Tämän piti olla maaginen vuosi. Tai niin useat tahot lupasivat asettaessaan tavoitteekseen hiilineutraaliuden vuoteen 2025 mennessä.
Monet näistä tavoitteista on asetettu vuosia sitten, eikä tuolloin täysin hahmotettu mitä tavoitteisiin pääseminen konkreettisesti vaatisi. Nyt tulevaisuus on täällä ja suuret puheet olisi aika lunastaa.
Vaikeaa ei ole ainoastaan hiilineutraaliuden saavuttaminen, vaan jo sen määrittelemiseen liittyy muutamia haasteita. Yksinkertaistettuna hiilineutraaliudella tarkoitetaan sitä, että hiilidioksidipäästöjä ilmakehään syntyy vain sen verran, kuin hiiltä voidaan sitoa hiilinieluihin. Eri yritysten ja muiden yhteisöjen välillä on kuitenkin vaihtelevia käsityksiä siitä, mitä kaikkea päästöihin tulisi laskea mukaan. Suurin osa vuosia sitten asetetuista tavoitteista koskee vain välittömiä omia päästöjä. Esimerkiksi kauppojen myymien tuotteiden hiilijalanjälkiä ei tällöin olla laskettu mukaan.
Yritysten ja yhteisöjen toiminnasta syntyy väistämättä päästöjä, vaikka ne pyrittäisiin minimoimaan. Hiilineutraaliuteen pääseminen tarvitsee siis päästöjen vastapainoksi vaikkapa hiilinieluja, joita valtioilla ja kunnilla useimmiten on. Yrityksillä, järjestöillä, virastoilla ja oppilaitoksilla hiilinieluja taas ei yleensä ole. Vaihtoehdoksi jää tällöin lähinnä hiilimarkkinat ja kompensaatiot.
Suomen yliopistoista kovimpia ilmastotavoitteita ovat asettaneet Turun ja Itä-Suomen yliopistot, jotka pyrkivät hiilineutraaleiksi vuoteen 2025 mennessä. Kunnianhimoisin on LUT-yliopisto, joka lupasi olla hiilinegatiivinen jo vuonna 2024. Vaasan, Helsingin, Jyväskylän ja Lapin yliopistojen tavoitevuodeksi on määritelty 2030. Samalla linjalla ovat Aalto-yliopisto ja Tampereen korkeakouluyhteisö.
Itä-Suomen yliopisto on jo ilmoittanut, ettei se tule pääsemään alun perin asetettuun tavoitteeseen. Päästöjä on vähennetty viidessä vuodessa noin neljännes. Konkreettisesti yliopisto on esimerkiksi luopunut kiinteistöjen lämmityksessä turpeesta ja henkilökunnalle on asetettu laitoksen sisäinen ”lentovero”, jolla pyritään ohjaamaan kestävämpään liikkumiseen.
”Tavoitteen alussa ajateltiin, että käytetään päästökompensaatioita. Nyt johdon tasolta on linjattu, että niitä ei käytetä, koska ne eivät ole luotettavia. Tavoitteeseen pääsemistä vaikeuttaa se, että päästöjä syntyy hankinnoista, kuten IT-laitteista sekä tutkimus- ja opetusvälineistä, mihin on vaikeaa vaikuttaa. Lisäksi opiskelijoiden ja henkilökunnan määrä yliopistolla on kasvanut”, kiteyttää Itä-Suomen yliopiston kestävän kehityksen asiantuntija Maiju Eskelinen.
Turun yliopiston tavoitteet todettiin jo viime vuonna epärealistisiksi, oppilaitoksen päästöt ovat kasvaneet koronavuosien jälkeen. Turun kaupunki tavoittelee edelleen hiilineutraaliutta 800-juhlavuotenaan, eli vuonna 2029.
Myös Lappeenrannan—Lahden LUT-yliopisto on laittanut alkuperäiset tavoitteet uusiksi, ja tällä hetkellä tavoitellaan nettonollaa vuonna 2050. Ilmastopäästöjä on vähennetty muun muassa jätehuollon tehostamisella, sähköä ja vettä säästävällä tekniikalla ja tilankäytön optimoinnilla.
