JYVÄSKYLÄN kaupungin tapahtuma Valonkaupunki piristää jyväskyläläisten syksyä valotaiteella ja -teemaisella ohjelmalla.

Sen yhteydessä järjestetään myös Varjosauna Festival. Taustalla ovat Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY ja JYYn sauna-aktiivien perustama perinnesaunayhdistys Löyly ry.

Kankaan asuinalueella, Valonkaupungin pääteoksen yhteyteen sijoittuva festivaali järjestetään toista kertaa.

”Sain viime syksynä tapahtuman järjestämisestä niin paljon iloa ja valoa, että se kantoi pitkälle vuodenvaihteeseen”, JYYn projektityöntekijä ja saunatohtoriksi itseään kutsuva Ismo Puhakka kertoo.

 

TÄNÄ vuonna kaksipäiväinen tapahtuma on aiempaa isompi. Mukana on yhteensä kahdeksan sekasaunaa.

”Tapahtumassa pääsee saunomaan esimerkiksi telttasaunaan, pallosaunaan sekä kaislasta rakennettuun saunaan.”

Lisäksi alueella on kaksi Kankaan omaa saunaa, jotka sijaitsevat yli satavuotiaassa, entisen paperitehtaan porttirakennuksessa.

”Kyseessä on sissi- ja erähenkinen tapahtuma – mukaan kannattaa ottaa ainakin sandaalit, uikkarit ja pyyhe”, Puhakka ohjeistaa.

Mukana on myös Timo Kaukonen eli Sauna-Timo, joka avaa tapahtuman lauantaina. Kaukonen tuli tunnetuksi vuonna 2010 järjestetyssä saunomisen MM-kisoissa toisen finalisteista kuoltua. Myös Kaukonen sai kilpailussa vakavat palovammat.

Nykyään Sauna-Timo työskentelee saunaterapeuttina.

 

SAUNOJEN ja Sauna-Timon lisäksi tapahtumassa on myös kahdeksan esiintyjää.

”Omiin tärppeihin kuuluu Helmi Ada perjantaina, ja lisäksi odotan kovasti Aren, Arpan ja Sigfridin keikkoja huomenna lauantaina”, Puhakka kertoo.

Konsertit ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.

Puolitoista tuntia saunomista maksaa aikuiselle 12 euroa, opiskelija-alennuksella 6 euroa.

 

Varjosauna Festivaali järjestetään 30.9.–1.10.2022 Kankaalla.