Vaikka paljasjalkailu olisi miten terveellistä, sattuu se silti ihan helvetisti.

Paljain jaloin käveleminen tuntuu tällä hetkellä olevan yhtä kuumaa kamaa kuin lihaton lokakuu ja plagiointisyytökset. Helsingin Kalliossa edelläkävijät ovat läpsytelleet ilman turhia kenkiä jo pitkän aikaa ja, nyt paljasjalkaiset ovat löytäneet tiensä myös Jyväskylään. Ainakin Kortepohjan ja yliopiston välille.

Paljasjalkailu on kuitenkin muutakin kuin pelkkää hipsteröintiä ja erikoisuuden tavoittelua. Terveyskirjaston mukaan paljain jaloin kävely muun muassa parantaa ihmisen koordinaatiota, ehkäisee kaatumista ja tehostaa jopa vastustuskykyä. Myös muita hyötyjä löytyy: tutkimusten mukaan esimerkiksi jalkojen virheasennot voivat korjaantua paljain jaloin kävelemällä.

Jylkkärin toimittaja antoi paljasjalkaisuudelle mahdollisuuden ja käveli ympäri Jyväskylää erilaisilla alustoilla testaten jalkojensa sietokykyä. Tässä kuvasarja matkalta!

Lopputulos oli muuten pikimusta suihkun lattia ja apteekin kuitti, jossa luki 3 kertaa rakkolaastari.

Asiantuntijoiden mukaan paljasjalkailu kannattaa aloittaa pehmeillä alustoilla. Näin jalka ehtii tottua siihen, ettei jalkapohjaa suojelekaan enää kova kengänpohja. Ruohikollakin alustaksi kannattaa kuitenkin valita tuttu ympäristö, ettei sitten tarvitse kotiin kinkailla yhdellä jalalla kun Kirkkopuistossa hyppäsitkin rikottujen kaljapullolasien päälle ja sitten sattui.
Kaupunkiolosuhteissa on se huono puoli, että asfaltilta on erittäin vaikea välttyä. Ja kun on asfalttia, niin sitten on myös mustaa möhnää jalkapohjissa. Ja koska on asfalttia ja vielä kesäkuumaa sellaista, tulee myös rakkuloita. Ja sittenkin koskee.
Mutta vaikka asfaltti tekeekin jaloille kipiää, on kaikista tuskaisin tie silti pikkukivinen ja hiekkainen. Asfaltti on sentään tasaista!
Paljasjalkakävelyn tavallisin muoto on todennäköisesti kesäiltaisin hiekkarantaa pitkin käppäily kohti auringonlaskua rakastetun kanssa… No, järvivesi on onneksi puhdasta. Samaa ei välttämättä voi sanoa suihkulähtestä.
Erilaisten alustojen kirjo auttaa jalkoja sopeutumaan paljasjalkakävelyyn nopeammin. Hardcore-kävelijät oleilevat ilman kenkiä muuten myös talvisin! Tosin talvella kokeilut kannattaa aloittaa puuterilumella eikä välttämättä heti suoraan jääradalla.
Kuulemma kun tarpeeksi pitkän aikaa ilman kenkiä kävelee, ei enää pitäisi tulla minkäänlaisia rakkoja tai hiertymiä jalkoihin. En halua tietää miten pitkä aika se ”tarpeeksi” on, kun jo yhden päivän kävely teki toisen päivän kävelystä melkoisen hankalaa. Jep, kengät jalkaan ja ei tämmöisille hömpötyksille. Ulkona on jo kylmä.