Ei hakutuloksia.

Teksti Kiira Kolehmainen

Arvio: Love Sport – Dull Tracks

Ujoja ansoja

Love Sport: Dull Tracks (Soliti)

Ensimmäisellä täyspitkällään Love Sport on täynnä odotusta ja kepeyttä. Leskenlehdet puskevat maasta ja linnut visertävät. Leskenlehdet tosin saattavat vaihtaa väriään ja muuttua painajaisunien korpeiksi.

Paikoitellen levyllä huokaillaan ja fiilistellään 90-luvun naivistisen popin hengessä. Toisaalla flirttaillaan psykedelian suuntaan. Kitaroilla viritetään ujoja ansoja, kujeillaan.

Levy tuntuu koostuvan sekä teiniunelmista että muotoutumattomista peloista. Löyhäksi teemaksi mainitaankin Philip Ridleyn unenomaisen epätodelliseen maailmaan sijoittuva, lapsen peloilla peilaileva näytelmä.

Levyllä on runsain mitoin sydäntä raastavia kitarasooloja, joita kaikki kuuntelevat toivoen, että ne olisi tehty juuri heille. Suosikeikseni nousevat optimistisesti luritteleva avausraita Mary, Gary, Warehouse sekä tummenevan taivaan alla soiva The Boy Who Could Not Dream.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *