Vuoden 2019 mittaan takavuosien suomalaiset urheilusankari-Jarit ovat olleet tapetilla kyseenalaisten valintojensa kanssa. Kun Liike Nytin kansanedustaja ja tubettaja Harry ”Hjallis” Harkimo siirtyi keväällä syrjään Jokereista, astui jääkiekkojoukkueen johtoon 80-luvun suurin hoki-idoli Jari Kurri. Samassa uutisoitiin Jokereiden siirtyvän venäläisoligarkeilta suomalaisomistukseen.

Pian selvisi, että venäläismiljardöörit Gennadi Timtshenko ja Roman Rotenberg pyrkivät omistajuuskikkailuilla lähinnä vain kiertämään USA:n asettamia talouspakotteita, ja Kurri paljastui narrilauman uudeksi bulvaaniksi.

On myös esitetty arvioita, että pakotteiden kiertämisen ansiosta kaikkien aikojen suomalaiskiekkoilija Teemu Selänne olisi myös liittymässä tulevaisuudessa Jokereiden taustavaikuttajiin.

Syksyllä Suomen suurin jalkapallolegenda Jari Litmanen vieraili tulevia MM-kisoja isännöivässä Qatarissa ja hehkutti järjestävän komitean nettisivuilla varauksetta tulevia kisoja ja niiden olosuhteita.

Kisaisäntää on aiheesta kritisoitu muun muassa vakavista ihmisoikeusrikkomuksista, huippu-urheiluun sopimattomista sääolosuhteista ja olemattomasta urheilukulttuurista. Qatarin jalkapallostadioneita rakentaessa on arviolta kuollut yli tuhat ihmistä.

Litmanen on aiemminkin nähty muun muassa vedonlyöntifirmojen mainoskasvona, mutta tällä kertaa pettymys näkyi laajasti myös ”Kuningasta” idolisoivien jalkapallon ystävien keskuudessa.

Selänteen aktivoiduttua uran päättymisen jälkeen Twitterissä, alkoi unelmavävyn ja maitopojan maine nopeasti rakoilla. Selänne visersi muun muassa hämmentäviä, muukalaisvastaiselta tuntuvia viestejä.

90-luvulla lapsuutta viettäneenä minullakin oli kaksi urheilusankaria ylitse muiden: Teemu Selänne ja Jari Litmanen. Uran jälkeisiä edesottamuksia seuratessa on tuntunut pahalta.

Tällä kertaa pettymys näkyi laajasti myös ”Kuningasta” idolisoivien jalkapallon ystävien keskuudessa.

Paljon puhutaan urheilijoiden luopumistyöstä ja haasteista uran loppuessa. Kirkkaat valot ja hybris vaihtuvat vanhojen muisteluun ja ulkopuolisuuden tunteeseen. Entinen pelaaja pääsee urheilumeriiteillään valokeilaan enää korkeintaan, jos paita nostetaan kattoon. Entisen pelaajan urheileminen ei kiinnosta enää ketään.

Vähemmän puhutaan laji-ihmisten tai fanien luopumistyöstä. Kun urheilutähden rooli vaihtuu mielipidevaikuttajaksi, pääomasijoittajaksi tai urheilukabinettien lobbariksi, ei urheilija enää välttämättä olekaan se virtuoosimainen maestro, vaan vaakakupissa painaa lähinnä enää nimi, kontaktit ja mahdollisesti paksu lompakko. Täysin uudella pelikentällä arvostus ja esikuvan asema on ansaittava uudelleen.

Mitä enemmän valtaa tai painoarvoa ihmisen sanomisilla on, sitä isompaa on myös vastuu.

Ihmisille on hyvin tyypillistä liittää tietyllä osa-alueella menestyvään ihmiseen helposti myös muita positiivisia attribuutteja, usein aika heikoin perustein. Kun teoreettinen fyysikko Stephen Hawking kuoli viime vuonna, täyttyi sosiaalinen media täyttyi miestä käsittelevistä kirjoituksista. Filosofiystäväni Keijo Lakkala jakoi Facebookissa artikkelin, jossa Hawking ihmetteli, miten ihmeessä Trump onnistui pääsemään valtaan ja kommentoi nokkelasti, että oliskohan kannattanut kysyä yhteiskuntatieteilijältä.

Kyse ei ole siitä, etteikö Hawking olisi kyvykäs tätä analysoimaan, mutta varmasti olisi löytynyt myös asiaan paremmin perehtyneitä tahoja.

Yhtä lailla löytyy monilahjakkuuksia, jotka kykenevät loistamaan vaikka niin urheilukentillä kuin älynlahjoillaan, mutta mikään automaatio se ei ole. Kun Teemu Selänne laukoo maalien sijaan yhteiskunnallisia mielipiteitään, huokuu niistä enemmän peruskouluasteelle jäänyt päättötodistus kuin komeat urheilusaavutukset.

Mitä enemmän valtaa tai painoarvoa ihmisen sanomisilla on, sitä isompaa on myös vastuu. Vastuuta on myös medialla, kun valikoidaan puhuvia päitä kommentoimaan päivänpolttavia kysymyksiä.

Teemu ja Jari, kiitos kaikesta ja hyvästi, ainakin toistaiseksi.