Törmään usein sosiaalisessa mediassa kysymykseen: ”mikä radikalisoi sinut?”. Vastaukset vaihtelevat ”minulla on perusempatiakykyä” ja ”olen ollut koditon” välillä. Omalla kohdallani henkilökohtaisen elämänkokemuksen lisäksi löydän vastauksen yllättävästä paikasta: suomalaisesta iskelmästä.

Etenkin Leevi and the Leavingsin musiikki Gösta Sundqvistin sanoituksin on saanut itseni jo nuorena pohtimaan muun muassa ilmastonmuutosta ja köyhyyttä yhteiskunnan tasolla. Yhtyeen sanoituksista muistetaan etenkin surullisenkoomiset suomalaisuuden kuvaukset, ronskit säkeet ja nokkelat sutkautukset. Lyriikoissa pyörii yksilöllisten tragedioiden ohella usein rajuakin yhteiskuntakritiikkiä ja dystooppisten kuvien maalailua.

Pimeä tie, mukavaa matkaa -kappaleessa ajetaan autolla kuolonkolari lapset kyydissä, kun asuntolainaan ei onnistuttu säästämään. Elina, mitä mä teen? -sanoituksissa perheellä ei ole varaa edes sähköhellaan ja jopa lasten laitokseen pistäminen on pohdinnassa, kun kertoja on työtön ja Elinankin työt loppuvat. Kun elämän kannalta pakollisia (tai lähes pakollisia) asioita ei ole helposti saatavilla, johtaa se toisinaan radikaaleihin ratkaisuihin. Tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että varallisuustaso on este oman asunnon hankkimiselle tai lasten kasvattamiselle.

Muotitietoinen-kappaleessa ”Pojat veti mua turpiin ja rikkoi mun rillit”, kun kertojalla ei ollut tarpeeksi tyylikkäitä vaatteita.

Onnelliset-kappale käsittelee selkeästi konsumerismia: ”vaimo älä ole onneton, meillä melkein kaikki laitteet on”. Jälkimmäiset esimerkit eroavat aiemmista niiden selkeästi sarkastisella sävyllä. Onnelliset-tarinan hahmo ylpeilee vaimollensa hommanneensa kaikkia mahdollisia laitteita, jotta nyt vapaa-ajan voi käyttää laitteiden ihmettelyyn yhdessäolon sijaan. Muotitietoisessa kertoja huomasi, että sijoittaessaan trendikkäisiin vaatteisiin, hänen sosiaalinen uskottavuutensa kasvoi ulkonäkönsä muuttuessa.

FRANKFURTIN KOULUKUNNAN ajattelijat kirjoittivat kapitalismista ja konsumerismista 1900-luvun teollistuneissa länsimaissa. Herbert Marcuse teoretisoi Yksiulotteinen ihminen -teoksessaan (1964) ihmisillä olevan ”oikeita” ja ”vääriä” tarpeita.

Oikeat tarpeet ovat ihmisen elämisen kannalta välttämättömiä ja ne ilmentyvät kaikissa yhteiskuntajärjestelmissä. Niitä ovat muun muassa ravinto, uni, koti, vapaus ja merkitykselliset ihmissuhteet.

Vääriä tarpeita ovat taas järjestelmän luomat tarpeet järjestelmän ylläpitämisen vuoksi: kulutusyhteiskunnassamme tarve ostaa uusia tuotteita toistuvasti, kuluttaa viihdettä jatkuvasti, menestyä ja kilpailla.

Onnelliset-kappaleen kertoja ajattelee juuri uusien laitteiden ostamisen ja niiden kanssa ajan viettämisen olevan tärkeämpää kuin perinteisen romanttinen treffi-ilta; ”Kerää kynttilät pois, emme tarvitse nyt romantiikkaa”. Väärä tarve kiilaa oikean tarpeen edelle.

Väitän useiden ihmissuhteiden kamppailevan samasta pulmasta: sosiaalinen media ja televisio vievät suuren osan yhdessäoloajasta.

Väärien tarpeiden yliotteeseen yhteiskunnassa lienee monta syytä. (1) Työelämän raskaus johtaa nopean mielihyvän tavoitteluun, kun aikaa ja energiaa ei välttämättä löydy tarpeeksi luovan toiminnan ja merkityksellisten ihmissuhteiden ylläpitämiseen. (2) Vallalla olevaan yhteiskuntajärjestelmään sopeudutaan toimien siten, kuten muutkin toimivat. (3) Oikeaa tarvetta, yhteisöllisyyttä, tavallaan koetaan myös kuluttamisen avulla, vaikka se onkin pinnallisempaa, kuin ihannetilanteessa olisi, kytkeytyen muun muassa uusiin esineisiin, uralla menestymiseen ja televisiosarjoihin. (4) Sosiaalinen paine ja mainonta luovat uusia turhia tarpeita. Esimerkiksi liian vanhan (mutta toimivan) puhelimen käyttämisen tai epätrendikkäästi pukeutumisen pilkkaaminen voi johtaa ihmisen ostamaan uusia tuotteita, vaikka edellisissä ei olisikaan mitään vikaa.