”Päästöjen todellinen vähentäminen on se, mihin pyrimme jatkossakin. Lutin kannalta on oleellista keskittyä niihin päästöihin, joihin yliopisto voi itse vaikuttaa”, LUT-yliopiston ympäristöpäällikkö Hanna-Leena Ottelin kertoo sähköpostitse.
Jyväskylän yliopistolla on hiilineutraaliuden tavoitevuoteen vielä viisi vuotta aikaa. Alkuperäisen selvityksen mukaan hiilineutraalius olisi ollut mahdollista saavuttaa jo 2025, tänä vuonna nollaan ei olla kuitenkaan päästy. Vuoden 2020 joulukuussa myös Jyy linjasi pyrkivänsä hiilineutraaliuteen vuoteen 2025 mennessä. Marraskuussa 2023 tavoite siirrettiin vuoteen 2030 (Jylkkäri 1/2024).
Monet yritykset ja kauppaketjut ovat myös asettaneet ilmastotavoitteita. S-ryhmä on kertonut olevansa hiilinegatiivinen vuoden 2025 loppuun mennessä, ja lupaus myös pitää. Tavoite koskee vain S-ryhmän omaa toimintaa, kuten kauppojen kiinteistöjen päästöjä. Yritys on vähentänyt päästöjään tältä osin vuodesta 2015 yhdeksänkymmentä prosenttia, ja jäljelle jäävät päästöt kompensoidaan. Päästövähennyksiä on tehty muun muassa uusimalla kylmälaitteita.
Yrityksen myymät tuotteet kuuluvat nettonolla-tavoitteeseen, eli koko arvoketjua koskevaan päästötavoitteeseen. Maaliksi nettonollalle S-ryhmä on asettanut vuoden 2050.
”Meidän on tärkeää asettaa tavoitteita ja toimia niiden mukaisesti. Kun toimimme itse ja näytämme esimerkkiä, meillä on mahdollisuus myös pyytää tavarantoimittajiltamme toimia ilmaston hyväksi”, S-ryhmän vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa kertoo.
Kesko ilmoitti vuosikymmenen alussa, että ”ilmastotyö jatkuu koronasta huolimatta” ja päästöt oli määrä saada minimiin 2025. Sittemmin vastuullisuusstrategiaa on päivitetty ja uudesta deadlinesta tuli 2034. Koko arvoketjua koskeva tavoite on sama kuin S-ryhmällä, nettonolla vuonna 2050.
Tokmannin mukaan yhtiö on saavuttanut vuoden 2025 hiilineutraaliustavoitteen osittain. Käytännössä alkuperäisiin tavoitteisiin ei siis päästy, mutta jäljelle jääviä päästöjä on mahdollista kompensoida. Konsernin uudet tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet lähetetään hyväksyttäväksi tämän vuoden aikana.
Suomessa hiilijalanjäljen laskeminen on monelta osin yritysten ja organisaatioiden omalla vastuulla, eikä mittaamiseen ole asetettu tarkkoja sääntelyitä. Eri laskentamenetelmiä on monia, eivätkä kaikki tulokset ole täysin vertailukelpoisia.
”Isot linjat ovat tietyllä tapaa aika selvät. Jos katsotaan tietyn kategorian, esimerkiksi saman ruokatuotteen päästöjä, niin eri menetelmillä saadaan useimmiten samantyyppisiä tuloksia”, Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Sami El Geneidy kertoo.
Hiilijalanjäljen laskemisesta puuttuu Suomessa tietynlainen yhtenäisyys. Moni yritys kipuilee laskelmien kanssa ja joutuu muuttamaan menetelmiä jatkuvasti uusien kertoimien löytyessä. Se aiheuttaa epävarmuutta, eikä asioista välttämättä uskalleta viestiä.
”Ollaan ajateltu, että yritykset voivat hoitaa tämän ilman mitään sääntelyä laskentojen suhteen. Se on villi kenttä, ja siinä asiassa ollaan epäonnistuttu”, El Geneidy toteaa.
