Elvis
Baz Luhrmann | Draama, musiikki |2022|160 min.
2,5/5
Ensi-ilta 29.6.2022.
HARVA ASIA maailmassa on yhtä subjektiivinen kuin käsitys ohjaaja Baz Luhrmannin (Romeo + Juliet, The Great Gatsby) filmografian laadukkuudesta. Hänen konventioista piittaamatonta ja lennokasta tyyliään vihataan ja rakastetaan, yleensä samoista syistä.
Siksi onkin yllättävää, että Luhrmannin maksimalistinen Elvis kompuroi kaikista tavanomaisimpiin elämäkertaelokuvien ongelmiin: lopputulos on temaattisesti sekava ja ajallisesti liian lavea tutkielma, joka ei lopulta kerro kohteestaan juuri mitään. Vuosikymmenestä toiseen sinkoileva kerronta pyrkii parhaansa mukaan kattamaan mahdollisimman monta Elvis Presleyn elämänvaihetta, keskittymättä niistä yhteenkään.
Visuaalisesti hurjaa mutta epätasaista tykittelyä kannattelee Austin Butlerin lumoava pääosasuoritus. Elvis-roolilla kovaan nosteeseen kimmonneen näyttelijän karisma ja pistävä katse jäävät elokuvan harvoiksi ansioiksi, joille voi jo nyt povata kestävää suosiota.
Tom Hanks tekee yhtä mieleenpainuvan roolin Presleyn kierona managerina, ”eversti” Tom Parkerina. Valtavan maskeerausarsenaalin alta eriskummallisella aksentilla mokeltava Hanks voisi olla suoraan Putouksen sketsihahmokilpailusta. Tämä lienee ainoa mahdollinen Elvis-elämäkerta, jossa se on kehu.
Mitä elokuvan naishahmoihin tulee, no, heitä on, tavallaan. Presleyn vaimo Priscilla (Olivia DeJonge) pyörähtää ainoastaan muutamassa kohtauksessa, ja Gladys-äidin (Helen Thomson) merkitystä rock and rollin kuninkaan elämässä maltetaan korostaa vain elokuvan alkupuolella.
Lopulta Elvis typistää nimihenkilönsä luoman käänteentekevän musiikin pelkäksi tähtikulttuurin sivutuotteeksi. Yllättävän kyyninen tulkinta näkee Presleyn uhrina, jonka lanteenvatkausta viihdemaailman iilimadot osasivat kerta toisensa jälkeen kupata. Tämä on varmasti yksi puoli totuudesta, mutta Presleyn persoonaa, taiteilijuutta tai merkitystä populaarikulttuurille elokuva ei onnistu avaamaan.