Olen seurannut mielenkiinnolla Antti Snellmanin ja Tapio Puolimatkan dialogia Puolimatkan ajattelusta ja opetuksesta (Jylkkäri 29.3. ja 25.4.). Olen Puolimatkan kanssa samaa mieltä siitä, että tiede vaatii avointa ja monipuolista dialogia eikä sensuuri johda mihinkään hyvään. Sen sijaan olen täysin eri kannalla siitä, kuinka tutkimusta tehdään ja mihin tutkimuksen tekeminen tulee pohjata. Tutkimuksen ja tieteen perusteena tulee nähdäkseni olla kriittinen ajattelu, aiempi tiedeyhteisön arvioima ja hyväksymä tieto, hyvin rajattu aineisto ja vankat perustelut aineiston analyysissa. Tiede ei voi perustua omiin, tutkimukseen perustumattomiin uskomuksiin tai useaan kertaan miten kuten käännettyyn symboliikkaan perustuvaan kirjaan, jonka tekstit on tarkoitettu ohjeiksi täysin toiselle vuosituhannelle.
Puolimatkan puolustuspuhe itsessään on täyttä retorista ilottelua, mutta sisällöltään tyhjä ja virheargumentointiin sortuva. Ei kai kellekään liene ihmeellistä, että 1400–1700-lukujen tutkijat – kuten Kopernikus, Kepler, Galilei, Boyle, Newton, Descartes ym., joiden auktoriteettiin Puolimatka kirjoituksessaan vetoaa – ovat vakaumukseltaan olleet kristinuskoisia. Historiallinen konteksti tulee tässä luonnollisesti ottaa huomioon; harva ei-kristitty kyseiseen aikaan on kanonisoitu. Voimme vain spekuloida, mihin kyseiset herrat nykypäivänä uskoisivat. Ei-uskovan huolen rinnastaminen hirmuhallitsijoiden tekoihin ei mielestäni ole kovin tyylikästä. Minun on kai turha muistutella lukijaa Hitlerin kristillisestä taustasta, sillä jokainen ymmärtää, miten kaukaa haettu ja höpsö rinnastus on.
Kuten sanottu, sensuuri ei tee hyvää tieteelle. Tiedeyhteisön tulee kuitenkin pysyä valppaana ja tarkastella kriittisesti, mihin tutkimus ja opetus perustuvat: Onko kyse tosiaan tieteestä vai uskomuksista, joita puetaan tieteen viittaan? Myös Jyväskylän yliopiston soisi tarkastelevan kriittisesti opettajiensa opetuksen sisältöjä.
Lohdutukseksi Puolimatkalle haluan sanoa, ettei kukaan varmastikaan ole kampanjoimassa uskonnollisen vakaumuksen omaavia pois yliopistosta tai määräämässä ketään luopumaan vakaumuksistaan. On hienoa, jos kristillinen vakaumus innoittaa ja ohjaa tutkimaan ihmeellistä maailmaamme. Kysymys on usein kuitenkin siitä, millä keinoilla tämä toteutetaan. Mitä tulee Snellmanin huoleen opiskelijoiden hämmentymisestä, uskon ja toivon, että opiskelijat ovat älykkäitä ja ottavat tiedon vastaan kriittisesti luennolla kuin luennolla.
Mira-Maria Heinonen
Filosofian maisteri