Ei hakutuloksia.

Unelma jäi sentin päähän

12 johanna_manninen3 webJohanna Mannisen sataset huipputasolla on loukkaantumisten takia juostu. Nyt hän on oppinut muistelemaan uransa hyviä hetkiä, kuten lukuisia junioreiden EM-mitaleita ja universiadien voittoa. Liikunta pysyy edelleen tärkeänä osana Mannisen elämää opinnoissa, politiikassa ja harrastuksena.

”Luopuminen on kovaa. Kesälläkin kun katsoi arvokilpailuja, voi että, sitä olisi niin toivonut olevansa siellä. Isoin asia tässä on, että päätös ei tullut itseltä, vaan jalat eivät yksinkertaisesti kestäneet sitä treenimäärää, mitä vaaditaan tavoiteltaessa maailman huippua.
Minun geenit altistaa loukkaantumisille ja oon muutenkin sähikäinen. Saan lihaksistani irti vähän enemmän kuin mihin ne pystyvät. Mulla on etureisi revennyt ensimmäisen kerran 11-vuotiaana.
Aikaisemmat loukkaantumiset ei niin harmita, kun olen aina sisuuntuneena palannut paremmalle tasolle. Mutta tämä viimeisin, mikä tuli 2008, kun oli jo paikka olympialaisiin varmistunut: ensin repesi toinen takareisi ja siitä kuukausi sen jälkeen toinen takareisi. Sitten masensi. Tuli olo, että tää ei ole enää reilua.
Mulla on aina urheilussa ollut haaveena päästä arvokilpailujen finaaliin. Moni vähänkään urheilua seurannut tietää kotikatsomostakin sen tunnelman, mikä on ennen sadan metrin finaalia: kuka on maailman nopein, kuka on Euroopan nopein? Niistä urheilijoista näkee, kuinka ne ovat keskittyneitä, ja koko katsomo on hiljaa ja odottaa.
Aikuisten arvokisoissa en koskaan päässyt sinne, tuhannesosalla oon tippunut finaalipaikasta. Vähän enemmän ois pitänyt kurottaa.
Sitä ei voi enää tavoitella – piikkari ei enää lennä niin vauhdikkaasti. Onneksi junioreiden puolella sain vähän maistaa finaalin tunnelmaa.

Haave jäi, mutta sen kanssa on pystyttävä elämään. Nyt on oppinut muistelemaan niitä muitakin hetkiä, mitä urheilu on tuonut – kuinka paljon se on tuonut sisältöä elämään ja opettanut. Miten onnekas sitä on, että on saanut kokea kaikki ne asiat.
Tänä syksynä on tullut palattua usein ajatuksissa jonnekin Atlantan olympialaisiin, kun olin 16-vuotias. Siihen tunnelmaan, mikä oli ennen starttia. Usein tulee mieleen myös vuoden 2007 universiadit Bangkokissa. Ne olosuhteet ja tunnelma, kun on erittäin kuuma ja alla on jo seitsemän starttia. Koko meidän joukkue kannustaa. Se tahto, että tän kisan voitan. Koko juoksu oli helppoa.
2007 oli muutenkin mieletön vuosi. Minulla oli akillesjänne katkennut pari vuotta aiemmin, ja olin miettinyt, mitä tästä tulee. Onneksi en tiennyt, että se on viimeinen kausi. Sen jälkeen on kuusi kertaa revennyt takareidet ja molemmat leikattukin.

Politiikassa en halua niin korkealle kuin urheilussa. Mun poliitikonura pyörii tällä Jyväskylän ja Keski-Suomen akselilla. Minua kysyttiin mukaan eduskuntavaaleihin, mutta totesin, että en lähde. Valtakunnanpolitiikka ei ole sitä, mitä haluan tehdä. Näen itseni tämän alueen liikunnan kehittäjänä. Haluan vaikuttaa liikuntapaikkojen suunnitteluun sekä kehittämiseen ja hyvinvointimatkailuun.
Kun oman ikäisten kanssa keskustelee, monilla on mielikuva, että politiikka on vallankäyttöä, juonittelua, kieroilua ja oman edun tavoittelua. En ihmettele, että näin ajatellaan, jos seuraa politiikkaa vain iltapäivälehdistä. Kun itse on ollut mukana ja on lukenut valtio-oppia sekä liikunnan hallintoa ja -politiikkaa, tietää, ettei se ole sellaista, vaan se on niitä käytännön töitä: laitetaanko kahden euron maksua Harjun kentälle, kun siellä käy juoksemassa vai ei?
Politiikassa minut on otettu vastaan kannustavasti ja olen oppinut aivan hirveästi. Nyt tajuaa, kuinka vähän sitä onkaan ymmärtänyt asioista. Se tiedon tulva, mikä tulee, on uskomatonta. Minulla on kolmas vuosi kunnallispolitiikassa, ja nyt alan hahmottaa sen vuosiympyrän, mitä tapahtuu milloinkin. Arkipäivään liittyviä asioita osaa arvostaa, kun ymmärtää kokonaisvaltaisemmin, miten kaupunki toimii ja kuinka tärkeää työtä tehdään kuntalaisten hyväksi.
Jyväskylässä meillä on paljon liikuntapaikkoja, mutta ne vaativat kehittämistä ja kunnostamista. Sinne pitäisi löytää rahaa. Vaikka kunta luo ne paikat, toivoisin, että myös yrityselämä tukisi liikuntapaikkarakentamista.

Tällä hetkellä viimeistelen opintojani, gradu on vielä kesken. Tavoitteena on valmistua tänä syksynä, ettei ihan kymmentä vuotta tule täyteen yliopistolla. Aloitin yhteiskuntapolitiikkaa lukemalla, mutta siirryin vuonna 2008 kokonaan liikunnan yhteiskuntatieteiden pariin.
Olen odottanut sitä kristallipalloa, että mikä on se paikka, mikä mulle tulee. Toivon tulevalta työelämältä sopivasti haasteita, ja haluan laittaa itseni likoon ja osaamiseni peliin, mutta on haastavaa löytää työpaikka. Niitä ei ole paljon tarjolla tällä marginaalisella alalla. En tosiaankaan vielä tiedä, mikä musta tulee sitten isona.”

Juha Korhonen

toimittaja(at)jyy.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.