Ei hakutuloksia.

Teksti Elina Rantalainen

Barrikadeilla pimppien ja pippelien puolesta

Toimittajana olen monta kertaa houkutellut ihmisiä haastateltavikseni toteamalla, että aihe herättää varmasti keskustelua. Myös lukuisissa istumissani toimituskokouksissa juttuideoita on myyty ja ostettu samaan lauseeseen nojaten. Juttu on siis tekemisen arvoinen, jos se herättää keskustelua. Vai onko?

Keskustelua tässä maailmassa riittää, ja liian suuri osa siitä perustuu väärinymmärryksille, mutulle ja huolimattomasti selvitetyille faktoille, joita joskus valheiksikin kutsutaan.

Helsingin Sanomat tuli noin vuosi sitten herättäneeksi keskustelun siitä, kuinka hulluksi maailma on mennyt, kun lapsia ei enää saa kutsua koulussa tytöiksi tai pojiksi. Tästä ei tietenkään ollut oikeasti kyse, vaan jutussa kerrottiin peruskoulujen tasa-arvosuunnitelmasta ja sukupuolitietoisesta kasvatuksesta.

Oli miten oli, yleisö tuohtui – suurimmaksi osaksi pelkän otsikon perusteella.

 

Väärinkäsityksiä tasa-arvosuunnitelman sisällöstä on yritetty korjata jo vuoden ajan, mutta aihe aiheuttaa edelleen ahdistusta. Jokin aika sitten asiaan otti julkisuudessa kantaa arvovaltainen lastenpsykiatri. Hän koki tarpeelliseksi muistuttaa, että ”pojilla on munat ja tytöillä pimppi”.

Kiitos. Muistutuksen seurauksena osa ihmisistä luulee nyt, että sanojen ”tyttö” ja ”poika” käyttämisen lisäksi sukupuolitietoiset kasvattajat yrittävät kieltää sukupuolielimetkin.

Tuttu bloggari tarttui aiheeseen. Hän nosti kirjoituksessaan ”pippelit ja pimpit kunniaan” veisaten jo tutuksi tullutta virttä ihmisten oikeudesta sukupuoleen. Tekstiä kiiteltiin vuolaasti. Kirjoittaja oli onnistunut sanoittamaan sen, mitä lukijat olivat jo pitkään aiheesta ajatelleet. Eräs kertoi pohtineensa, voiko hän enää rakastella puolisonsa kanssa, jos sukupuolet kielletään.

 

Vielä kerran: Ei, tasa-arvosuunnitelmassa ei ole kyse siitä, että sukupuolten tai sukupuolielinten olemassaolo oltaisiin kieltämässä. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että vältetään ohjaamasta lapsia perinteisen sukupuolikäsityksen mukaisiin rooleihin.

Ja mitä tulee aikuisten maailmaan, jokainen, riippumatta siitä, millä substantiivilla hänen sukupuoleensa viitataan tai ollaan viittaamatta, voi rauhassa rakastella puolisonsa kanssa jatkossakin.

Tiedän bloggarin fiksuksi tyypiksi. Jälkikäteen hän itsekin totesi tietävänsä, ettei sukupuoliin viittavia sanoja oikeasti kukaan kiellä. Jäin miettimään, mikä oli tekstin tavoite. Mitä siinä vastustettiin? Kieltoja, jotka olisivat hölmöjä, jos ne olisivat totta? Ehkä tarkoitus oli herättää keskustelua.

Valeuutisista ja trolleista puhutaan juuri nyt paljon ja hyvä niin. Samalla voitaisiin pohtia, mitä seurauksia on sillä, että keskustelun herättäminen riittää hyvän blogikirjoituksen, kolumnin tai muun julkisen tekstin kriteeriksi, väärinkäsityksistä viis.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.