saattaa – eivät kaikki tytöt odota avioliittoon saakka.

Perheyhteys ei ole kuitenkaan vain kontrollointia ja esteitä seuraelämälle, vaan myös välittämistä ja hauskanpitoa.  Asun isäntäperheessä, johon kuuluu äiti ja neljä parikymppistä lasta. Sisarukset viettävät aikaa sekä toistensa että naapurissa asuvien serkkujensa kanssa. Ulko-ovi käy yhtenään, kun serkut pistäytyvät käymään, katsomaan elokuvia, lainaamaan sokeria ja juoruilemaan.
Minä, kaksilapsisessa perheessä kasvanut ja serkkujani vain harvoin nähnyt, seuraan tätä kateellisena. Lohduttaudun sillä, että voin matkustaa toiselle mantereelle omine lupineni – äidiltä olisi siihen tuskin lupaa herunut.

Eevamaija Roininen

Kirjoittaja on vastavalmistunut englannin opettaja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.