Tenttipäivinä luentosalit täyttyvät opiskelijoista, ja luentosalien reunoilla on laukkujen, reppujen ja takkien rivistö. Kenen vastuulla opiskelijoiden tavarat ovat tentin aikana, yliopiston turvallisuuspäällikkö Olli-Pekka Laakso?

”Tentin valvojat vastaavat tenttitilaisuuden järjestämisestä kokonaisuudessaan. He [valvojat] he eivät voi kuitenkaan tietää, mikä laukku tai vaatekappale kuuluu kenellekin, joten näiltä osin heidän vastuunsa on rajattu. On tapauksia, joissa samanlaiset reput ovat vahingossa vaihtaneet omistajaa, mutta varsinaisia varkaustapauksia ei tenttitilanteissa ole tullut tietoon.”

Varmuuden vuoksi Laakso suosittelee tavaroiden jättämistä paikkaan, josta niitä pystyy itse valvomaan tentin aikana.

”Mikäli sattuu omistamaan reppumallin, joita on liikkeellä sattumoisin muutoinkin runsaasti, kannattaa omaa reppua tuunata siten, ettei se sekoitu muihin. Hyvä tuunaustapa ovat esimerkiksi heijastimet, joista on hyötyä tietysti muutoinkin.”, Laakso ohjeistaa.

Jos laukku kuitenkin katoaa, on asiasta ilmoitettava ensin tentin valvojalle.

”Tavaroiden tahaton vaihtuminen on todennäköisempää kuin varsinainen varkaus. Tapahtuneesta voidaan ilmoittaa kaikille tenttiin osallistuneille, ja tavarat löytävät tämän jälkeen oikeat omistajansa. Jos on todennäköistä, että kyseessä on varkaus, tapahtuneesta tulee ilmoittaa yliopiston turvallisuuspäällikölle. Kadonnutta esinettä voidaan etsiä yliopiston kameravalvontajärjestelmän avulla. Varkauksista kannattaa aina tehdä myös rikosilmoitus poliisille.”