Juhana Salosen omaelämäkerta Viiton – olen olemassa on mielenkiintoinen kuvaus yksilön matkasta identiteetin rakentamisen tiellä. Kirjasta kertovassa artikkelissa Jylkkärissä (29.1.2018) mainittiin sisäkorvaistukkeet (oikea termi: sisäkorvaistutteet).

Kuulo on ensimmäinen ihmisen aisteista, joka pystytään korvaamaan sähköisesti. Sisäkorvaistutteet tuovat kuurolle mahdollisuuden kuulla ympäristön ääniä, puhetta, laulua ja naurua. Useimmiten ne auttavat kuuroa lasta myös omaksumaan puhutun kielen.

Sisäkorvaistutteen saaneita lapsia on Suomessa useampi sata. Yli 95 % lapsista, joilla todetaan kuulovamma, syntyy vanhemmille, joiden kuulo on normaali.

Kuulevissa perheissä puhutaan yhtä, joskus jopa useampaa puhuttua kieltä. Sisäkorvaistutteiden avulla lapsille tulee usein mahdolliseksi oppia perheessä käytetty puhekieli tai puhekielet. Myös viittomakielisisissä perheissä on sisäkorvaistutteen saaneita lapsia, ja heille luonnollinen kielivalinta on viittomakieli ja puhekieli.

 

Salosen sukupolvelle sisäkorvaistutteita ei vielä ollut saatavilla. Ensimmäisen sukupolven SI-käyttäjät saivat useimmiten yhden sisäkorvaistutteen eli vain toiseen korvaan toimivan aistin. Lisäksi leikkausikä oli korkeampi.

Nykyisin leikkaus tehdään yleensä noin vuoden ikäiselle lapselle. Lapsi yleensä saa sisäkorvaistutteet molempiin korviin. Puhekielen omaksuminen tapahtuu nykyään melko luonnollisesti.

Sisäkorvaistutelasten perheet pitävät usein tärkeänä, että kuuroja hetkiä varten on olemassa myös toinen tapa kommunikoida. Monet perheet opiskelevat viittomakieltä, jotkut vinkkipuhetta, jotkut kuvakommunikaatiota. Osalle perheistä riittää huulioluvun antama tuki. Kukin perhe valitsee itse tavan, joka sopii heille.

 

Juhana Salosen tarina on ymmärrettävä kannanotto 36-vuotiaan huonokuuloisen kokemusmaailmasta, ja tarinana ansiokas. Viittomakielen olemassaolo on tärkeää. Sen tulee säilyä yhtenä vaihtoehtona myös sisäkorvaistutekäyttäjille.

Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tapahtunut valtava kuulotekniikan kehitys ja sen suomat mahdollisuudet ovat tosiasia. Niiden ansiosta kuulovammasta tulee monille lapsille ominaisuus muiden joukossa, ei kokonaisvaltainen identiteetin rakennuspuu. Monet sisäkorvaistutelapset kokevat olevansa sekä kuuroja että kuulevia. Tämä kahtalainen identiteetti on monille heistä luonnollisin tapa olla olemassa.

Leena Hasselman
Toiminnanjohtaja
LapCI ry – Sisäkorvaistutelasten valtakunnallinen yhdistys