A-lehtien julkaiseman nuortenlehti Demin ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 1998.

Lehti tunnettiin laadukkaasta tytöille suunnatusta journalistisesta sisällöstään. Demi oli ilmestyessään Suomessa ainutlaatuinen. Sen agendana oli kannustaa ja vahvistaa tyttöjä.

Kulttuurin- ja sukupuolentutkija Aino Tormulainen Itä-Suomen yliopistosta arvelee lehden ilmestyneen näinkin kauan, sillä vanhemmat tilasivat sitä mielellään lapsilleen. Demistä on saanut luotettavasti vastauksia tyttöjä askarruttaviin kysymyksiin.

Viimeinen lehti ilmestyy 8. huhtikuuta. Lehden verkkosivusto suljetaan kevään aikana. Keskustelupalstalle osallistuminen päättyi 8. helmikuuta.

 

Lehti on osannut olla ajan hermolla ja nostaa esille teemoja, jotka ovat olleet ajankohtaisia yhteiskunnassa ja tärkeitä tytöille.

Demillä on ollut tiivis lukijasuhde. Lukijat ovat antaneet mielellään palautetta, ja toimitus on ollut valmis kehittämään sisältöjään lukijoiden toiveiden mukaan. Lukijapalautteen innoittamana Demin toimitus muun muassa on päättänyt, että lehden kielenkäytössä huomioidaan aina sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuus.

Tormulaisen mukaan nuoret saattavatkin haluta seuraavaksi neutraalin median, jossa käsitellään kaikille nuorille ajankohtaisia asioita. Tormulainen pohtii, menettääkö “perinteisenä pidetty” tyttökulttuuri asemaansa, sillä nuoret tiedostavat yhä varhemmin sukupuolen moninaisuuden.

Demin lukija saattoi lievittää häpeän murskaavaa taakkaa jakamalla möhläyksensä kaikelle kansalle Megamokat-palstalla.

Kansallisen mediatutkimuksen mukaan Demin yksittäisellä numerolla on ollut keskimäärin 33 000 lukijaa. Verkkosivuilla kävijöitä on ollut viikossa keskimäärin 54 000.

A-lehtien toimitusjohtajan Kaisa Ala-Laurilan mukaan Demin on ollut ”hyvin rakastettu brändi, jonka nuoret ovat kokeneet omakseen”, mutta lopettamiseen johtivat ”taloudelliset syyt ja lukijamäärien väheneminen”.

Ala-Laurila kertoo, että taustalla on globaali trendi, sillä aikakauslehtien kulutus on laskenut tasaisesti jo yli 10 vuotta, ja mediakäyttäytyminen on muuttunut.

“Nuorten mediakäyttäytymisen muutos on nopeampaa kuin vanhempien. Nykyinen sukupolvi lukee mieluummin ruudulta kuin paperilta”, Ala-Laurila sanoo.

Valtaosa Demin tuotoista on tullut tilausmaksuista, eivätkä mainostulot pysty Ala-Laurilan mukaan yksin kannattelemaan Demiä. Mainostajat eivät kiinnostu lehdestä, jonka tilaajamäärä vähenee. Ala-Laurila sanoo, että alaikäiset kuluttajat ovat myös hankalampi kohderyhmä mainostajille, sillä alaikäisistä kerättävään dataan liittyy suurempia rajoituksia.

Ala-Laurila kertoo, että Demin eteen on tehty paljon. Laadukasta ja vastuullista sisältöä on tehty yhä pienemmin voimin ja hyödyntämällä avustajia. Myös lukijat ovat olleet mukana sisältöjen tekemisessä korvausta vastaan. He ovat päässeet tekemään muutamia lehden numeroita sekä osallistumaan verkon kautta.

Ala-Laurilan mukaan A-lehdillä oli Gen Z -hanke, jolla yritettiin kaupallistaa Demin kautta saatua tietoa nuorten ajatusmaailmasta sekä siitä, millainen sukupolvi heistä on tulossa. A-lehdet eivät kuitenkaan löytäneet riittävästi kaupallista kysyntää hankkeen myötä.

