Ei hakutuloksia.

Teksti Matti Parkkinen

Arvio: Usva – Closure

Kaunis ääni

Usva: Closure

Raitojen temaattinen yhteys, ja täten koko pitkäsoiton sisäinen koherenssi jää osittain epäselväksi. Sanoitukset liittyvät ihmissuhteisiin, mutta mukaan on myös mahtunut jotain muuta, esimerkiksi kuumottavia mielleyhtymiä ja vainoharhaa herättävä kuudes raita, Secrets Worth to Keep. Edellä sanotusta seuraa, että kuuntelukokemus on paikoin epämiellyttävä. Levy olisikin ollut vahvempi tuhtina EP:nä, jonka temaattinen rakenne olisi ollut yhteneväinen. Toinen ongelma liittyy sanoituksiin – ne jäävät välillä pinnallisiksi.

Pirta Laaksosen lauluääni sen sijaan on aivan upea ja hurmaava, ja se yhdistettynä loistavaan miksaukseen ja mielenkiintoisiin taustoihin tekee joistain kappaleista huumaavaa kuunneltavaa. Erityisesti kolmas kappale The Wall of Rock on onnistunut: kaikki osa-alueet sanoituksesta ja sovituksesta soitinvalintoihin ovat kultaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *