LOKAKUUN ensimmäisellä viikolla JYYssä vietetään kestävän kehityksen teemaviikkoa, jonka aiheena on vastuullinen kuluttaminen.

Kuten tiedämme, vastuullista kuluttamista voi toteuttaa esimerkiksi ostamalla vain tarpeeseen, käyttämällä tuotteet loppuun asti ja kierrättämällä ne elinkaarensa päässä.

Vegaaniruokavaliota noudattamalla voimme tehokkaasti pienentää hiilijalanjälkeämme. Kävely, pyöräily ja julkinen liikenne päihittävät kestävyydessä yksityisautoilun, ja lentämistä on vältettävä viimeiseen asti.

Lista mahdollisista kestävyystoimista on loputon, ja paine pelastaa maapallo rajaamalla keskilämpötilan nousu 1,5 asteeseen on kova.

Mutta miksi niin suuri osa tästä paineesta kohdistuu yksittäisille ihmisille, kun maailman päästöistä suurin osa muodostuu muualla kuin arkielämän piirissä?

 

IHMISIÄ kannustetaan seuraamaan omien elämäntapojensa ekologisuutta esimerkiksi tarkkailemalla omaa hiilijalanjälkeään, kompensoimalla ostamiensa tuotteiden ja palveluiden päästöt ja syynäämällä vastuullisuudesta viestiviä sertifikaatteja.

Vaikka pienilläkin teoilla on merkitystä, mielestäni organisaatioiden ja yritysten tulisi kantaa vastuu kestävyystoimista sen sijaan, että se vieritetään yksittäisten kuluttajien niskaan.

Esimerkiksi opiskelija-asumisen tai -ruokailun järjestäminen hiilineutraalisti ja luontohaitatta voi vähentää painetta käyttää ylimääräistä rahaa ja vaivaa ympäristöhaittojen minimoimiseksi opiskelijalta, joka mahdollisesti jo valmiiksi ponnistelee toimeentulon kanssa.

On tietysti toivottavaa, että jokainen tekee ympäristön eteen niin paljon kuin omien resurssiensa puitteissa on mahdollista.

 

”Paine pelastaa maapallo rajaamalla keskilämpötilan nousu 1,5 asteeseen on kova.”

 

KULUTAMME Suomessa väkilukuun suhteutettuna moninkertaisesti liikaa luonnonvaroja maapallon resursseihin nähden. Vuonna 2022 suomalaisten laskennallinen ylikulutuspäivä oli 31. maaliskuuta, eli noin nelisen kuukautta maailman keskiarvoa aiemmin.

Silti yksilöiden syyllistämisen sijaan rakentavampaa on siitä huolimatta kohdistaa katse ylikulutuksen värittämiin yhteiskunnan rakenteisiin, päättäviin tahoihin ja yritysten vastuuttamiseen.

Olen itse todennut toivottomuuden tunteeseen parhaaksi lääkkeeksi sen, että tekee edes jotakin. Kun maailma palaa, voivat omassa elämässä tehdyt kulutuspäätökset helpottaa ilmastoahdistusta.

Silti paine ilmastokriisin ratkaisemisesta on kuitenkin suunnattava eniten saastuttaville tahoille, ei yksilöille.

 

Liina Korkiamäki

Kirjoittaja on JYYn hallituksen kestävän kehityksen vastaava.