Ravintola Tilian tilat ovat avautuneet opiskelukäyttöön. Seminaarinmäellä pääkirjaston vieressä T-rakennuksella sijaitsevan Tilian ovet ovat auki aamuyhdeksästä iltayhdeksään eli tunnin pääkirjastoa pidempään.

Tilian pöydät ja sohvannurkat sopivat esimerkiksi ryhmätöiden tekemiseen. Tietokoneita tilassa ei ole.

”Yliopisto on halunnut tilat paremmin käyttöön, ja opiskelijoilta tuli toive tilasta, joka olisi auki ilta-aikaan”, Siiri Haapakoski Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksesta kertoo.

Hänen mukaansa Tilian ilta-aukiolo tuo eloa kampusalueelle.

”Tilia on kampuksella keskeisellä paikalla. Henkilöstöravintola on ollut lounasajan jälkeen pimeän näköinen.”

Tilialla on lounas kello 10.45–14, mutta sitä ei saa opiskelijahintaan. Lähin opiskelijalounas löytyy kirjastolta ravintola Libristä.

Kuvassa kasvatustieteilijät Mirja Kallinen ja Katariina Väisänen opiskelevat Tilialla laadullisia menetelmiä.