Rehtorihausta on tietoja luvassa todennäköisesti huomenna, sillä hallintojohtaja on luvannut tiedottaa hakijoista haun päättymisen jälkeen. Suurin osa hakemuksista lienee saapunut tämän päivän postissa yliopiston kirjaamoon tai ne tuodaan tai sähköpostitetaan tänään.

Jyväskylän yliopisto panttaa rehtorihakemuksia, koska kaikki hakijat eivät ehkä tiedä hakemustensa olevan lain mukaan julkisia, kertoo yliopiston lakiasianjohtaja Jouni Valjakka. Valjakka oli yhteydessä Jylkkäriin hallintojohtaja Kirsi Moisanderille lähetettyjen rehtorihakemusten salaamista koskevien kysymysten vuoksi.
Julkisuuslain mukaan asiakirjat tulevat julkisiksi, kun ne ovat saapuneet viranomaiselle. Vaikka uusi yliopistolaki onkin itsenäistänyt yliopistoa suhteessa valtioon, on laissa säädetty, että asiakirjajulkisuuden osalta noudatetaan yliopistoissa jatkossakin julkisuuslakia.
”Me toivomme rehtoriksi huippuhakijoita, eikä julkisuuslainsäädännön tuntemus varmastikaan ole ensisijainen kriteeri”, perustelee Valjakka hallintojohtajan tarvetta olla vielä yhteydessä hakijoihin ennen asiakirjojen julkistamista.
Julkisuuslaissa ei ole säädöksiä, joiden perusteella asiakirjojen julkistamista voisi viivytellä sen perusteella, että hakijoiden lainoppineisuutta halutaan varmistella. Sen sijaan hakemuksista pitää ennen niiden antamista pyytäjän nähtäväksi poistaa salassapidettävät osat, joita hakemuksissa voi olla, mikäli hakija kertoo esimerkiksi elintavoistaan, perhesuhteistaan tai taloudellisesta asemastaan.
Tämän arviointityön perusteella yliopisto voi viivytellä asiakirjojen antamista. Lain mukaan tietopyyntöön on vastattava viipymättä, enimmillään kahdessa viikossa. Jylkkäri pyysi hakemuksia nähtäväkseen virallisella tietopyynnöllä viime torstaina.
”En nyt sano, että siinä kahta viikkoa kestäisi, mutta kyllä siinä kuitenkin aikaa kuluu, kun hakemukset huolellisesti käydään läpi”, varoittaa Valjakka.
Rehtorin haku päättyy tänään klo 16.15.