Ei hakutuloksia.

Teksti Tuukka Tervonen

Ilkeys myrkyttää politiikan

Persunatsi. Vihervassarikommari. Antisemiitti. Maanpetturi. Yhteiskunnan vihollinen. Sydämetön oikeistolainen. Putinisti.

Valtakunnan politiikka on ollut aikamoista sirkusta viime vuodet. Varsinkin viime vuoden aikana viimeistään parrasvaloihin on noussut keskustelu, jossa korostetaan sitä, että arvot, eikä niinkään faktat, määrittävät paitsi äänestyspäätöstä, myös poliitikkojen julkisia esiintymisiä ja kantoja.

Käytännössä tämä näyttää esiintyvän pääasiassa lisääntyneenä vittuiluna vastapuolelle, erityisesti sosiaalisessa mediassa. Muun muuassa Mikko Kärnän (kesk.) ja Jani Mäkelän (ps.) kaltaisten poliitikkojen näkyvyys koostuu pääasiallisesti jatkuvasta naljailuista vastapuolelle twitterissä. Vastapuoleksi kelpaa yleensä kuka vain poliitikko, joka ei ole samaa puoluetta.

Käytännössä tämä näyttää esiintyvän pääasiassa lisääntyneenä vittuiluna vastapuolelle

Ilkeys aiheuttaa kierteen: hyökkäysten kohteet puolustautuvat kiilloittamalla omaa kilpeään ja samalla vittuilevat takaisin. Koska aina pitää saada pahempi kohu aikaiseksi, kielenkäyttö kovenee vähän niin kuin automaattisesti kilpavarustelun hengessä.

Tällä saa toki seuraajia, kuuluisuutta ja varsin varmasti myös ääniä vaaleissa. Se on kuitenkin ongelma, sillä poliitikka on kuitenkin lopulta diplomatiaa ja Suomen kaltaisessa demokraattisessa monipuoluejärjestelmässä nimenomaan diplomatiaa muiden puolueiden kanssa. Päänaukominen ja ilkeys eivät keskiverrosti ole diplomatiassa kovinkaan hyviä työkaluja.

Niin uusi Marinin / Rinteen hallituskausikin kuin edellinen Sipilän hallitus ovat olleet sisältä päin varsin riitaisia kokoonpanoja. Sipilän hallitus meinasi kaatua sisäisiin erimielisyyksiin moneen otteeseen. Rinteen hallituksessakin ensimmäinen kriisi nähtiin aivan alkumetreillä, mikä johtikin sitten Rinteen eroon.

Keskustelukulttuurin muuttuminen politiikassa ei ainakaan auta tulevien hallitusten kestämistä. Jos edustaja tai puolue on profiloitunut lähinnä henkilöön menevillä hyökkäyksillä ja ilkeilyillä jotain toista puoluetta ja sen edustajia kohtaan, on yhteistyö ilmiselvistä syistä hankalaa ja jo imagollekin haitallista.

Moni poliitikko selvästi laskee, että ääniä kerää se, joka haukkuu kovimpaa.

Toki vikaa on myös äänestäjissä. Moni poliitikko selvästi laskee, että ääniä kerää se, joka haukkuu kovimpaa. Kun kannatusta kerätään vastapuolen demonisoinnilla, yhteisten asioiden hoitaminen vaikeutuu. Sen lisäksi että yhteistyö puolueiden välillä muuttuu vaikeammaksi ja vaikeammaksi kuten esimerkiksi ääriesimerkki USA:ssa, vaikeat poliittiset päätökset johon tarvitaan yhteistyökykyisiä poliitikkoja jäävät taka-alalle. Asioista puhutaan paljon myrkylliseen sävyyn, mutta niille ei tehdä mitään.

Valtakunnan poliitikkojen pitäisi ottaa mallia opiskelijapoliitikasta. Vaikka esimerkiksi Jyyssä eri ryhmillä on paljonkin erilaisia tavoitteita, käytännön hallitustyössä kuitenkin ajetaan yhdessä opiskelijan asemaa ja ihmiset ovat kohteliaita toisilleen.

Toivottavasti se ei muutu tulevaisuudessakaan. Antaa valtakunnan poliitikkojen sekoilla, poljetaan me täällä yhdessä korkkeja ja puhalletaan yhteen hiileen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.