»Mun piti tehdä täällä alunperin vain 2-3 vuoroa», Japi kertoo, kuinka päätyi alunperin töihin Yliopiston kirjaston kupeessa olevaan kulttuuriravintola Ylä-Ruthiin.
»Nyt niitä vuoroja on tehty varmaan kohta 2000», hän nauraa.
Ylä-Ruth seisoo Yliopiston alueiden ja keskustan välissä kuin Manalan portteja vartioiva Kerberos-koira. Moni opiskelija eksyy matkalla kirjastolle kahville tai kaljalle baaripöytään, joten Japi on nähnyt miten vuosien varrella sukupolvet vaihtuvat.
»Se on jännä, joku saattaa käydä täällä kymmenen vuotta ja tulla yhtenä päivänä ilmoittamaan että nyt minä valmistun ja lähden täältä pois», Japi kertoo.
Baarissa käy monenlaisia opiskelijoita laidasta laitaan. Osa on kanta-asiakkaita, jotka tulevat tuttavallisesti juttelemaan. Toiset eivät koskaan puhu mitään muuta kuin tilaavat edukkaan opiskelijakahvin, mutta kaikkien naamat tulevat tutuiksi.
»Kyllähän me jutellaan jos meille jutellaan», Japi selittää.
Kiireettöminä päivinä ravintolapäällikkö tai ravintolapääliö, kuten Japi itseään tituleeraa, saattaa istua tutumpien asiakkaiden pöytään jutustelemaan niitä näitä. Kiireisempinä päivinä joku saattaa jopa ihmetellä jos tiskin takaa ei ehdi juttelemaan.
Asiakkaiden kanssa kaveeraaminen on enemmänkin osa Japin persoonaa kuin asiakkaiden houkuttelua, vaikka baari myös tietoisesti haalii opiskelijoita pöytiinsä.
»Joskus täällä kävi enemmänkin kuulemma opiskelijoita, 70- tai 80-luvulla, mutta sitten tästä tuli enemmän ns. kansankapakka. Sitten firma teki remontin ja aloimme houkutella opiskelijoita taas tänne», Japi selittää.
Ravintolapäällikön mielestä asiakaskunta kuitenkin sekoittuu iloisesti baarissa, oli sitten uusi opiskelija tai 40 vuotta samaa pöytää kuluttanut kanta-asiakas. Sekä opiskelijoita että muita asiakkaita käy myös iltojen ohjelmanumeroissa, kuten bingossa ja tietovisassa.
»Hyvät asiakkaat», Japi vastaa hetken tuumailtuaan, kun kysytään mikä tässä työssä on parasta.