Ei hakutuloksia.

Teksti  Arttu Seppänen

Vaajakosken tikut

Ennen tulitikkurasioiden etiketit vaihtelivat usein ja ne ovat jopa keräilykohteita. Juha Nurmisen omia suosikkeja ovat lintuaiheet. Kuvat: Unto Luoto
Ennen tulitikkurasioiden etiketit vaihtelivat usein ja ne ovat jopa keräilykohteita. Juha Nurmisen omia suosikkeja ovat lintuaiheet. Kuvat: Unto Luoto

Viimeiset suomalaiset tulitikut valmistettiin Vaajakoskella marraskuussa 1995. 20 vuotta myöhemmin samalla paikalla tulitikkutehtaan viimeinen toimitusjohtaja Juha Nurminen valmistaa yhä tikkuja.

29-vuotias turkulainen diplomi-insinööri Juha Nurminen oli juuri muuttanut Jyväskylään. Nurminen oli saanut teknisen johtajan pestin Finn-Match Oy:n Vaajakosken tulitikkutehtaalta, joka oli perustettu kolme vuotta aiemmin. Lehti-ilmoituksessa luvattiin tulevaisuuden työpaikka. Omistuspohja olikin vakuuttava, sillä Finn-Match Oy:n omisti kolme suomalaista keskusliikettä: SOK, Kesko ja OTK. Vaajakosken lisäksi ryhmittymällä oli tehdas myös Tampereella. Asettuminen uuteen kaupunkiin oli sujunut Nurmiselta hyvin, vaikka jyväskyläläiset olivatkin jääkiekon sijaan enemmän kiinnostuneita pesäpallosta – toisin kuin Turussa, joka oli vahva kiekkokaupunki.

Nurminen ehti olla tehtaalla töissä muutaman vuoden, kunnes hänet ylennettiin tehtaan toimitusjohtajaksi vuonna 1978, kun tehtaan entinen toimitusjohtaja Kalevi Saulo menehtyi.

Lähes 40 vuotta myöhemmin Tikkutehtaantiellä Vaajakoskella sade iskeytyy rämisten peltikattoa vasten. Lyömällä kaksi kiveä yhteen voi saada aikaan kipinän, mutta sateen iskuista kipinät eivät lennä. Sen sijaan peltiä pieksevä sade symboloi, kuinka Suomen viimeisen tulitikkutehtaan liekki sammui tässä samassa paikassa tasan 20 vuotta sitten. Punatiilisen rakennuksen D-ovella vastassa on 71-vuotias toimitusjohtaja Juha Nurminen. Vaikka tulitikkuja ei ole valmistettu Tikkutehtaantiellä enää 20 vuoteen, on Nurminen ollut töissä samassa rakennuksessa koko ajan.

”Onhan täällä ehtinyt olla. Jonkun aikaa kesti kun tajusi, että onhan se pesäpallo ihan järkevä laji”, hän nauraa.

Kun Nurminen tuli tehtaalle töihin vuonna 1973, hänellä ei ollut aavistustakaan mitä kaikkea kulissien takana oli tapahtunut jo siihen mennessä – saati siitä, että tämä tehdas tulisi olemaan Suomen viimeinen tulitikkutehdas ja hän sen viimeinen toimitusjohtaja.

Vaajakosken tehdasmiljöön kukoistusvuosista muistuttaa yhä paikalla oleva valtava savupiippu.
Vaajakosken tehdasmiljöön kukoistusvuosista muistuttaa yhä paikalla oleva valtava savupiippu.

Suomi ja Ruotsi olivat käyneet kiivasta kilpailua tulitikuista jo 1900-luvun alusta alkaen. Tässä kamppailussa osapuolina olivat olleet suomalaiset tulitikkutehtaat ympäri Suomen sekä ruotsalainen tulitikkutrusti Svenska Tändsticks Ab ja sen perustaja, liikemies Ivar Kreuger.

Ivar Kreuger syntyi 2. maaliskuuta 1880 Kalmarissa, Ruotsissa. Kreuger osoittautui koulussa hyvin lahjakkaaksi ja jo 20-vuotiaana hänellä oli taskussaan kaksi insinöörin tutkintoa. 1900-luvun alussa Kreuger työskenteli insinöörinä muun muassa Yhdysvalloissa, mutta palasi Ruotsiin vuonna 1908 ja perusti rakennusliike Kreuger & Tollin. Ratkaiseva vuosi oli 1912, kun Kreugerin suvun tulitikkutehdas ajautui vaikeuksiin. Kreuger otti tehtaan haltuunsa, innostui tulitikkubisneksestä ja alkoi haalia tehtaita itselleen. Kreuger & Tollista tuli finanssilaitos. Vuonna 1917 Kreugerin yrityksellä Svenska Tändsticks Ab:llä oli Ruotsissa monopoli tulitikkujen valmistuksessa. Se ei kuitenkaan tulisi riittämään.

