Ei hakutuloksia.

Teksti & kuvitus Elias Peltonen

Reportaasi Slush 2018: Omahyväisen onttouden orgia

Slushissa innovaatio etsii rahoittajaa tositarkoituksella. Kasvuyritykset, sijoittajat ja toimittajat kokoontuvat väkinäiseltä vaikuttavan intonsa kanssa Helsinkiin. Tapahtuma tuo esille myös suomalaiskansallisen ylpeyden epätoivon.

Juttu on alunperin julkaistu keväällä 2019 Jyväskylän journalistiikan ainejärjestölehti Jornossa. Tämän vuoden Slush järjestetään 20.-21. marraskuuta.

Paikalla on siis yrittäjiä, sijoittajia ja kiinnostavia asiakasyrityksiä. Näiden lisäksi kasvuhankkeille tarvitaan julkisuutta. Slushiin kokoontuukin noin 650 toimittajaa muun muassa New York Timesista, Wall Street Journalista ja Forbesista.

Kiinnostusta olisi enemmänkin.

”Skriinaamme mediat todella tarkasti, ihan kaikki bloggarit eivät tapahtumaan mahdu”, (Slushin toimitusjohtaja) Saari sanoo.

          Yle 4.12.2018 klo 10:03

 

Haen hieman häpeillen Messukeskuksen aulasta mediapassini, jota on pidettävä seuraavat kaksi päivää yllä. Onko Lööpin ainejärjestölehti todella Ylen jutussa mainittujen maailmanmedioiden tasoinen lehti? Vai huomaavatko järjestäjät jossain vaiheessa virheensä ja potkivat minut ulos?

Kaulassani roikkuvassa lapussa lukee isolla ”Elias Peltonen – Jorno”.

En kuulu tänne.

Kävelen aulasta portaat alas pimeyteen. Savukoneet ja LED-valot sekä taustalla hiljaisena kuuluva bassojumputus tuovat mieleen EDM-reivit. Vastaantulijat eivät kuitenkaan moisesta innostuvalta bilekansalta vaikuta. Teknologiatoiveikkaiden Woodstock näyttäytyy onttona innostumisena rikastumisesta, tulevaisuudesta ja härpäkkeistä.

Täällä ollaan verkostoitumista varten. Raha kohtaa idean. Iso nostaa ja ostaa pienen. Ympäri Messukeskusta löytyvissä kohtaamispaikoissa orvon näköiset kasvuyritysten puutarhurit toivovat ravinteita sijoittajilta.

Sijoittajia onkin mukana ennätysmäärä. Joka toiselle yritykselle löytyy mahdollinen rahasampo. Mittatilauspuvuissa liikeideoita troolaavia juppeja ei voi olla erottamatta muista.

Kasvuyrityksiä taas tulee entistä enemmän ulkomailta. Niiden määrä on kuusinkertaistunut viiden vuoden sisällä. Suomalaiset hupparihiipparit ovat vaihtuneet kauluspaidoissa ja huonosti istuvissa pikkutakeissa kulkeviin maailmankansalaisiin.

Huppareita näkyy lähinnä seuraamassa tiistain viimeistä puhujaa Timo Soinista. Hän toivoo yrityksensä uudesta mobiilipelistä itselleen suurempaa menestystä kuin vanhasta hengentuotteestaan Habbo Hotellista.

Valkoisissa paidoissa kulkevat talkoojärjestäjät näyttävät pikkulapsilta jouluna, varsinkin silloin, kun saavat vapaata tehtävästään. Muilta osallistujilta on vaikea löytää hymyä kasvoilta anniskelupaikkojen ulkopuolelta.

Tapahtumaan osallistuminen nähdään sijoituksena kasvuyrityksille. Niille tämä on vakava paikka, talkoojärjestäjille hauskanpitoa. Puolen tonnin osallistumismaksun tuhlaaminen perseilyyn ei liene nousukiitoon tähtäävän yrityksen ylin päämäärä.