Yhteisen linjan muodostaminen olisi mahdollista. Esimerkiksi Iso-Britanniassa on valtion ylläpitämä hiilijalanjälkitietokanta. Sieltä löytyvät kertoimet, joita yritykset voivat käyttää oman hiilijalanjälkensä laskemiseen. Suomessa vastaava on käytössä vain rakennussektorilla.
Miksi tästä vuodesta ei tullutkaan maaginen, vaan rikottujen lupausten vuosi? Ilmastotavoitteiden kariutumista ei voi selittää pelkästään heikolla suunnittelulla, vaan vuosikymmenen taitteessa tehtyjen lupausten jälkeen moni asia on muuttunut.
Ilmastolupausten trendivuosina 2019 ja 2020 useat tahot olettivat, että päästöjä tullaan kompensoimaan. Ajatuksena oli, että hiilidioksidipäästöjä kuitataan ostamalla vaikkapa metsänistutusta. Pari vuotta myöhemmin ilmastokompensaatiot kuitenkin kyseenalaistettiin laajalti, ja suuri osa niistä paljastui viherpesuksi. Monet tahot peruivat suunnitellut kompensaatiot kokonaan.
EU pyrkii vaikuttamaan termien käyttöön viherpesudirektiivillä, joka tulee jäsenmaissa voimaan viimeistään vuonna 2026. Sen mukaan hiilineutraalius-väittämää ei saa enää käyttää, jos se perustuu kompensaatioihin. Tämä johtuu muun muassa siitä, että ilmastolupaukset ovat vääristyneet helposti mainonnassa. Yhden tuotteen markkinoiminen hiilineutraalina ei kerro yrityksen päästöistä todellisuudessa mitään.
Monet hiilineutraaliutta koskevat standardit on kehitetty vasta hiilineutraaliuslupausten määrittelemisen jälkeen. Enää ei riitä vain omien suorien päästöjen huomioiminen, vaan vaikutuksia luontoon tarkastellaan laajemmalla skaalalla.
”Tuohon aikaan hiilineutraaliudella tarkoitettiin montaa eri asiaa. Monen kohdalla lupaukset koskivat vain omia suoria päästöjä, ja koko arvoketju jäi täysin huomioimatta. Tällöin huomioidut päästöt saattoivat koskea vain prosenttia yrityksen kaikista päästöistä”, muistelee The Activist Agencyn aktivisti ja yrittäjä Niklas Kaskeala.
Kesko avaa tilanteen muuttumista seuraavasti: ”Tieteeseen perustuvien päästövähennystavoitteiden lisäksi asetimme omasta toiminnasta syntyville päästöille hiilineutraaliustavoitteen vuonna 2020. Toimintaympäristö ja odotukset yrityksiä kohtaan ovat muuttuneet, ja yritysten odotetaan nykyisin asettavan tieteeseen perustuvat tavoitteet omalle toiminnalleen ja koko arvoketjulleen.”
Hiljattain aiempia ilmastotavoitteita on alettu muotoilla uudelleen. Kuten jo aiemmin mainitut S-ryhmä ja Kesko, hiilineutraaliuden sijaan monet yritykset puhuvat nyt nettonollasta. Nettonolla koskee koko arvoketjua, ja siihen lasketaan kaikki ilmastopäästöt. Suosittu nettonollan saavuttamisen tavoitevuosi on 2050, tähän on siis vielä pitkä matka. Toisaalta nettonollassa huomioidaan nyt ne asiat, jotka hiilineutraaliustavoitteiden aikana jäivät laskuista pois.
”On hyvä huomata myös, että hiilineutraalius-väittämä on oikeastaan kuollut pois. Keinot hiilineutraaliuden saavuttamiseen ovat olleet epäuskottavia, ja nyt asiaan puututaan kansallisella tasolla”, Kaskeala sanoo.
Hiilijalanjäljen ohella jotkut yritykset ja organisaatiot laskevat myös luontojalanjälkeään. Luontojalanjälki mittaa laajemmin sitä, miten erilaiset toimet ovat haitaksi luonnolle. Luontojalanjäljen laskemisen yksi vaihe on hiilijalanjäljen laskeminen, mutta ilmastonmuutoksen aiheuttaman luontohaitan lisäksi mittaamisessa huomioidaan muun muassa maankäytön ja saasteiden aiheuttama luontohaitta.
