SUURIN OSA suomalaisista yliopistoista tarjoaa opiskelijoilleen ympäri vuorokauden auki olevia työtiloja. Jyväskylän yliopistolta ne kuitenkin puuttuvat kokonaan.
Kaupungin ainoa ympärivuorokautinen opiskelutila löytyy Kortepohjasta. Rentukassa sijaitseva Soihdun asukkaille suunnattu tila on ollut käytössä loppuvuodesta 2018.
Tilojen puute nousee pinnalle tasaisin väliajoin, usein edustajistovaalien kynnyksellä. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (Jyy) viime syksyn edustajistovaaleja varten laaditussa vaalikoneessa käytännössä kaikki suurimmat edustajistoryhmät kannattivat opiskelijoille 24/7-pääsyoikeuksia tietokoneluokkiin ja ainejärjestötiloihin.
JYLKKÄRI KYSYI helmikuussa ajantasaista mielipidettä Jyyn edustajistoryhmiltä ympärivuorokautisiin opiskelutiloihin. Vastauksen lehti sai PD:ltä, Jyväskylän yliopiston vihreältä vasemmistolta ja Jyyn vihreiltä. Vastanneista kaikki kertoivat kannattavansa ympärivuorokautisia tiloja. Sijainniksi ehdotettiin Seminaarinmäkeä, Ylistönrinnettä ja Agoraa.
Vihreiden mukaan suurin tarve ympärivuorokautisille tiloille on Ylistönrinteellä, koska osa kampuksen opiskelijoiden tarvitsemista ohjelmista on saatavilla vain yliopiston tietokoneille. PD nosti esimerkkinä toimivasta tilaratkaisusta esiin Tampereen yliopiston kirjaston, jonka toimipisteisiin opiskelijat pääsevät kulkukortilla aukioloaikojen ulkopuolella.
Jyväskylän yliopiston oli tarkoitus rakentaa pidennettyjen aukioloaikojen opiskelutila Kirjasto Lähteelle vuonna 2021 valmistuneen peruskorjauksen yhteydessä. Remontissa kirjaston pohjaratkaisua uudistettiin merkittävästi. Esimerkiksi kaikki kirjat siirrettiin alimpaan kerrokseen uusien opetus- ja kokoustilojen sekä ravintolan tieltä.
YLIOPISTON tilapalvelupäällikkö Timo Piispanen epäilee Lähteen opiskelutilojen suunnitelmien peruuntuneen vaikean kulkemisen vuoksi, silloin kun rakennus olisi ollut muuten suljettu.
Ympärivuorokautiset opiskelutilat eivät ole tilapalveluiden tehtävälistan kärkipäässä tällä hetkellä. Heitä työllistää vielä rakennuksista luopumiset ja Ylistönrinteen rakennushankkeet. Hän muistelee aikaisemmin pidennettyjen aukioloaikojen tilan sijainneen Seminaarinmäellä Fennicumissa ja käyttäjäkunnan jääneen tuolloin todella pieneksi. Nykyisin F-rakennus ei enää ole yliopiston käytössä säästötoimien seurauksena.
Piispanen lupaa nostaa asian esiin seuraavassa tapaamisessaan Jyyn kanssa selvittääkseen, onko tiloille todellista kysyntää. Hän myös nostaa ylioppilaskunnan vaihtoehtoiseksi opiskelupaikkojen tarjoajaksi. ▬