Edellä mainittujen syiden vuoksi valtaosa ihmisistä ei useinkaan pysähdy miettimään, minkälaista elämää he todella tahtoisisivat elää. Yhteiskunnalta tuleva paine hakeutua vakaaseen työpaikkaan pohtimatta enempää elämän mielekkyyttä johtaa siihen, että ihminen tuntee jollakin tavalla olevansa osa yhteisöä, eikä vaihtoehtoisia elämäntapoja edes uskalleta tosissaan pohtia.

Kun tuntee olevansa osana yhteisöä toimien sen normien mukaisesti, vältetään yksinäisyyden tunne. Tämä yhteisöllisyys ei kuitenkaan välttämättä ole ihanteellista ja oikean tarpeen tyydyttävää, mutta se on kuitenkin yksilölle helpompaa, kuin vastaan taisteleminen ja hylätyksi joutumisen pelko. Yhteisöllisyyden ja elämän mielekkyyden vajavaisuutta pyritään korjaamaan kuluttamisella.

Yksiulotteisessa ihmisessä Marcuse teoretisoi, miten työntekijöitä huijataan konsumerismin avulla pysymään töissä pitkiä päiviä monena päivänä viikossa.

Uusien asioiden ostamisen ja viihdeteollisuuden suurkulutuksen avulla saatavat hetkelliset mielihyvän tunteet turruttavat ihmisen uskomaan kulutuksen olevan todellista vapautta. Vapaa-aikaa aletaan näkemään vain kulutusta sisältävänä aikana, tai oikeastaan ajatellaan, että kuluttamisen vuoksi täällä eletään. Kuluttaja uskoo kokevansa vapautta valitessaan mitä tuotteita hän kuluttaa, mutta ei missään kohtaa kyseenalaista järjestelmää, joka ajaa hänet ostamaan toinen toisensa perään uusia asioita. Töitä tehdään kuluttamisen vuoksi, ja asioiden kuluttamisesta saatava mielihyvä ja yhteisöllisyyden kokemukset turruttavat kriittistä ajattelua.

Erich Fromm väittää Pako Vapaudesta -teoksessaan (1941) luovan prosessin toimintojen olevan omistamiselle tärkeämpiä, kuin tuotteen omistaminen ostamisen seurauksena. Yksilön kehittymisen ja kukoistamisen mahdollistaa luovan toiminnan ja kriittisen ajattelun harjoittaminen.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan siis asioiden tekeminen on merkityksellisempää ja antoisampaa kuin passiivinen kuluttaminen, ja se onkin vapauden ydin.

VÄITÄN, ETTÄ suurin osa ihmisistä tekisi mieluummin enemmän muita asioita, kuin olisivat 40 tuntia viikossa töissä käyttäen lopun ajasta lähinnä passiiviseen kuluttamiseen. Ymmärrän kuitenkin myös raskaan työn raatajana, että luovuuden harjoittaminen, ihmissuhteiden ylläpitäminen ja harrastusten aloittaminen on vaikeaa työorientoituneessa yhteiskunnassa.

Muutos kuitenkin tapahtuu hiljalleen: aloittakaa siis uusia harrastuksia, opetelkaa neulomaan, laulamaan, tanssimaan, maalaamaan. Kuluttamiseen keskittyvän vapaa-ajan muuttaminen luovempaan ajankäyttöön on paitsi ympäristölle hyödyllistä, myös ihmismielelle kannattavampi vaihtoehto.

Vaikka yhteiskunta opettaa meitä haikailemaan väärien tarpeiden perään, voimme myös haastaa niitä: vapaus ja onnellisuus ei synny jatkuvasta kuluttamisesta, vaan kanssaihmisten hyväksymisestä sellaisenaan, läsnäolosta ja luovuudesta.

Taistellaan yksiulotteisuutta ja Onnellista vastaan – me tarvitsemme kynttilöitä ja romantiikkaa.

Kirjoittaja on filosofian opiskelija ja äärimmäinen iskelmäfanaatikko.

▬