Joka toinen vuosi tapahtuva, pientä eliittiä kiinnostava näytelmä on taas edessä, kun edustajistovaalit ovat ovella.

Ehdokasasettelu päättyi lokakuun alussa ja nyt vihdoin jokainen ehdokas on saanut oman numeronsa, jonka voi kertoa kaikille yliopistossa opiskeleville kavereille, serkuille, kaimoille ja myös niille naapureille ja opiskelijatutuille, joille ei tule tavallisesti puhuttua.

Eletään siis aikaa, jolloin potentiaaliset äänestäjät huomaavat puolituttujen olevankin hyviä ystäviä, ja jopa vihamiehet alkavat tervehtiä tavatessa. Tällöin myös V. Vallaton herää pitkästä unestaan ja aloittaa jälleen ehdokkaiden ja ryhmien läpikäynnin.

Ehdokasasettelun loputtua voikin Vallaton kertoa tulevan edustajiston kokoonpanon, jos nyt ei nimien tarkkuudella, niin ainakin ryhmittymien saamien paikkamäärien verran.

Ensin kuitenkin muutama perusasia näistä vaaleista, jotta uudetkin lukijat tietävät, mistä puhutaan. Edustajistoon valitaan 41 jäsentä suhteellisella vaalilla. Tätä soppaa sekoittaa lisäksi vaalirenkaat, jotka saattavat olla tavalliselle tallaajalle tuntemattomia, sillä niitä ei ole käytössä valtiollisissa vaaleissa.

Tällä kertaa on saatu solmittua kaksi vaalirengasta: P&Dn, Luonnontieteilijöiden sekä Alvarin unionin Järjestöjen ääni sekä Kampuksen punaiset ja vihreät, jossa ovat Jyväskylän yliopiston vihreä vasemmisto, JYYn vihreät opiskelijat sekä JYYn demariopiskelijat.

Molemmat renkaat ovat jo vanhoja ja useissa vaaleissa nähtyjä, joskin vihervasemmiston rengas on nähty myös ilman Vihreitä. Renkaat vaikuttavat yleensä 0-2 paikan verran, joten niiden merkitys ei ole suuren suuri.

Yleensä ehdokasmäärästä voidaan melko hyvin päätellä tulevan edustajiston kokoonpano. Näidenkin vaalien jälkeen siis P&D on todennäköisesti suurin ryhmä, ja Liberaalit eivät tule saamaan edustajaa itselleen.

Mikäli nämä ennustukset eivät toteudu, niin se tulee olemaan valtaisa yllätys. Varsinkin P&Dn 70 ehdokkaan lista on pituudellaan todella vaikuttava ja sellaista ei edes Vallaton muista nähneensä aikaisemmin.

Ääripäiden välissä muiden ryhmien kohtalo on sen sijaan hyvin mielenkiintoinen. Sekä Alvarin unionilla että varsinkin Luotilla tulee olemaan vaikeaa nykyisten paikkamääriensä uusiminen.

Molemmilla suhteellinen ehdokasmäärä laski edellisistä vaaleista, ja Luotilla myös ehdokkaiden absoluuttinen määrä laski selvästi.

Matemaattisesti näille kahdelle ryhmälle yhteensä odotetaan miinus viittä paikkaa, mutta AU onnistui viimeksikin saavuttamaan paikkoja enemmän kuin ehdokasmäärästä olisi osannut odottaa, joten ihan näin suureen pudotukseen ei Vallaton usko.

Vallattoman ennustus kuitenkin on, että Järjestöjen ääni tulee menettämään yksinkertaisen enemmistönsä AUn ja Luotin heikon vaalimenestyksen takia.

Ennusteessa suurimmat suhteelliset voittajat ovat poliittisia ryhmiä. Demareiden odotetaan palaavan edustajistoon, ja sekä Keskustan että Kokoo… anteeksi Oikeiden opiskelijoiden odotetaan kasvattavan paikkamääräänsä.

JYYn vaalit ovat kuitenkin olleet poliittisille ryhmille usein vaikeat, mistä kertoo esimerkiksi Demareiden tippuminen kokonaan edustajiston ulkopuolelle viime vaaleissa. Yksi vaalien suurista kysymyksistä onkin, saavatko poliittiset ryhmät kerättyä sen kannatuksen, mikä heillä pitäisi ehdokasmäärän puolesta olla?

Lopuksi vielä Vallattoman veikkaus lopullisiksi tuloksiksi. Tämä on yhdistelmä laskennallista tulosta sekä edellisien vaalien mukaista arvausta. Tämä saattaa vielä täsmentyä, jos listojen tarkempi tutkiminen antaa sille aihetta!

  • Keskusta 2
  • P&D 11
  • Luonnontieteilijät 2
  • Alvarin unioni 6
  • Oikeat opiskelijat 5
  • Jyviva 7
  • Vihreät 6
  • Demarit 2