“Mietimme myös, toimisiko Demi tappiollisena tuotteena esimerkiksi vahvistamassa A-lehtien imagoa, mutta emme löytäneet siitä riittäviä hyötyjä”, Ala-Laurila kertoo.

 

Lehden verkkosivusto Demi.fi tunnetaan yhteisöllisyydestään. Sivustolta demittäjät ovat saaneet vertaistukea, seuraa ja viihdettä. Demin verkkosivuilla on ollut nuoria kiinnostavia juttuja niin teksti- kuin videomuodossa. Keskustelupalsta on jaettu eri kategorioihin, joissa on keskusteltu muun muassa ihmissuhteista, kehosta, mielestä ja opiskelusta.

Ronja Ahonen, 33, on ollut demittäjä aina Demin alkuajoista saakka. Demin sivustolla hänet on tunnettu nimimerkillä EmiliaDaEmppu.

Ahosella on ollut monen vuoden tauko demittämisestä, mutta hän kirjautui uudestaan käyttäjätililleen kuultuaan uutiset.

“Samanhenkiset naiset ja tytöt kokoontuivat yhteen puhumaan asioista, joista ei uskaltaisi edes kavereille puhua. Demistä sai vastaukset vaikeimpiinkin kysymyksiin”, Ahonen kuvailee Demin keskustelupalstaa.

Ahonen oli aktiivinen Nuoret äidit -keskusteluissa, joista hän sai vertaistukea ja ystäviä. Nyt hänen esikoistyttönsä on samanikäinen kuin hän itse aloittaessaan demittämisen. Ahonen toivoo, että jatkossa tytär uskaltaisi kysyä äidiltään ne asiat, joihin hän itse on saanut vastaukset Demistä.

Ahonen viihtyi keskustelupalstalla Suhteet-osiossa. Sieltä hän muistaa keskustelun poikaystävästä, joka oli varastanut tyttöystävänsä suuren arpajaisvoiton ja paennut rahojen kanssa ulkomaille. Keskustelua seurattiin monta päivää, kunnes se paljastui huijaukseksi.

“Demi jättää ison aukon internetiin. Välittävä yhteisö katoaa ympäriltä.”

Demittäjien anonymiteetti oli Ahosen mukaan sekä hyvä että huono asia. Anonymiteetin turvin pystyi avautumaan vaikeistakin asioista, mutta toisaalta se mahdollisti häiriköinnin ja trollauksen.

Vanhan demittäjän mukaan parasta Demin keskustelupalstalla oli se, että sieltä löytyi juttuseuraa kellon ympäri. Nyt Ahonen on siirtynyt Facebookin Naistenhuone-ryhmään.

“Demin loppuminen on jonkinlainen aikakauden päätös”, Ahonen sanoo.

 

Mielenterveyskokemusasiantuntijaksi kouluttautuva Hanna-Maija Valjanen, 35, aloitti demittämisen vasta 25-vuotiaana. Treb-nimimerkillä Demissä esiintyvä Valjanen on tunnettu keskustelupalstalla lempeänä Treb-tätinä. Valjanen on ollut nuoremmille demittäjille kuin isosisko, jolta on saanut aina vastauksen ja joka on auttanut apua tarvitsevia.

“Olen koittanut vanhempana demittäjänä olla vastuullinen ja katsoa vähän nuorempien perään. Olen myös muistuttanut, ettei omia henkilökohtaisia tietojaan kannata jakaa netissä”, Valjanen kertoo.

Valjanen on demittänyt viimeiset viisi vuotta aktiivisesti jopa päivittäin. Tässä ajassa hän on oppinut tuntemaan muiden demittäjien kirjoitustyylejä ja persoonallisuuksia.

