Tasan kymmenen vuotta sitten aloitin ensimmäiset korkeakouluopintoni, eikä se mennyt hyvin. En silloin tiennyt, mikä minusta tulee isona, mutta tiesin, että haluan jo muuttaa pois kotoa. Kun pääsin suoraan ylioppilastodistuksella lukemaan matematiikkaa Oulun yliopistoon, otin paikan vastaan enempää epäröimättä.

Olin lukenut huolimattomasti ensimmäisen päivän ohjelman ja näin ollen minulta jäi välistä ensimmäinen tapaaminen tuutoriemme kanssa. Seuraavana päivänä panikoin aamulla kotona, kun pyöräni avaimet olivat jääneet poikaystäväni taskuun, enkä millään ehtisi ajoissa lineaarialgebran luennolle.

Lähestulkoon juoksin muutaman kilometrin matkan yliopistolle. Perillä hikisenä huohottaen opin akateemisen vartin käsitteen ja tajusin olevani itse asiassa ajoissa.

 

Minusta ei koskaan tullut matemaatikkoa. Huomasin pian opintojen alettua, että olen väärällä alalla. Seuraavana keväänä hain opiskelemaan toimittajaksi – lapsuuteni haaveammattiin – ja syksyllä vihdoin aloitin opinnot, jotka tuntuivat omilta.

Väärän alavalinnan korjaaminen oli silloin vielä helppoa, mutta nykyään tilanne on toinen. Ensikertalaiskiintiöt suosivat ensimmäistä opiskelupaikkaa hakevia ja kaventavat opiskelupaikan jo kerran saaneiden mahdollisuuksia päästä sisään. Kuitenkaan esimerkiksi yliopiston sisällä opiskelualan vaihtaminen ei usein onnistu muuten kuin pääsykokeiden kautta.

Jos opiskelupaikka kuitenkin irtoaa, täytyy opiskelijan seuraavaksi miettiä, miten hän rahoittaa opintonsa, sillä myös opintotukikuukausia on rajattu. Alan vaihtaja on usein pakotettu etsimään muita tulonlähteitä opintojensa aikana, kun vanhat opinnot eivät välttämättä kelpaa osaksi uutta tutkintoa ja näin opintoaika venyy tukikuukausia pitemmäksi.

 

Jyväskylän yliopiston tuore rehtori Keijo Hämäläinen haluaisi kehittää yliopisto-opintoja siihen suuntaan, että alan vaihtaminen olisi entistä sujuvampaa. Hänen mielestään järjestelmässä on jotain pielessä, kun niin monella uudella opiskelijalla on jo tutkinto, mutta silti he joutuvat aloittamaan uudet opinnot lähes nollasta.

Toisille oma uravalinta on selvä lapsesta lähtien, mutta toisille oman unelma-ammatin löytäminen voi vaatia monta yritystä ja erehdystä. Väärä alavalinta pitää olla mahdollista korjata, sillä työ on merkittävä osa ihmisen elämää ja tyytymättömyys siihen heijastuu muuhun hyvinvointiin. Alan vaihtaminen voi tuntua pelottavalta ja vaikealta, mutta opintotukikuukausia ei kannata tuhlata koulutukseen, josta ei halua valmistua.