Ei hakutuloksia.

Teksti Niko Karvanen

JYYn uusi hallitus lähtee ajamaan opiskelijoiden asiaa vaalivuonna

JYYn uudet luottamushenkilöt vuodelle 2019. Ylhäältä vasemmalta oikealle hallituksen jäsenet Ira Vainikainen, Ville Härsilä, Leo Toiminen, Roosa Hämäläinen, Nikolas Bursiewicz, Katriina Tikanmäki, Jiri Honkala, Markus Kulmala ja Nella Heikinmäki. Alhaalla vasemmalla edustajiston varapuheenjohtaja Aino Rytkönen, keskellä hallituksen puheenjohtaja Topias Peltonen ja oikealla edustajiston puheenjohtaja Sonja Karppinen. Kuva: Emilia Trast

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnalle on valittu uusi hallitus vuodelle 2019. JYYn edustajisto päätti asiasta joulukuun kokouksessaan.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Topias Peltonen Alvarin unionista. Peltonen vastasi JYYn vuoden 2018 hallituksessa järjestöistä, viestinnästä ja Jylkkäristä.

”Mahtavaa päästä jatkamaan opiskelijoiden edunvalvontatyötä puheenjohtajana. Ensi vuonna käydään useat vaalit, ja on äärimmäisen tärkeää nostaa opiskelijoiden asiaa esiin yhdessä muiden ylioppilas- ja opiskelijakuntien kanssa”, Peltonen kertoo.

Puheenjohtajan lisäksi hallitukseen valittiin yhdeksän jäsentä. Hallitus päättää ensimmäisessä kokouksessaan jäsentensä vastuualueista.

Kokouksessa valittiin myös Sonja Karppinen edustajiston uudeksi puheenjohtajaksi ja Aino Rytkönen edustajiston varapuheenjohtajaksi. Karppinen oli vuoden 2018 hallituksessa varapuheenjohtajana ja vastasi sosiaalipolitiikasta sekä Kampus Kustannuksesta.

”Haluan jatkaa työtä yhdenvertaisen ylioppilaskunnan puolesta sekä edistää avointa keskustelua, demokratiaa ja osallisuutta päätöksenteossa. On hienoa jatkaa tämän mahtavan porukan kanssa”, Karppinen toteaa.

 

Ylioppilaskunnan hallitus 2019

Puheenjohtaja: Topias Peltonen (Alvarin unioni)

Jäsenet:
Jiri Honkala (P&D)

Roosa Hämäläinen (P&D)

Nikolas Bursiewicz (Alvarin unioni)

Ville Härsilä (Alvarin unioni)

Leo Toiminen (JYYn vihreät opiskelijat)

Ira Vainikainen (Jyväskylän yliopiston vihreä vasemmisto)

Markus Kulmala (Luonnontieteilijät)

Nella Heikinmäki (Luonnontieteilijät)

Katriina Tikanmäki (Jyväskylän keskustaopiskelijat)