Samaan aikaan Suomessa SOK oli saanut arkkitehti Elias Paalasen suunnitteleman punatiilisen rakennuksen pystyyn Haapakoskelle (nyk. Vaajakoski, nimi muuttui 1920). Tehtaan rakennustyöt aloitettiin vuonna 1916, kun SOK:n omistama Keuruun tulitikkutehdas paloi. Uuden tehtaan sijainti oli ihanteellinen: hyvät vesireitit, rautatiet sekä suuret määrät tulitikkuihin tarvittavaa haapapuuta. Suunnitelmissa oli rakentaa alueella myös muita tehtaita, kuten nahkatehdas, saippuatehdas, tupakkatehdas ja trikootehdas.

Kaikki kunnianhimoiset suunnitelmat eivät kuitenkaan koskaan toteutuneet. Trikoot ovat tulleet Vaajakoskelle vasta viime vuosina, kun tulitikkutehtaan entisen pakkaussalin paikalle on perustettu kuntosali. Viereisessä tilassa toimii joogastudio. Harva joogaaja todennäköisesti tietää, että aurinkotervehdyksiä vastaanottavan violetin seinän takana on umpeen muurattuna valtava hissi, joka näkyy Aki Kaurismäen Tulitikkutehtaan tyttö (1990) -elokuvan avauskohtauksessa.

”Se alkukohtaus on komea, kun ne hissin valtavat pariovet avautuvat ja ne pöllit tulevat sieltä. Heitä tuli noin parikymmentä tyyppiä tänne kuvaamaan pariksi päiväksi. Tullessaan Kaurismäki kysyi minulta, että mitäs hän nyt tekee täällä. Vastasin, että en mä vaan tiedä mitä te teette, mutta hyvä kuvahan siitä tuli”, Nurminen nauraa.

Suomen tulitikkuteollisuuden työntekijöistä suurin osa on ollut naisia, mihin elokuvan nimi viittaa. Kun ensimmäiset tikut Vaajakoskella valmistuivat 19.9.1919, tehtaan palkkalistoilla oli 14 miestä ja 33 naista. Vuonna 1921 naisten osuus tehtaan työntekijöistä oli jopa 80 prosenttia. Yksi syy tähän oli se, että naiset pystyivät työskentelemään kotoa käsin kooten tikkurasioita ja hoitamaan samalla kotitalouden ylläpidon. Naisvaltaisuus alalla merkitsi myös alhaisia palkkoja.

Kaurismäen elokuva kommentoi osuvasti tulitikkutehtaan naisten asemaa. Myrkytykset tulitikkutehtaalla olivat yleisiä vielä 1800-luvulla, kun tikkuihin käytettiin keltaista fosforia, joka saattoi syövyttää tehtaan työntekijöiden hampaat ja leukaluut. Elokuvassa tulitikkutehtaalla työskentelevä, Kati Outisen näyttelemä Iris myrkyttää itse kaikki häntä kaltoin kohdelleet.

 

Tulitikkuteollisuus oli 1900-luvun alussa suuri työllistäjä esimerkiksi Mäntsälässä. Kaikki perheenjäsenet saattoivat olla tulitikkutehtaalla töissä. Mäntsälässä yli tuhat tulitikkuteollisuudessa työskennellyttä ihmistä jäi kuitenkin työttömäksi 1920-luvulla liikemies Kreugerin tulitikkubisneksen maailmanvalloituksen myötä. Kreugerin tulitikkutrusti oli Ruotsin jälkeen hankkinut monopoleja itselleen ympäri maailmaa. Monopolia vastaan hän tarjosi ensimmäisen maailmansodan köyhdyttämille valtioille valtavia lainoja. Romania maksoi oman lainansa takaisin vasta vuonna 2002.

”Kreugerilla oli konstinsa. Tehtaita oli vielä 1900-luvun alussa Suomessa aika paljon. Muistan myös, kun 50-luvulla koulukirjan takakannessa oli listattuna Suomen tärkeimmät vientituotteet. Se ei ollut pitkä lista”, Nurminen toteaa.

