Jane ja Aatos Erkon säätiö myönsi Jyväskylän yliopiston tutkija Matti Jalasvuoren tutkimusryhmälle 255 000 euron suuruisen avustuksen.

Jalasvuoren tutkimusryhmä kehittää keinoja, jolla voitaisiin hillitä bakteerien yleistyvää vastustuskykyä antibiooteille.

Antibioottien yhä yleisempi käyttö on johtanut siihen, että ne eivät pure enää samalla tavalla moniin bakteereihin, jotka ovat kehittäneet puolustuskeinoja antibiootteja vastaan. Bakteerit myös levittävät vastustuskykyä muille bakteereille.

”Bakteerit saattavat siis muuttua vastustuskykyisiksi, vaikka eivät altistuisikaan itse ympäristössään antibiooteille”, Jalasvuori kertoo.

 

Tutkimusryhmä käyttää nyt bakteerien kykyä siirtää geenejä toisilleen niitä vastaan. Ryhmän luomat geneettisesti muokatut bakteerit levittävät vastustuskyvyn sijaan sitä tuhoavia geenejä.

Geenimuokatut bakteerit on luotu käyttämällä CRISPR-menetelmää, jonka avulla DNA:ta voi muokata nipsaisemalla siitä paloja pois ja laittamalla uusia tilalle.

Näin geenimuokatut bakteerit voidaan siirtää harmittomiin bakteereihin jotka elävät ihmisessä tai eläimissä.