Hiljattain Kaarle-herttua herjasi Klaus ”Rautamarski” Flemingin ruumista kutsuen sitä muun muassa ”vitsiksi, vaarattomaksi möhkäleen muotoiseksi kotieläimeksi”. Hän kritisoi muistokirjoituksia, joissa tästä nuijasodan veteraanista, valtaneuvoksesta ja Itä-Helsingin sotilasdiktaattorista leivotaan ”oksettavalla tavalla sankaria”.
Flemingin kannattajat ovat raivoissaan. Perustettiin Facebook-ryhmä nimeltään ”Albert Edelfelt boikottiin, jos Kaarle-herttuaa ei poisteta maalauksesta.” Keskustelupalstoilla Kaarle-herttuaa nimitellään muun muassa ”lihavaksi aatelishomoksi” ja syytetään sormen työntämisestä Klaus Flemingin ruumiin takapuoleen, vaikka ruumis on sen nimenomaisesti kieltänyt tekstillä ”Exit Only”.
Kaarle-herttuasta on tehty myös satoja tutkintapyyntöjä, ja häntä on uhkailtu.
Ilmaisunvapaus ei ole kaikille mieleen eikä Klaus Fleming ole ainoa vainaja, jonka loukkaamisesta on noussut poru. Myös erästä oikeauskoisten profeettaa yritetään suojella kritiikiltä niin lakipykälien kuin väkivallankin avulla.
Tämä vuosisatoja sitten Itä-Helsingissä uuden uskonnon perustanut profeetta kannatti väkivaltaa, halveksi muita taiteita kuin omia pyhiä säkeitään ja yllytti seuraajiaan avoimeen homovastaisuuteen ja pyhään sotaan vääräuskoisia vastaan. Profeetta opetti:
”Jumala armahtaa, minä en.”
Uskonnollisia opinkappaleita esittelee pyhä kirja nimeltään ”Tuomiopäivä”.
Taannoin hollantilainen pilapiirtäjä Kurt-Kaarina Hazard julkaisi piirroksen, joka esittää profeetan egon räjähtämäisillään olevana pommina. Hän joutui itähelsinkiläisen uskovaisen hyökkäyksen kohteeksi, ja lisäksi piirros aiheutti verisiä mellakoita Itä-Helsingin nakkikioskijonoissa.
Ehkä vainajat pitäisi suojata kritiikiltä ainakin silloin, kun vainajalla on paljon raivokkaita kannattajia, joiden uskonnolliset tunteet ovat mimosanherkkiä, vaikka muut tunteet olisivatkin perin kehittymättömiä.
Pasi Ilmari Jääskeläinen