Näyttelijä Hanna Karjalaisesta on moneksi. Bileläppä vei hänet opiskeluaikana Haluatko filmitähdeksi -tositelevisiokilpailuun, jonka hän voitti. Nyt Hanna näyttelee Sallaa Suomen suosituimmassa saippuasarjassa, Salatuissa elämissä, tekee välillä uutistoimittajan töitä Yleisradiossa – ja valmistelee puheviestinnän väitöskirjaa.

Hanna Karjalainen
Hanna Karjalainen

”Kun lukion tokalla löysin yliopiston esitteestä puheviestinnän, niin tiesin jo ennen ylioppilaskirjoituksia, että tonne mää haluan. Siinä oli hyvin kuvattu se, mikä mua viestinnässä kiinnostaa, eli ihmisten välinen vuorovaikutus ja siihen liittyvät asiat. Mää oon kirjottanu 1999 ja hain heti sillon opiskelemaan. Ekalla kerralla en päässy, mutta hain heti perään 2000 ja pääsin.
Pääsin samaan aikaan Ouluun konservatorioon opiskelemaan pop/jazz-musiikkia pääaineena laulu. Sain sitten lykättyä vuodella alotusta ja menin konsalle. Vuoden päästä edelleenkin se laulajan työ oli osa minua, mutta koin kuitenkin, että saan laajempialaisen koulutuksen yliopistossa.
Syksyllä 2001 tulin Jyväskylään. Tein cumun loppuun asti tosi vauhikkaasti reilussa parissa vuodessa. Tein syventävistäkin opinnoista pakolliset, ennen kuin työelämä ja näytteleminen heitti mut Helsinkiin.

Haluatko filmitähdeksi -homma tuli ikään kuin vahingossa. Kurssikaveri rupes kotibileissä vitsailemaan, että tällanen tosi-tv tulee Jyväskylään tekemään castingia, lähde mun kanssa sinne. Sanoin, että no en lähde, mä haluan laulaa.
Se oli sunnuntai lokakuun lopulla 2002, kun ne tuli. Sillon vielä lauantaina kaveri soitti, että mennään kattomaan. Sanoin, että sillä eholla, ettei kukkaan saa koskaan tietää, että me on oltu siellä karsinnoissa. Sitten me oltiin lopulta molemmat mukana siinä ohjelmassa.
Kaikki julkisuus siinä yllätti. Vaikka se jälkimyllytys sisälsi ikäviäkin kokemuksia, siitä huolimattakin siinä kokemuksessa on ollu sellanen hyvän siemen, että kun menin Salkkareihin, niin tiesin jo miten se peli toimii. Mulla ei ollu missään vaiheessa mittään harhaluuloja tai kuvitelmia, että ’vitsi, nyt mä oon starba’.

Eihän siinä ehtiny mennä kuin puoltoista, tavallaan pari vuotta, ennen kuin mä näyin taas ruudussa.
Elokuussa 2005 soi puhelin. Salkkarien sillonen casting director soitti ja sanoi, että oot ollu mielessä pitkään, ja heillä on nyt tällanen mielenkiintonen rooli. Se oli jotenkin huvittavaa, että mun ensimmäinen reaktio oli, että kuka siellä on, mistä sää soitat, tää on joku läppä.
Kun mulle kerrottiin siitä roolista, tuli sellanen tunne, että tässä on jotakin semmosta, mikä vois olla tosi mielenkiintonen haaste. Lopulta kuvaukset alko lokakuussa 2005 ja kun se on koko ajan puol vuotta jälessä, niin sit mä näyin ruudussa ekan kerran toukokuussa 2006.

Mulle oli koko ajan selvää, että teen opinnot loppuun. Se kulki koko ajan rinnalla jollakin tasolla. Kävin aina välillä tenteissä ja luennoilla. Lopulta otin paperit ulos vuoden 2009 alusta. Gradussa tarkastelin näyttelijän ja ohjaajan ammatillista vuorovaikutussuhdetta television päivittäisdraamasarjan kontekstissa.
Gradu ei ollut tosiaankaan mulle mörkö, vaan hillitön ahaa-elämys. Se meni ihan nappiin, ja sitten viime syksynä laitokselta soitettiin, että kiinnostaisko jatko-opiskelu ja väitöskirjan tekeminen. Eikä mun hirmu kauan tarvinnut miettiä, kun vastasin kyllä.

Mies aina sanoo, että mulla on tapana tehdä sellasia Stalinin viisvuotissuunnitelmia elämästä. Kyllä mä ite itse asiassa tiiänkin aika tarkkaan, miten seuraavat vuodet tulee menemään, mutta en niistä kaikista asioista voi puhua vielä yhtään mittään.”

Iiro-Pekka Airola