Lasikoppeihin sullotut yrittäjät ja sijoittajat tekevät tuttavuutta.

Vietän tiistain lähinnä istuen toisen päälavan yläkatsomossa yrittäen pysyä hereillä. Parin tunnin yöunet eivät valmistaneet kunnolla kasvoille räjähtävään intoon. Suurinta osaa puhujista en jaksa kuunnella. Välillä kierrän tapahtuma-alueen nollat taulussa ihmisiä tarkkaillen. Media-alueen ilmainen kahvi auttaa.

Mielenkiintoni kasvaa viimein Firefoxin pääsuunnittelijan puheenvuoron aikana. Hän kritisoi sitä, miten some-yritykset eivät ota vastuuta alustoillaan ehdotetuista kyseenalaisista sisällöistä, vaikka ilmiön luomat uhkakuvat ovat jo todellisuutta. Yleisö kaikkoaa puheen aikana.

Seuraava puhuja kertoo käyttäjädatan keräämisen hyödyntämismahdollisuuksista. Katsomo alkaa taas täyttyä.

Ruokailualueella vaihtoehtoja on satoja, ja rasvaisen ruoan haju saa nälän nousemaan. Hintakaan ei ole Helsingin trendikkäitä pikaruokaravintoloita kummempi. Messukeskuksen kulman takana opiskelijaruokalasta saan syödäkseni toimeentulotuella elävän budjettiin sopivamman aterian.

Hieman ennen poistumistani Messukeskuksesta kävelen viidettä kertaa aluetta ympäri. Joku kutsuu minua nimeltä selkäni takana. Mietin hetken, mistä tunnen tämän ihmisen. Lopulta tajuan hänen lukeneen nimeni rinnassani roikkuvasta lapusta. Hän alkaa pitchata omaa pilvipalveluaan ja kysyy, mitä pilvipalvelua käytän. Google Drive saa hänet nauramaan minulle päin naamaa. Jätetään hänen yrityksensä nimi mainitsematta.

Hollantilaisvieraat eivät enää esitelmöintiä iltaohjelmaan kaivanneet Villissä Väinössä.

Kalevankadun iltaohjelmassa pyritään kopioimaan värivaloilla ja savukoneilla Messukeskuksen tunnelmaa. Villin Väinön alakerrassa pidetään jonkin sortin luentoa puoli yhdeksän aikaan. Aiheesta on mahdotonta saada selvää, kun viereisen hollantilaisnelikon meluisa ryhmäkeskustelu hukuttaa mikkiin puhuvan esitelmöijän äänen. Lasin sisältö kiinnostaa selvästi enemmän sekä minua että muita paikalle eksyneitä.

Seuraava puhuja tajuaa ottaa huomioon yleisön kiinnostuksen puutteen ja alkaa hoilata suomalaista juomalaulua. Lopuksi ohjelmassa on Kahoot!-visa, johon innostusta myös löytyy.

 

Keskiviikkona teknotuhina jatkuu. Toinen päivä aidon huijarisyndrooman kanssa taistellessa aiheuttaa ahdistusta.

 

”We’ve had trouble with peop- le abusing their media passes”, one Slush student volunteer told Yle News last Saturday.

          Yle News 4.12.2018 klo 16:49

 

Pitänee kai jotenkin osoittaa ansaitsevansa paikkansa täällä.

Aamuyhdeksältä olutpisteillä ei ole jonoa. Eilinen pilvipalvelutyrkyttäjä tulee pöytääni avaamaan minulle ideaansa uudestaan muistamatta minua.

Pian toinen kärkäs intoilija huomaa mediapassini ja kysyy, etsinkö kiinnostavaa tarinaa. Valehtelen myöntävästi.

Hän antaa kirjekuoren, jossa on joulukortin muotoon tehty kasvuyrityksen mainos. Tämä suomalainen viiksivallu puhuu minulle englantia, vaikka rinnassani olevassa lapussa lukee kissankokoisin kirjaimin suomenkielinen nimeni.

