Ei hakutuloksia.

Teksti Aleksi Tolppi Kuva Ilona Pesu

Kysyn vaan: Miten saa akateemisia kunniamerkkejä?

Akateemisissa juhlissa näkee usein mitä erilaisimpia prenikoita. Mutta miten sellaisia saa?

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) myöntää ansio-, kunnia- ja harrastusmerkkejä.

Ansiomerkin saa henkilö, joka on ansioitunut ylioppilaskunnan toiminnassa. Taustalla on usein pitkiä aikoja sekä hallituksessa että työtehtävissä.

Harrastusmerkkejä taas annetaan sekä nykyisille että entisille jäsenille, jotka ovat opiskeluaikanaan toimineet ansiokkaasti JYYn hyväksi. Niitä annetaan usein valiokunnissa pitkään ja aktiivisesti toimineille.

Kunniamerkkejä taas jaetaan kunniajäsenille. Niitä voidaan kuitenkin myöntää myös muille henkilöille erityisenä kunnianosoituksena.

Merkin myöntäminen edellyttää edustajiston ehdotonta yksimielisyyttä ja merkin saajalla on usein vuosikymmenien tausta JYYssa toimimisesta.

Lisäksi ylioppilaskunnan hallituksen jäsenillä on omat merkkinsä. Kaikki merkkien myöntämiset ja kunniajäseniksi nimitykset suoritetaan aina JYYn vuosijuhlissa.

JYYltä saa myös jäsen- ja lakkimerkkejä. Lakkimerkki on JYYn logon muotoinen ja sillä korvataan ylioppilaslakin lyyramerkki, jota käyttää Helsingin yliopisto. Merkkejä voi ostaa JYYn toimistolta.

Ainejärjestöistä esimerkiksi Pörssillä ja Ynnällä on omat merkkinsä. Pörssi myöntää kolmiportaisesti pronssisia, hopeisia ja kultaisia ansiomerkkejä. Ynnä taas myöntää kunnia- ja ansiomerkkejä.

Lista JYYn kunniajäsenistä

  • professori Kaarlo Oksala
  • professori Aarni Penttilä
  • professori Eero Tommila
  • professori Niilo Mäki
  • varatuomari Erkki Rutanen
  • agronomi Wilhelm Schildt
  • tekniikan tohtori Veikko Häyhä
  • kansanedustaja Mauri Pekkarinen
  • isännöitsijä Osmo Kääriäinen
  • kiinteistöneuvos Leo Kamunen
  • rakennusmestari Pentti Leminen
  • rakennuskonsultti Pekka Ihatsu
  • insinööri Esko Eriksson
  • johtaja Seppo Naumanen
  • talouspäällikkö Maija Saarnisto
  • toimistosihteeri Mirja Ritvonen

Juttua muokattu 10.5. klo 10:32: Lisätty lista JYYn kunniajäsenistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *