Ei hakutuloksia.

Rehtorin apurahalla Afrikkaan

Sosiaalityön opiskelija Enni Hyypiä lähti monen muun tavoin työharjoitteluun Afrikkaan, koska halusi nähdä jotakin erilaista. (Kuva: Johannes Kaarakainen)
Sosiaalityön opiskelija Enni Hyypiä lähti monen muun tavoin työharjoitteluun Afrikkaan, koska halusi nähdä jotakin erilaista. (Kuva: Johannes Kaarakainen)

Löysit työharjoittelupaikan ulkomailta, mutta työnantaja ei maksa pientä taskurahaa enempää eivätkä laitoksenkaan rahahanat auenneet?

Kaksi kertaa vuodessa jaettavaa rehtorin matka-apurahaa hyödyntää vuosittain noin neljäkymmentä opiskelijaa. Uraohjaaja Annamari Rovamon mukaan viime vuosien aikana suosituimmaksi työharjoittelukohteeksi on noussut Afrikka, mutta myös Etelä-Amerikkaan suunnataan aiempaa enemmän. Tärkein asia apurahoja jaettaessa on, että laitos hyväksyy harjoittelun osaksi tutkintoa.
”Laitosten kriteerit työpaikan suhteen vaihtelevat niin paljon, että me emme puutu niihin. Esimerkiksi kielten opiskelijoille voi riittää, että he oleskelevat maassa ja tutustuvat kulttuuriin, kun taas maisteriohjelmissa opiskelevilla työpaikka merkkaa enemmän”, hän selvittää.
Rovamo kertoo, että apurahahakemuksia tulee tasaisesti kaikista tiedekunnista, mutta selkeästi omaksi ryhmäkseen nousevat englanninkieliset maisteriohjelmat.
”Maisteriohjelmista lähdetään paljon Afrikan suuntaan, mikä osin selittää maanosan suosiota  opiskelijoiden keskuudessa. Iso osa heistä on ulkomaalaisia opiskelijoita, jotka sitten suorittavat harjoittelun omassa kotimaassaan.”

Opiskelijan saama harjoittelutuki määräytyy määränpään ja harjoittelun pituuden mukaan. Esimerkiksi Yhdysvaltoihin lähtevillä summa vaihtelee 300–900 euron välillä, kun taas kaukokohteisiin suuntaavien kassaan kilisee noin
1 000–1 200 euron verran apuja.
Rovamo harmittelee, että väistämättä tulee myös sellaisia tilanteita, jossa opiskelija saa harjoittelupaikan hakuaikojen ulkopuolella.
”Opiskelijan on kuitenkin mahdollista hakea apurahaa myös harjoittelussa ollessaan, kunhan se tapahtuu hakuaikojen puitteissa. Näin pyrimme minimoimaan katvealueeseen joutuvia opiskelijoita, joiden harjoittelupaikka varmistuu vasta hakuajan päätyttyä”, Rovamo sanoo.

Rehtorin matka-apurahan turvin Eurooppaan lähtevien opiskelijoiden määrä on pieni, sillä heidät ohjataan ensisijaisesti hakemaan Erasmus-harjoitteluapurahaa. Toisin kuin rehtorin matka-apurahaa, Erasmus-rahaa ei makseta kerralla vaan kuukausittain. Suunnittelija Emilia Tolvanen kansainvälisistä palveluista laskeskelee, että edellisenä lukuvuonna tukea sai 28 opiskelijaa. Suurin osa heistä lähti hakemaan työkokemusta Espanjasta, Saksasta ja Iso-Britanniasta.
”Iso-Britannia on helppo kohde kielen kannalta. Myös Saksassa on paljon suuryrityksiä, joissa pärjää englannilla ja joihin paljon haetaan harjoittelijoita. Espanjan suosiota en osaa selittää, mutta yksi syy lienee lämpö ja aurinko”, Tolvanen nauraa.

Takki auki Tansaniaan

Sosiaalityön opiskelija Enni Hyypiä lähti kahden muun suomalaisen kanssa viime syyskuussa työharjoitteluun Tansaniaan.
”Me lähdettiin ihan takki auki. Ihmiset kyselivät, mitä menemme sinne tekemään, mutta meillä ei ollut sen suurempia tietoja harjoittelusta. Mentiin avoimin mielin. Se kannatti”, hän sanoo.
He viettivät kahden ja puolen kuukauden mittaisen harjoittelun Iringan kaupungissa, paikallisessa sosiaalialan järjestössä työskennellen.
”Koko opiskeluajan on ollut selvää, että lähden jossain vaiheessa ulkomaille, pidän pienen tauon tenttikirjoista ja lukusaleista. Lähdin Afrikkaan, koska halusin nähdä jotakin erilaista”, Hyypiä kertoo.

Harjoittelupaikan valintaan vaikutti myös se, että se oli laitoksen kautta jo valmiiksi järjestetty. Hyypiä oli esittänyt toiveen saada työskennellä lastensuojelun parissa, minkä jälkeen laitoksen puolelta ehdotettiin Tansaniaa.
Paikallinen järjestö, jossa he työskentelivät, antoi tukea ja ohjeistusta paikallisille nuorille ja perheille. Orpojen koulutuskeskuksessa lapset saattoivat käydä koulua. Järjestö antoi myös taloudellista tukea perheille.
”Jos perhe halusi perustaa esimerkiksi ompelimon, järjestön kautta annettiin rahaa ompelukoneisiin”, Hyypiä selvittää.

Ammatillisesti Hyypiää ihmetytti, miten vähän eettisiin asioihin kiinnitettiin huomiota. Harjoittelijat laitettiin esimerkiksi haastattelemaan koulutuskeskukseen tulleita lapsia, joilla ei ollut varaa käydä koulua.
”Tuli sellainen olo, että eurooppalaiset valkoihoiset tulevat kyselemään, miksi olet tullut tänne. Täällä heitä kohdeltaisiin ihan eri tavalla”, Hyypiä pohtii.

Hyypiän mukaan harjoittelujakso ei sisältänyt kovin paljon käytännön työskentelyä, vaan sen aikana enemmänkin esiteltiin järjestön toimintaa. Hän kuitenkin sanoo, että vasta matkan jälkeen sai huomata, miten paljon oli oppinut ihan vain arkea seuraamalla.
”Kun tulin harjoittelun jälkeen Suomeen töihin, meidän systeemimme täällä Suomessa näkyi paljon selkeämmin: sen avun, joka täällä saadaan yhteiskunnalta, antaa siellä perhe”, hän sanoo.

Laura Saarinen

Rehtorin matka-apurahahaku päättyy 1.4.2011, seuraava hakukierros on syksyllä. Erasmus-harjoitteluapurahaan on jatkuva haku.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.