Ei hakutuloksia.

Teksti Emma Häkkinen

Kommentti: Irti päästäminen on paras neuvo, jonka olen koskaan saanut

Epäonnistuminen ei pelota niin paljon, kun luopuu halusta olla täydellinen, kirjoittaa Emma Häkkinen.

TYÖSKENTELIN kesällä toimittajana pienessä paikallislehdessä.

Kesätyöni aikana sain päätoimittajalta paljon neuvoja siitä, miten otsikoida jutut napakasti, miten haastattelutilanteissa toimitaan ja kuinka ottaa hyviä uutiskuvia.

Kuitenkin tärkein neuvo, jonka sain, on jäänyt mieleeni vahvempana kuin mikään mainituista.

Se oli: Kirjoita juttu, tarkasta se ja tee muokkaukset. Sen jälkeen sulje tiedosto äläkä anna asialle yhtään enempää ajatusta.

 

OLEN AINA ollut tarkastelija. Juoksen ulko-ovelta keittiöön katsomaan, onhan kahvinkeitin varmasti pois päältä.

Teen koulutehtäviä valmiiksi hyvissä ajoin, mutta odotan viimeiseen minuuttiin ennen kuin painan ”Palauta tehtävät” -nappia siltä varalta, että haluan vielä tehdä muokkauksia.

Kelaan mielessäni vanhoja kohtaamisia, tapahtumia ja keskusteluja uudelleen ja uudelleen miettien, mitä olisin voinut tehdä paremmin. Vaikutinko eilen todella kummalliselta? Sanoinko vahingossa jotain väärää?

Samanlaiset rituaalit toistuivat kesällä myös työpaikallani.

Avasin vanhoja tiedostoja ja tein viime hetken muokkauksia lähes pakonomaisesti. Tuijotin tekstiä kunnes kirjaimet hyppivät näytöltä ja tanssivat silmissäni mahdottomana sotkuna. Epäröin taitojani, editoin tekstiä loputtomasti ja pelkäsin sitä, että jos olinkin tehnyt jonkin virheen.

Luulin tarkasteluni johtuvan siitä, että tein kaikkeni ollakseni tarkka ja pätevä toimittaja. Sellainen, joka hioo tekstinsä täydellisyyteen eikä jätä yhtään varaa virheille.

Virheitä tuli siitä huolimatta. Olin stressaantunut ja itseluottamukseni heikkeni.

 

TAVOITTELEN usein itsessäni täydellisyyttä. Ajatus kuulostaa hassulta, sillä jokainen tuttavani tietää, miten hölmö ja hajamielinen osaan olla.

Perfektionismilla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä sen kanssa, että uskon olevani virheetön. Se on enemmänkin hiljaista itseinhoa, jonka avulla viritän mahdottomia standardeja itselleni.

Epäonnistuessani joudun jumiin pääni sisään ja näen itseni kamalana ihmisenä. Todellisuudessa yksi virhe tai huono päätös ei tee minusta sen pahempaa ihmistä kuin kenestäkään muusta. Itsensä rankaiseminen yliajattelulla ja syyllisyyden potemisella ei auta ketään.

Päätoimittajan neuvo irti päästämisestä palasi mieleeni sekä työssä että sen ulkopuolella. Ajatus tuntui aluksi epäluonnolliselta. En halunnut jättää itseäni alttiiksi epäonnistumiselle.

Olin tottunut kyseenalaistamaan itseni ja pelkäämään pahinta, enkä edes uskonut, että kykenisin rentoutumaan kunnolla ilman jatkuvia rituaalejani.

Päätin kuitenkin yrittää. Kokeilla, millaiselta elämä tuntuisi, jos luopuisin hetkeksi vanhoista tarkastelijan tavoistani.

Kun lopetin töideni loputtoman pohtimisen ja epäilemisen töissä ja vapaa-ajalla, työtaakkani oikeasti keveni.

Tulen tekemään vielä paljon virheitä niin lehtityössä kuin sen ulkopuolella. Haluan kuitenkin muuttaa suhtautumistani epäonnistumisen pelkoon.

Se onnistuu, kun teen parhaani, luotan itseeni ja päästän irti.

Jos teen virheen, yritän antaa itselleni anteeksi.

 

Kirjoittaja on journalistiikan opiskelija, joka ennen vietti liian monta unetonta yötä pohtien menneitä mokia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.