Jätetään hänenkin yrityksensä nimi mainitsematta.

Järjestäjät ovat muutenkin päättäneet pitää kaiken englanninkielisenä. Sen kyllä ymmärtää kansainvälisiä vieraita kaitsiessa, mutta minua suomalaisten töksähtelevä englanti vain vituttaa.

Toisena pääpäivänä maisemaan on ilmestynyt myös tummansinisiä passeja. Näistä yhden päivän vieraista monet ovat pukeutuneet muihin kävijöihin verrattuna todella rennosti. Tänään on selvästi siis sen historiallisen hupparikansan päivä.

He ovat palanneet pääkallopaikalle muistelemaan sitä, miten tämä tapahtuma oli parhaimmillaan, kun kävijöistä lähes kaikki tunsivat toisensa.

Lounasaikaan palaan taas Haaga-Helian opiskelijaruokalaan, jossa aterian hinta on 1,63 euroa.

Puhujille jaetut keltaiset nilkkurisaappaat vilkkuvat keskiviikkonakin lavalla. Suurin osa puhujista tajuaa ottaa kengät jalastaan esityksen pidettyään. Muutama typerys kuitenkin tahtoo jalkojensa laulavan Ultra Brata loskajoukon seassa.

 

Puhujille jaettuja Nokian keltaisia nilkkurisaappaita nähtiin jatkuvasti lavalla.

Lähden lopuksi saunamaailmaan. Messukeskuksen pihalle on tuotu muutama sauna ja pari paljua. Ulkomaalaiset käyvät jatkuvana virtana ihmettelemässä tätä outoa näkyä, mutta vain muutama uskaltautuu omakohtaisesti kokemaan.

Menen vuokraamaan kylpyvarusteita, jotka saa tänään puoleen hintaan. Suomalainen myyjä huomaa mediapassini. Hän osoittaa minua palvelevalle ulkomaiselle myyjälle tiskin takana olevaa lappua. Siinä kerrotaan suomeksi, että media saa kylpemisvälineet ilmaiseksi.

Kysyn suomalaiselta englanniksi, missä pukuhuoneet sijaitsevat. Hän lähtee näyttämään.

”Voidaan varmaan puhua suomeakin”, hän ehdottaa ja neuvoo minut sinisen kontin luo.

 

Kolme suomalaista menee höyrysaunaan.

”Kyllähän tänne hyvin mahtuu”, sanoo minulle eräs heistä tunkiessani neljänneksi kahden hengen saunatilaan.

Hetken hiljaisuus.

”Eihän tämä sauna lämpiä”, valittaa toinen.

Hiljaisuus palaa. Saunan hurina säestää muutaman minuutin.

”Alkoihan tämä sittenkin lämmitä”, sanoo kolmas. ”Pitäisikö meidän lähteä, kun meillä on kohta se tapaaminenkin.”

Miehet poistuvat vieden saunan lämmön ovenavauksellaan.

 

Kolme suomalaista menee infrapuna-saunaan.

”Täällä pitää olla tarpeeksi kauan, jotta tämä alkaa vaikuttaa”, yksi tietää kertoa.

Saunassa on myös perinteinen kiuas, jonka löyly lopulta lämmittää saunan.

Nämä nuorukaiset paljastuvat vapaaehtoisiksi ”Slush-friendeiksi”, joiden tarkoitus on opastaa kutsuvieraita ja puhujia.

”Yksi kaveri kertoi, että se oli viime vuonna ollut aamupalalla Alexander Stubbin kanssa,” eräs kertoo.

”Vähänkö coolii”, toinen huudahtaa.

”Olisihan se siistiä, kun kertoisi kavereille, että ’joo, juteltiin tossa Sipilän kanssa harjoittelupaikoista’”, kolmas haaveilee.

”Pitäisi järjestää friendsien kesken joku sellainen miitti, jossa voitaisiin vaihtaa kunnolla juoruja noista julkkisvieraista”, keskustelun aloittanut keksii.