Yliopistot ovat siirtyneet pitkälti hiilineutraaliustavoitteista kansallisiin ja kansainvälisiin tavoitteisiin ympäristön tilan parantamisessa. Hiilijalanjälkeä lasketaan edelleen, mutta tavoitteena ei ole vuoden 2019 käsitys hiilineutraaliudesta.
”Tämä on sama asia paketoituna uudelleen. Jatkamme edelleen samoja asioita kuin olemme tähän asti tehneet. Emme puhu kuitenkaan hiilineutraaliudesta, sillä emme halua osallistua viherpesuun tai antaa väärää kuvaa”, Eskelinen täsmentää.
Viime vuosikymmenen taitteessa tehtyjä lupauksia sanoitetaan nyt siis uudelleen. Koko Suomen hiilineutraaliustavoitteeksi on edelleen asetettu vuosi 2035.
Vastuullisuudesta ja ilmastotavoitteista puhuttaessa on tärkeää ottaa huomioon kontekstit. Yliopiston vastuullisuus ei toteudu samalla tavalla kuin öljy-yhtiön vastuullisuus.
”On myös tiettyjä toimialoja, jotka eivät voi saavuttaa näitä tavoitteita. Esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden tuottajat ovat tällaisia. Jos halutaan saavuttaa globaali nettonolla, tiettyjen toimialojen täytyy kuolla pois”, Kaskeala toteaa.
Suurten trendilupausten kaatumisesta huolimatta ilmastotöissä on monella saraa menty eteenpäin. Tavoitteiden asettamisella on merkitystä, sillä ne viestivät eri toimijoiden halusta vaikuttaa asioihin ja johtavat lopulta myös konkreettisiin tekoihin.
Organisaatioiden hiilineutraaliustavoitteet ovat osa vastuullisuusviestintää, joka on lisääntynyt huomattavasti viime vuosien aikana. Vastuullisuusviestintä on organisaatioiden tapa kertoa, miten ne ottavat huomioon taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöllisen vaikutuksen omassa toiminnassaan. Tällainen viestintä kohdistuu sidosryhmille, eli työntekijöille, asiakkaille, poliittisille päättäjille ja laajalti yhteiskuntaan.
”Lupaukset on tapa viestiä siitä, että organisaatiot haluavat vuorovaikuttaa yhteiskunnan kanssa ja ne kuuntelevat sidosryhmiään. Tavoitteista puhuminen tekee asioista osan yrityksen strategiaa, eli kyse ei ole vain markkinoinnista”, Jyväskylän yliopiston viestinnän apulaisprofessori Ari Kuismin toteaa.
Vastuullisuusviestinnän tutkijat käyttävät hiilineutraaliustavoitteista puhuttaessa termiä pyrkimyspuhe. Sillä tarkoitetaan tulevaisuuteen suuntaavaa tavoitepuhetta. Kuismin kertoo pyrkimyspuheen olevan pahimmillaan ympäripyöreitä lauseita, mutta parhaimmillaan se on uusia avauksia, jotka sysäävät liikkeelle konkreettisia muutoksia.
”Ilmastotavoitteilla on olennainen merkitys organisaation maineeseen. Esimerkiksi kaupunkien hiilineutraaliuslupaukset houkuttelevat vihreitä investointeja. Maineen kannalta on tärkeää, että lupausten ohella kerrotaan, mitä ne käytännössä tarkoittavat”, Kuismin huomauttaa.
Kun organisaatiot asettavat omia ilmastotavoitteitaan, ne myötäilevät samalla laajempia kansallisia tavoitteita. Esimerkiksi hiilineutraaliustavoitteilla suomalaiset organisaatiot tekevät oman osansa Suomen hiilineutraaliustavoitteen eteen. Esimerkkiä otetaan myös muista maista, muun muassa Apple on luvannut olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.
”Tarvitaan yhä kunnianhimoisempia tavoitteita, koska silloin myös konkretian taso nousee. Vaikka kävisi niin että lupauksiin ei päästä, todennäköisesti tapahtuu hyviä asioita”, Kuismin sanoo. ▬