Valjasen mukaan keskustelut ovat olleet monipuolisia ja sivistyneitäkin: menkkapuheista aina politiikkaan asti. Valjanen kertoo, että Demissä on ollut monia sisäpiirijuttuja, jotka ovat säilyneet sukupolvelta toiselle. Näitä ovat muun muassa anurointi, hirven kääntäminen kylkiasentoon ja sanpo-hymiö ಠ_ಠ .

Anurointi tuli väärin kirjoitetusta nauroin-sanasta. ”Käännä hirvi kylkiasentoon” oli vastaus kokeessa, jossa kysyttiin, miten toimit hirvikolaritilanteessa. Sanpo-hymiö taas sai nimensä Salattujen Elämien Sampo-hahmon mukaan.

Demi ehti ilmestyä lähes 23 vuoden ajan.

Haastattelutilanteessa Valjasen luona on Demin kautta saatu ystävä, joka tunnetaan keskustelupalstoilla nimimerkillä Stunttisorsa.

Valjasen mukaan Demi oli monelle elintärkeä yhteisö. Demittäjät ovat siirtyneet nyt eri keskustelupalstoille ja sosiaaliseen mediaan, kuten pikaviestintäsovellus Discordiin ja Facebookin Naistenhuone-ryhmään. Valjanen sanoo, että Demi oli rakenteensa ja yhteisöllisyytensä vuoksi kuitenkin korvaamaton.

Valjasen mielestä yksi syy Demin sulkeutumisen taustalla saattaa olla sivuston kehnot uudistukset ja ylläpitäjien etäinen yhteys demittäjiin. Hän sanoo, että Demi.fi-sivustolle pari vuotta sitten tehty päivitys ajoi aktiivisia vanhoja demittäjiä pois. Valjasen mukaan Demiin tuli päivityksessä esimerkiksi varhaisteinimäisiä tehtäviä, jotka palvelivat ainoastaan nuoria käyttäjiä.

“Ylläpito petti taas kerran”, Valjanen sanoo.

A-lehtien Ala-Laurila kertoo, ettei pari vuotta sitten tehdyllä päivityksellä ollut vaikutusta lopettamispäätökseen. Ala-Laurilan mukaan verkkosivujen kävijämäärä ei ollut olennainen kriteeri Demin taipaleen päättymisessä.

“Uusien sukupolvien tytöt jäävät vaille isosiskoa, joka Demi heille on ollut.”

Valjanen on saanut Demin verkkosivustolta paljon vertaistukea mielenterveysongelmiinsa. Hän on myös auttanut muita esimerkiksi kertomalla, mistä kannattaa hakea apua. Hänen mukaansa Demissä muiden puolesta on jopa soitettu tarvittaessa hätänumeroon.

“Demi jättää ison aukon internetiin. Välittävä yhteisö katoaa ympäriltä”, Valjanen sanoo.

Demi on ollut joillekin nuorille ainoa avautumispaikka. Valjasta huolettaa, mistä nuoret jatkossa saavat tukea.

Kulttuurin- ja sukupuolentutkija Tormulainen toivoo, että joku tekisi myös jatkossa nuorille laadukkaasti kohdennettua sisältöä. Nuorilla on Tormulaisen mukaan paljon kysyttävää, mikä näyttäytyy esimerkiksi neuvontapalveluiden ja -chattien ruuhkautumisena.

“Uusien sukupolvien tytöt jäävät vaille isosiskoa, joka Demi heille on ollut”, Tormulainen sanoo.

 

Ala-Laurila kertoo, että A-lehdiltä ei ole tulossa uutta nuorille suunnattua tuotetta. Kustantamolle on tullut paljon yhteydenottoja halukkailta jatkajilta etenkin Demin verkkosivuille. Ala-Laurilan mukaan verkkosivua on hankala vain irrottaa ja jatkaa, sillä A-lehtien kaikki verkkopalvelut ovat samalla alustalla.

“Toivon, että joku jatkaa Demiä, mutten uskalla luvata mitään”, Ala-Laurila sanoo.