On kesä. Jonkin sortin jonne taikka veeti työntää kiinalaisessa lasten tanssisovelluksessa tunnetun provokaattorin veteen laiturilta. Iltalehti tekee asiasta viihdeuutisen ja jakaa sen amerikkalaiseen teinien persesovellukseen.
”Miksi annatte tälle palstatilaa?”, kuuluu kommentti postauksen alla.
Tekee mieli kysyä: tiesitkö, että netissä ei ole rajattua määrää palstatilaa? Tiesitkö, että viihdeuutisissa kerrotaan julkisuuden henkilöiden yllättävistä sattumuksista? Tiesitkö mitään?
Ennen kaikkea: mitä ihmeen antamista se on, että jostakin kirjoitetaan lehdessä ja kenelle siinä annetaan? Toimittajan asiakas on hänen lukijansa, eli korkeintaan toimittaja antaa lukijalle. Edellisessä esimerkissä lukija ei ole edes maksava tilaaja, eli oikeastaan hän toljottaa lahjahevosen suuhun.
En tuomitse, jos toimittaja vaikkapa antaa ymmärtää haastattelua pyytäessään, että julkisuus olisi jonkinlainen palkinto. Moni hyvä juttu jäisi tekemättä ilman pientä maanittelua. Jos haluaa uskottavasti kritisoida mediaa, on kuitenkin syytä nähdä tämän harhan läpi.
Kaikki ymmärtävät, että uutiset Venäjän sotarikoksista eivät ole palkintoja Vladimir Putinille. Olisi absurdia ajatella, että television erikoisuutislähetys Ukrainan sodasta olisi palkinto itänaapurin diktaattorille.
Kaikki myös ymmärtävät, että jos menen huomenna Kompassille ja päähäni iskeytyy meteoriitti, siitä tehdään uutisia. Ne eivät kuitenkaan ole palkintoja minulle. Sitä ei moni ymmärrä, että vaikka toivoisin meteoriitin iskeytyvän päähäni päästäkseni Yle Jyväskylän nettisivuille, ei julkisuus siltikään olisi mikään palkinto.
Vai mistä minut silloin palkittaisiin? Hienosti, Teemu, seisoit meteoriitin alla. Tässä sinulle uutisjuttu palkinnoksi?
Kuulisin mielelläni ajatukselleni vasta-argumentteja, koska yleensä ajatusta julkisuudesta palkintona ei perustella mitenkään. Onneksi olen nyt sanonut tämän asian ääneen, niin siinä ei pitäisi olla mitään epäselvää.
Ajatus siitä, että julkisuus olisi palkinto, on ikään kuin lapsi elitistisessä ja elämälle vieraassa ajatusperheessä. Ja lapsen sisarus on ajatus, jonka mukaan julkisuudessa saa olla vain, jos sen on jotenkin ansainnut.
Viime aikoina lehtien viihdesivuilla taajaan esiintynyt Iida Vainio tuli kuuluisaksi, koska tarpeeksi monen mielestä hän näytti hyvältä odottaessaan Suomeen palaavaa jääkiekkomaajoukkuetta kultamekossa.
”Miksi Iida Vainiolle pitää antaa julkisuutta, mitä se on tehnyt ansaitakseen sen?” monet kysyvät.
Sama yleisö, joka tekee hänestä kuuluisan, on tietysti myös sitä mieltä, että ulkonäössä ei ole tarpeeksi syytä kuuluisuuteen. Sen sijaan Vainioon yhdistetyn Archie Cruzin (oik. Arttu Kuosmanen) ansaittua julkisuutta tuskin kukaan kyseenalaistaisi.
Jostain syystä rokkenrollin teosta seurannut julkisuus on ansaittua. Isojen tissien esittelystä seurannut ei, vaikka kuka tahansa voi tehdä rokkenrollia, mutta kuka tahansa ei voi näyttää Iida Vainiolta.
Kirjoittaja on journalistiikan kandidaatti, jolla on olematon sietokyky epäjohdonmukaisuudelle.