Tulitikut olivat yksi Suomen tärkeimmistä vientituotteista, ja Kreuger kohtasikin Suomessa vastustusta, kun hän alkoi haalia suomalaisia tehtaita ensimmäisen maailmansodan aikaan. Suomen valtio ei hyväksynyt Kreugerin ehdottamaa lainaa monopolia vastaan, ja monet tehtaat hangoittelivat vastaan, mukaan lukien SOK:n Vaajakosken tehdas.

Taitavana ja häikäilemättömänä liikemiehenä Kreuger hankki tehtaita yksitellen esimerkiksi suomenkielisillä peiteyhtiöillä ja bulvaaneilla. Hän myös painosti hintakilpailulla ja konetoimitusten estämisellä sekä myi Suomessa omia tikkujaan pelkän valmisteveron hinnalla, eli toisin sanoen tappiolla.

Monet taloudellisiin vaikeuksiin ajautuneet tehtaat päätyivätkin myymään koneensa Kreugerille, joka sitten romutti koneet tai myi ne eteenpäin. Mäntsälän tehtaat saatettiin heti omistajanvaihdoksen jälkeen käyttökelvottomaan kuntoon ja huhujen mukaan Alastaron tehtaan koneet upotettiin Alastaron jokeen. Taloudellisista syistä loput suomalaiset tulitikkutehtaat taipuivat ja sopivat trustin kanssa tuotanto-, hinta- sekä vientirajoituksista, mukaan lukien SOK:n Vaajakosken tehdas. Toisin sanoen kyseessä oli kartelli, joka kestäisi aina vuoteen 1986 saakka.

Vuonna 1931 Kreugerin hallussa oli 250 tulitikkutehdasta 43 eri maassa, mikä kattoi 75 prosenttia koko maailman tuotannosta. Kreugerin trusti oli antanut yhteensä 387 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria lainaa eri valtioille. Trusti oli samaan aikaan ajautunut itse taloudellisiin vaikeuksiin ja sen velat vastasivat kolmasosaa koko Ruotsin pankkivelasta. Vuonna 1932 Kreuger teki itsemurhan Pariisissa, jonka jälkeen trustin laajeneminen hidastuu.

 

 

Juha Nurmisen toimistossa on yhä paljon tulitikuista muistuttavaa rekvisiittaa, kuten vaikuttava tulitikkutalo.
Juha Nurmisen toimistossa on yhä paljon tulitikuista muistuttavaa rekvisiittaa, kuten vaikuttava tulitikkutalo.

1920-luvun alku oli Vaajakosken tulitikkutehtaalle kasvun aikaa, josta näkyvimpänä todisteena on paikalla edelleen vuonna 1925 valmistunut korkea savupiippu. Piippu tulee pysymäänkin, sillä se on suojeltu kohde.

Viimeiset tulitikut Vaajakoskella ja koko Suomessa valmistettiin 30.11.1995.

”Puoli vuotta oli ehditty jo surutyötä tehdä. Työpäivän päätteeksi söimme ja joimme yhdessä työntekijöiden kanssa – ja kirottiin”, Nurminen muistelee synkeänä.

Tehdasmiljöö Tikkutehtaantiellä on säilynyt rakennuksineen, vain yritykset ovat vaihtuneet. Tikkutehtaan ajoilta on yhä muistoja jäljellä, kuten vanhat pukukaapit ja IBM:n kellokorttijärjestelmä eteisessä. Kun siirrymme Nurmisen toimistoon, se on täynnä kaikenlaista tulitikkuihin liittyvää rekvisiittaa – kuten halkaisijaltaan lähes metrin kokoinen tulitikkutalo. Nyt huoneen ilmassa leijuu väkevä mentholin tuoksu, johon löytyy syy toisista tikuista.

”Hammastikuista Swedish Match ei ollut yhtään kiinnostunut.”

Juuri niitä Nurminen on valmistanut tässä samassa paikassa Kesmex Oy:n nimissä viimeiset 20 vuotta. Finn-Matchin ostanut Swedish Match tunnettiin vielä ennen vuotta 1980 nimellä Svenska Tändsticks Ab (STAB). Finn-Match oli 80-luvulta lähtien valmistanut tulitikkujen ohella myös hammastikkuja, eikä STAB:lla ollut mitään sitä vastaan. Swedish Match yritti houkutella Nurmista yhtiön palvelukseen Kiinaan, mutta hän jäi mieluummin Vaajakoskelle tikun tekoon.

”Yhtiön hallituksen kanssa sovimme asian ja sain ostettua hammastikkuja varten koneet sopuhintaan.”

