Risteily Mordoriin

Ylistönmäentie 33

Skraidut mäessä muistuttivat minua pytyn vastaavista, joita syntyy ellei harjalla hinkkaa kunnolla. Kesä, lapsuus ja raksamuistot palasivat kirkkaina mieleeni: minua alkoi ahdistaa.

Suunnistin eriöön ja laskin kolmiraita-Adidakseni nilkkoihin. Selkä suorana ojensin reiteni istuinrenkaalle.

Bling blong.

Kaapeli ei ottanut katketakseen, olin ankkuroitunut liian syvälle. Sitten huomasin sen: minulla on kanssamatkustaja. Antisosiaalinen humanisti on kohdannut vieraalla maalla aitososiaalisen pistiäisen. Enkö saa rauhassa paskantaa?

Plussaa vesikaappi saa käsisuihkun proximiteetista.

Risteillessä on kivaa, mutta kotiin haluaa palata yhä voimakkaammin kun maa (lue: Seminaarinmäki) alkaa olla näkyvissä.

 

Saumaa sä tuijota

L-rakennus

Puhdistautumisriitit ovat kaiken a ja o. Kädet pitää pestä kolmeen kertaan: ensin huuhtelu vedellä, sitten päällisin puolin pesu saippualla ja vielä huolellisemmin saippualla. Kunnon huljuttelut välissä.

Pidän islamissa siitä, että ennen rukouksia on tapana pestä kädet ja kasvot. Ulkomailla moskeijoiden edustoilla on pesualtaat. Länsimaailma voisi ottaa tästä oppia.

L-rakennuksen kakkoskerroksen vessassa on mahdollista peseytyä ja rauhoittua hetken aikaa, vaikka ennen lounasta. Niin minä teen. Kopit antavat yksityisyyttä, ja Aallon kaakeleiden saumoja voi jälleen seurata lattiapinnassa.

Ovi kiinni, vedä syvään henkeä sisään, pidätä neljä sekuntia ja laske hitaasti ulos. Olet kuin uudestisyntynyt.

 

Runos eestä

C-rakennus

Kaiholla muistan sen, kevään pääsykokeiden: olin nuori poika, tietämätön plebeijikoira.

Urealle päästävä oli, hiki valui pitkin selkäpiitä. Hermostutti alkoholi, Jumala velallisten pitojen.

Sammuta aivosi ja nouse kyykystä, ota elämäsi haltuun. Näin tein keväällä 2011 ja pääsin sankkaan savuun.

Tuoksui niteet kirjaston mut eivät käryä tänne, esanssit saniteettitodellisuuden täyttivät sieraimemme.

Seuraa saumaa, paskanna. Päälle kaatuvat seinät, rullatuolilla turha tulla, kierreportaat eivät, päästä sinua ylös, ylhäiselle laarille, johon voit lirutella menemään vaan, paitsi jos ujopissa-syndroomaa, podet.

Picassomainen syvyysvaikutelma aikaansaa esteettisen kokemuksen, joka on arvokas jo itsessään.

 

B505

Agora

Uutettuani 28 grammaa ja kahdeksannen kerran tarkistettuani, että kahvinkeitin on varmasti pois päältä, lähdin kävelemään mäkeä alas.

Lumihiutaleet nuoskasäässä hivelivät poskipäitäni, ja vasikannahkatakkini mukavasti vettyi, jättäen kuitenkin vasemman rintataskun suojelusikonini kuivaksi.

Tavoitteenani oli päästä nopeasti kuselle, sillä pian valuu punttiin.

Vitoskerroksesta sen löysin: yksityisen paskahuussin. Ovessa lukee natokielellä ”Gentlemen”. Jotain kiinteää on revitty irti lavuaarin vierestä niin ripeään, että pultit ovat jääneet seinään kiinni.

Nordic Noir.

Emetofiilin unelma: ulostaessasi voit hätätilanteen yllättäessä poistaa voimallisesti vatsalaukun sisällön viereiseen roskakoriin.

 

Steriili pako

Ruusupuisto

Tämä on se vessa, johon voit paeta tarkastamaan sosiaalisesta mediasta satunnaisen kurssitutun nimeä, jota et juuri nyt muista, mutta kuka odottaa sinua lounaalle rakennuksen aulassa.

Voi vittu, netti pätkii!

Autokouluajat muistuvat mieleeni. Katson itseäni peilistä ja vedän äitini VHS-joogavideoilta oppimiani hengitysharjoituksia, jotta rauhottuisin: sisään, ulos, sisään, ulos. Tein näin myös ennen inssiä vuonna 2008.

Säkkiväline, L&T, SOL, aivan sama mulle, koska kaikki käyttää FAIRYA.

Ja professorit siivoavat professorin palkalla työhuoneita. Tähänkö ollaan tultu?

Eikaittässä kummempaa, vessa vetää ja tiloissa on valoisaa. Plussaa tosiaan isosta peilistä, jonka avulla kävijä voi oppia tuntemaan itsensä paremmin.

 

Rauha rikkoutuu

Kirjasto

Miellyttävin vessa muistiorganisaatiossamme on aina ollut ja tulee aina olemaan kakkoskerroksen miesten EIKU unisex-vessa. Välillä, talven pimeydessä, on ihanaa mennä istunnolle, kun joku on ensin lämmittänyt pytyn renkaan. Oven saa lukittua ja takin ripustettua naulakkoon.

Hetkeksi voi paeta ison Geen dedistä vesikaapin lämpimään syleilyyn.

Farkkujen oikeasta etutaskusta voi ottaa teknopuhelimen käteen, ja selata pikaviestipalveluun saapuneet viestit läpi sekä päivittää kavereille kuulumiset. Internetin meemisivustot tuovat myös helpotusta arkeen.

Sitten joku ränkkää kahvaa! Nyt tiedät oven takana olevan jonon, ja toiminta pitää hätäisesti suorittaa loppuun, ettei kasvot mene kaikkien edessä.

 

Kun minä olin nuori

Normaalikoulu

Nykynuoriso on sitten kunnollista. Kun minä kävin yläastetta, oli vessaan tapana mennä ryhmäkuselle (lue: tupakalle).

Kymmenen vuoden takaa muistan sankan savun katonrajasta peilien korkeudelle ja tupangin katkun vaatteissani, vaikka en edes polttanut vessassa tupakkaa. En uskaltanut, sillä siitähän voisi jäädä kiinni ja joutua jälki-istuntoon, ja sehän vasta kamalaa olisi.

Eli siis Norssin vessat. En nähnyt tai haistanut niissä sankkaa savua pari vuotta sitten, kun suoritin opetusharjoitteluani siellä. Liekö nuoriso ruvennut streittaamaan tai alkanut vetämään sähköröökiä. Teknologian kehittyessä savukkeet voi varmaan kohta ladata internetistä ja tulostaa 3D-printtereillä.

 

Lue lisää:

Vessavitsejä ja vastarintaa (6.11.2016)