Kuva: Johanna Parviainen
Kuva: Johanna Parviainen

Banjot ja mandoliinit ovat jo muutamia vuosia olleet niin in, että niiden täytyy kohta olla out. Vai oletteko kiinnittäneet huomiota samaan kuin minä? Ensin se näppäilty veikeä ääni ilmestyi Sufjan Stevensin musiikkiin, kohta Scandinavian Music Group ryhtyi country-henkiseksi ja lopulta sellaiset suomalaisartistit kuin Don Johnson Big Band ja Jenni Vartiainen toivat Appalakkien kaiut levyilleen.

Bluegrass- ja country-vaikutteita on poiminut ohjelmistoonsa jo pitkään maailmanmusiikkiin keskittynyt Jyväskylän Kesä, jonka keskiviikkoillassa kuultiin J. Karjalaisen viimeisintä amerikansuomalaista musiikkia soittavaa yhtyettä, Polkabilly Rebelsiä.

Tapahtumateltta ei ollut aivan täyteen ahdettu, mutta sitäkin tiivistunnelmaisempi. Räkäistä banjoa täydensivät basso, kitara ja Veli-Matti Järvenpään haitari, joka toi kokonaisuuteen texmex-tunnelmia. Kappaleita kuultin niin Lännen-Jukka kuin Paratiisin Pojat -levyiltä ja mukaan mahtui myös muutama Karjalaisen vanha hitti – kaikki rosoiseen juurisoundiin sovitettuna. Muihin juurisoundeihin innostuneisiin artisteihin verrattuna Karjalainen on esimerkillisen perehtynyt: yhtyeen ohjelmisto perustuu osin Karjalaisen itsensä amerikansuomalaisilta keräämiin kappaleisiin ja arkistoista poimittuihin vanhoihin äänitteisiin. Intoutuipa Karjalainen itse tituleeraamaan itseään pikemminkin tyylilajinsa ”matkasaarnaajaksi” kuin muusikoksi.

Vahvimmillaan Polkabilly Rebels oli yksinkertaisimmillaan ja riisutuimmillaan: Karjalaisen räkäiseksi vääntämän lauluäänen kertoessa rujoja ja riemukkaita tarinoita kaukaisesta lännestä. Se vetosi myös yleisöön: tanssilattia oli täynnä koko illan ajan, vaikka aivan kaikki eivät perinteistä polkkaa taitaneetkaan.

Suomalaiskansallinenkin perinne näyttää silti elävän jyväskyläläisten verisuonissa: kiihkeimmin illalla tanssittiin ja laulettiin Suutarin emännän kehtolaulun ja Löylyä lissää -polkan (jonka Karjalainen tosin esitti eri sanoilla). Vaikka musiikkiin haettaisiinkin vaikutteita meren takaa, myös omista juurista löytyy sopivaa rosoa.

Yleisön amerikkalaisiin tunnelmiin sopivasti lämmitelleen Karjalaisen linjoilla jatkaa torstaina texasilainen Cedric Watson Bijou Creole -yhtyeineen. Hikisessä tapahtumateltassa kuullaan illan pimeydessä vanhaa kreolimusiikkia Lousianan tyyliin. Myös Watson pyrkii tyylilajinsa juurille. Ei ihme, että heinähatut ja ruutupaidat ovat muodissa.

Marja Honkonen