Erinomainen rimanalitus 

Tokasikajuttu (Mouka Film)

Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyettä dokumentoivan Kovasikajutun (2012) jatkolle ei ohjaajien Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin mukaan ollut perusteita. Sitten PKN osallistui euroviisuihin ja riffinikkari, kitaristi Pertti Kurikka kertoi jäävänsä eläkkeelle.

Tokasikajuttua on ennakkoon pidetty itsenäisenä jatko-osana, mutta myös jatko-osan näkökulman voi hämäävänä heittää roskakoriin. Siinä missä Kovasikajuttu oli pääosin iloinen ja osittain tahattoman hulvaton kuvaus “keharipunkkareiden” noususta laajaan tietoisuuteen, kuvaa uusi elokuva raadollisemmin yhtyeen jäsenten välien takkuilua ja lopun tunnelmia.

Toki huumoria ja elämänmyönteisyyttä on yhä mukana sen verran, ettei sen katsottuaan kykene pidättelemään hymyä. Tokasikajuttu on näkemisen arvoinen, vaikkei se ylläkään edeltäjänsä tasolle. Kyseessä kun oli eräs parhaista musiikkidokumenteista koskaan.