Finn-Matchin myynti tuli Nurmiselle täytenä yllätyksenä, sillä Finn-Match ei ollut yhtenäkään toimintavuotenaan tehnyt tappiota. Eikä ihmekään, sillä sen pääasiakkaat olivat samat kuin sen omistajat eli SOK, Kesko ja OTK, jotka myivät tikut omissa kaupoissaan eteenpäin.

”Kuulin jälkikäteen, että Swedish Match oli jo 10 vuoden ajan kehuskellut maailmalla, kuinka Finn-Match Oy:tä ei enää vuoden päästä ole.”

Myyntiin vaikutti OTK:n ajautuminen taloudellisiin vaikeuksiin 1990-luvun laman aikana. Tulitikkujen myynti oli myös laskenut jo usean vuosikymmenen ajan. Tulitikkujen käyttö korreloi suomalaisten tupakanpolton kanssa, sillä 1970-luvun puolivälissä kolme neljästä tulitikusta käytettiin tupakan sytyttämiseen. Pikkuhiljaa kaasusytyttimet löysivät kuitenkin tiensä tupakoitsijoiden taskuihin.

 

Tulitikkujen huippuvuodet olivat 1950-luvun alussa, kun tikkuja myytiin jokaista suomalaista kohden 75 rasiaa. 90-luvun lamavuosina luku oli enää kaksi tulitikkurasiaa henkilöä kohden. Kehitysmaissa tulitikkujen käyttö oli sen sijaan kasvussa, mutta markkinat olivat Swedish Matchin hallussa.

Vaajakosken tehdas pystyi valmistamaan kaksi miljoonaa tulitikkua tunnissa. Huippuvuosina SOK yritti kasvattaa Kanavuoren metsissä nopeasti kasvavaa “hybridihaapaa” raaka-aineeksi, mutta hanke epäonnistui.

”Nopeasti ne kasvoivatkin, mutta sitten kun niiden piti olla riittävän järeitä viilujen tekemiseen, niin ne olivatkin lahoja. Niistä luovuttiin sitten, eivät menestyneet Suomessa.”

Tehtaalla työskenteli parhaimmillaan yhteensä 424 henkilöä kolmessa vuorossa. Nykyään Kesmexissä tehdään yhtä vuoroa ja Nurmisen lisäksi palkkalistoilla on kaksi työntekijää. Lähes kaikki tikut viedään Hollantiin.

Kun Swedish Match osti Vaajakosken tehtaan 1995, se sopi tulitikkujen tuonnista keskusliikkeiden kanssa ja sai kauan kaipaamansa monopolin Suomessakin. 1900-luvun alusta tuttua taktiikkaa noudattaen tehtaan koneista suurin osa romutettiin – paitsi hammastikkuihin käytettävät koneet.

Nykyisin modernin pörssiyrityksen nettisivuilta on hankala löytää mitään viitettä tulitikuista – imperiumista, jonka rakentamiseen se käytti paljon aikaa ja rahaa. Tulitikkutehtaita Swedish Matchilla on silti edelleen ympäri maailmaa, ja Tidaholmin tehdas Ruotsissa on paitsi yksi maailman vanhimmista, myös edistyksellisimmistä tulitikkutehtaista. Se tuottaa viisi miljoonaa laatikkoa tulitikkuja päivässä – vertailun vuoksi mainittakoon, että Suomeen tuodaan vuodessa 10 miljoonaa laatikkoa tulitikkuja. Sampo-nimellä myytävät tikut ovat kaikki Swedish Matchin valmistamia. Monelle suomalaisnuorelle yritys on kuitenkin tuttu sen nykyisestä päätuotteesta, nuuskasta.

Yhä 20 vuoden jälkeen Nurminen saattaa saada postia tulitikuista.

”Välillä tulee viestejä, että nykyiset tulitikut ovat huonoja, että suomalaisia pitäisi saada. En tiedä onko nykyiset parempia vai huonompia, kun en tulitikkuja oikein mihinkään tarvitse”, hän nauraa.

Vuoden 1973 lehti-ilmoitus loppujen lopuksi pitikin lupauksensa tulevaisuuden alasta. 71-vuotias toimitusjohtaja ei ainakaan vielä aio siirtyä eläkkeelle.

”Voihan tätä tehdä niin kauan, kun tämä on kivaa. Pitäähän sitä jotain tekemistä olla. Joka päivä saa edelleen ihmetellä – ja välillä joutuu kiroamaan.”

71-vuotias Juha Nurminen ei ole vieläkään malttanut luopua tikkubisneksestä.
71-vuotias Juha Nurminen ei ole vieläkään malttanut luopua tikkubisneksestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *