Eihän se yllätys ollut.

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (Jyy) vuosijuhlassa maaliskuussa myönnettiin tänä vuonna kaksi kultaista ansiomerkkiä. Toisen sai Miikael Saksman, tuttavallisemmin Miksu.

Jos on vuoden 2016 jälkeen ollut millään tasolla tekemisissä Jyyn kanssa, on hyvin epätodennäköistä, ettei olisi jossain kohtaa törmännyt Miksuun. Ainejärjestössä, edustajistossa, yliopiston hallinnossa tai missä tahansa muualla. Kuten vuosijuhlilla todettiin: Miksu on tehnyt Jyyssä melkein kaiken, mikä on inhimillisesti mahdollista.

Kuvaus ei sisällä juuri liioittelua.

Tänään istumme Saksmanin, 29, kanssa Ynnän ainejärjestötilassa Origossa MaD-rakennuksessa. Kesällä tila muuttaa Agoralle. Tilassa on vietetty paljon aikaa.

”Tämä huone on hidastanut opintojani varmaan parilla vuodella”, hän naurahtaa.

Vuonna 2016 Saksman muutti Kuopiosta Jyväskylään opiskelemaan tilastotiedettä. Nyt gradu on tarkastuksessa ja valmistuminen lähellä. Vuosien varrella hän ehti tulla tutuksi Ynnässä, Tiltissä, Jyyn edustajistossa Luonnontieteilijöiden riveissä, hallituksessa, kollegiossa, tiedekuntaneuvostossa ja lukuisissa työryhmissä. Ynnäläisten keskuudessa hän on jo vähän ”hauska eno”, jolta voi kysyä, miten jokin asia on aiemmin hoidettu.

”On tullut pyörittyä aika paljon, kun yliopiston vararehtorikin tulee vastaan kaupungilla ja sanoo ’moi Miksu’”, Saksman kertoo.

Se on aika hyvä mittari.

Järjestöihmisen huomaa yleensä vasta silloin, kun häntä ei enää ole. Hän on se, joka muistaa, miten asiat tehtiin viime vuonna, jää siivoamaan viimeisenä ja hoitaa ne hommat, joihin kukaan muu ei oikein ehdi tarttua. Yliopistomaailmassa yllättävän moni hauska, hyödyllinen ja ylipäätään toimiva asia tapahtuu juuri tällaisten ihmisten ansiosta.

Saksman tunnistaa itsessään järjestöihmisen.

”Sellainen olen aina ollut”, hän sanoo.

Partiotausta, yhdistystoiminta ja vaikeus sanoa ei. Sellaisista aineksista järjestöihmiset yleensä syntyvät.

Mutta pelkkä pestiluettelo ei kerro kaikkea. Olennaisempaa on, millainen toimija Saksman on ollut. Hän kuuluu siihen harvaan joukkoon, joka oikeasti jaksaa välittää muotoiluista, rakenteista, ja siitä, mitä rivien välissä oikeastaan sanotaan. Huonosti muotoiltu kysymys, prosentti ja prosenttiyksikkö sekaisin, datankeruuta ilman, että kukaan tietää, mihin sitä käytetään. Saksman huomaa kaiken.

Siksi ei ollut yllätys, että hänen gradunsakin käsittelee ylioppilaskuntaa: Tilastollinen malli tekijöistä, jotka edistäisivät vapaaehtoista liittymistä ylioppilaskuntaan. Vuosijuhlien kiitospuheessaan hän tiivisti asian itse parhaiten:

”Edustajistossa olen vuodattanut kyselytutkimuksista pitkään, ja siitä, miten asiat pitäisi kysyä. Sitten pilkka osui omaan nilkkaan. Oli tehtävä itse.”

Saksman ei puhu ylioppilaskunnassa vietetyistä vuosistaan ulkopuolisena tarkkailijana, vaan ihmisenä, joka on antanut sille ison osan elämästään. Kiitospuheessaan hän sanoi, ettei Jyy ollut hänelle pelkkä harrastus tai CV-merkintä. Se oli kasvualusta. Siellä hän oppi hallinnon kiemuroita, neuvottelua, vaikuttamista ja yhteisössä olemista.

”Sain kasvaa vaikuttamisen, edunvalvonnan ja saunamaisteriuden ammattilaiseksi ehkä parhaassa yhteisössä, jossa olen ollut.”

Lähes kymmenen vuotta edustajistossa antaa myös perspektiiviä siihen, mikä ylioppilaskunnassa toimii ja mikä ei. Saksman nostaa esiin edunvalvonnan, joka ei aina näy ulospäin, mutta on läsnä opiskelijoiden arjessa. Yksi esimerkki on korona-ajan läppärituki. Jyyn hallituksessa Saksman oli neuvottelemassa yliopistolta 15 000 euron tukea, josta sadalle opiskelijalle jaettiin 150 euron lahjakortit.

Kaiken järjestöjargonin keskellä työn pitäisi lopulta helpottaa opiskelijan arkea – päivittäin.

Hallinnon kiemurat tulivat tutuiksi siinä määrin, että yhdessä kollegion kokouksessa Saksman selitti yliopiston lakimiehelle äänestysjärjestystä, pöydällepanoa ja valmisteluun palauttamista.

Kultainen ansiomerkki ei tullut hänelle varsinaisesti puun takaa.

”Kun on ollut edustajistossa kymmenen vuotta ja tietää vähän, missä se kultainen rima on, niin rehellisesti sanottuna ei tullut yllätyksenä.”

Saksman tietää, millaisesta tunnustuksesta on kyse. Juuri siksi sillä on hänelle merkitystä.

”Tavallaan se kertoo mulle, että yhteisö on nähnyt ja arvostanut sitä, kuinka paljon itse on antanut panostaan siihen.”

Vuosijuhlassa Saksmania kuvattiin ihmiseksi, joka on aina valmis auttamaan ja tekee sen hyvällä mielellä ja huumorilla. Hänen kohdallaan se ei kuulosta kohteliaisuudelta, vaan melko tavalliselta havainnolta.

Nyt yksi kappale kuitenkin päättyy. Valmistuminen kolkuttaa ovella.

”Ynnässä on naurettu, että sinut pitäisi laittaa tähän huoneeseen häkkiin, ettet vain pääse valmistumaan…”

Mutta aika aikaansa kutakin. Origoon jää sentään pieni pala Miksua: Kalpa-muki, jonka hän toi sinne jo fuksivuonna.

▬