Lopulta he kyllästyvät saunaan ja lähtevät.

Urban Dictionaryn mukaan ”slush friend” on henkilö, joka sinuun tutustuttuaan luulee teidän olevan parempia ystäviä kuin todellisuudessa olette.

 

Ukrainalainen, australialainen, norjalainen ja kaksi suomalaista menevät perinteiseen suomalaiseen saunaan.

”Onko jotain suomen kaltaisia kieliä”, kysyy aussi.

Toinen suomalaisista alkaa pitää luentoa sukulaiskieli unkarista.

”Unkarissa on todella vähän sanoja, jotka ovat samankaltaisia kuin suomessa. On kuitenkin monia pieniä sukulaiskieliä, jossa samankaltaista sanastoa on runsaammin”, hän selittää rallienglannillaan. Hän tietää, koska Unkarista löytyy tuttuja.

”Eiväthän unkarilaiset sitä halua myöntää, varsinkaan nykyään, kun he haluavat olla oma erikoislaatuinen kansansa”, analysoi hän.

Sitten päästään viron kieleen.

”Suomalaiset ja virolaiset olivat tuhat vuotta sitten samaa kansaa. Ruotsi valtasi Suomen, ja Viro jäi Hansaliiton vaikutuksen alle”, hän jatkaa monologiaan.

”Tiesittekö, että viroksi ’istu minun vierelleni’ sanotaan ’istu mu kyrväl’”, hän hekottaa muiden hiljaa hymähdellessä. Seuraava saunaan pyrkijä saakin kuulla heti ovea raottaessaan tämän hauskan huulen norjalaisen suusta. Hän ei tule sisään.

Italialaisen näköinen ukrainalainen lähtee saunasta, mutta palaa pian takaisin. Paljussa ei ollut tilaa. Suomalainen suupaltti jatkaa puheluaan, kun aussi nappaa saunavihdan.

”Suomessa meillä on sellainen sanonta kuin ’lyödä kuin omaa poikaa’”, hän tietää kertoa kysellen toiselta saunassa olevalta suomalaiselta, miten se nyt sanottiinkaan englanniksi.

Vihta lähtee kiertämään, mutta tilaa kunnon vastomiselle ahtaassa saunassa ei ole. Suomalainen jatkaa puheenvuoroaan.

”Suomessa on myös sellainen kuin ’savusauna’”, hän kertoo kysyen taas toiselta suomalaiselta, mikä se nyt oli englanniksi.

Tästä aiheesta ukrainalainen tietää jotain.

”Isäni on venäläinen, ja venäläistä savusaunaa olen kyllä kokeillut”, puolivenäläinen kertoo.

”Sinne pitää mennä hyvissä voimissa. Muuten se on vaarallista, koska se on niin helvetin kuuma”, hän jatkaa.

Tästä koko ajan äänessä oleva suomalainen jatkaa siihen hienoon kansalliseen tapahtumaan, kun suomalainen ja venäläinen meni saunaan ja venäläinen kuoli.

Minulle riittää.

 

Neljä brittiä menee paljuun. En jaksa pahemmin kuunnella heidän paksulla aksentilla kerrottuja tarinoitaan.

Olen saanut tarpeekseni saunomisesta ja Slushista. Päämäärätön poukkoilu paikassa, johon en omasta enkä luultavasti muidenkaan mielestä kuulu, painaa.

Britit vitsailevat keskenään kuvitteellisista seksiakteista viereisellä parkkipaikalla.

Lähden suihkuun ja pukeutumaan. Palautan kylpemisvälineeni. Minut pukuhuoneille opastanut suomalainen kysyy englanniksi, nautinko saunasta. Vastaan suomeksi, että olihan se kiva.

Silloin hän muistaa kohtaamisemme ja nauraa kuin tajuaisi itsekin koko tapahtuman naurettavuuden.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.