Ei hakutuloksia.

Teksti Arttu Seppänen

Hylätyillä raiteilla

Kuvat: Unto Luoto
Kuvat: Unto Luoto

Rataosuus Jyväskylä-Seinäjoki uhkaa tulla tiensä päähän maaliskuussa 2016. Jäähyväismatkalla läpi muuttotappiokuntien löytyi muun muassa hylätty villin lännen kylä.

Kello 10.14 Jyväskylän rautatieaseman laiturilla neljä villakangastakkeihin pukeutunutta, isoin matkalaukuin varustautunutta keski-ikäistä miestä ottaa itsestään itselaukaisulla kuvan (tai siis selfien). Yksi varusmies seisoskelee levottoman näköisenä vilkuillen ympärilleen. Harmaa taivas sylkee vettä.

Mikä mahtava päivä lähteä Pohjanmaalle!

Paria minuuttia myöhemmin saapuu pieni junantynkä, hädin tuskin raitiovaunun kokoinen. Tämäkö se on?

Astun sisään ja valitsen paikan vaunun etuosasta, kuljettajan takaa. Alan puhutella käytävän toisella puolella istuvaa Asmoksi esittäytyvää nuorta miestä. Hän ottaa kuulokkeet korviltaan. Asmo on nähnyt Jyväskylä-Seinäjoki rataosuuden rappion pala palalta.

”Tämä lyheni noin vuosi sitten vanhasta taajamajunasta tällaiseksi pikkujunaksi. Konduktööriäkään täällä ei ole ollut vuoteen”, Asmo tietää.

Omakotitalo uhattuna olevan radan varrella.
Omakotitalo uhattuna olevan radan varrella.

Junankuljettaja – ja samalla junan ainoa henkilökunnan jäsen – kuuluttaa junan toisessa päässä olevan lippuautomaatin maksupäätteen rikkoutuneen eli vain käteinen käy. Samalla juna nytkähtää liikkeelle. Kuulutuksen perään VR:n äänitähti Reidar Wasenius muistuttaa omalla kuulutuksellaan, että liputtomat joutuvat maksamaan myös tarkastusmaksun lipuntarkastuksen sattuessa.

”En mä ole ikinä ketään tarkastajaa nähnyt”, Asmo sanoo.

Juolahtaa mieleen, että mikäli tämä pitää paikkansa, voi rataosuuden matkustajamäärissä olla tilastoharha. Moni voi jättää lippunsa ostamatta tietäen, ettei lippua kuitenkaan tarkasteta.

Urheilulliseen Halti-asuun sonnustautunut Asmo kulkee Seinäjoelle menevällä junalla useamman kerran vuodessa. Hänelle vuoron loppuminen on kuitenkin yhdentekevää. Tampereen kauttakin pääsee, ja hän ymmärtää myös VR:n tilanteen.

”Eihän tässä junassa ole ikinä juuri ketään, paitsi viikonloppuisin juna on usein täynnä.”

Tällä hetkellä junassa on alle kymmenen matkustajaa. Täynnä olevaan junaankaan ei tosin montaa kymmentä mahdu.

 

Kello 10.56 juna pysähtyy ensimmäisen kerran – Petäjävedelle. Kyytiin nousee yksi vanhempi rouva. Kunnan nettisivuilla lukee: “Rakenna tulevaisuutesi Petäjävedelle!” Nettisivuilla mainostetaan Petäjäveden valttikorttina olevan isot, väljät sekä edulliset tontit. Junaa vastapäätä nököttävä, suurikokoinen harmaanvihreä puinen asemarakennus pihatontteineen mitä ilmeisimmin on juuri tällainen. Se näyttää hyvin hoidetulta ja siirtyneen alkuperäisestä funktiosta eteenpäin uuden omistajan käyttöön. Yritän etsiä vihjeitä siitä, missä käytössä rakennus nykyään on. Yhdessä ikkunassa on lasten tekemiä töitä, pihalla on leikkimökki. Asmo katkaisee ajatukseni.

”Valtio on myynyt näitä vanhoja asemarakennuksia, mutta käsittääkseni Haapamäen asema on edelleen tyhjillään”, Asmo huomauttaa käytävän toiselta puolelta kehuen Haapamäen asemarakennusta oikein isokokoiseksi.

Ennen Haapamäkeä meidän on tyydyttävä kuitenkin Keuruun asemarakennukseen, jonka eteen juna saapuu useita minuutteja etuajassa, noin 11.18. Ihmettelemme tilannetta kuvaajan kanssa ääneen.

”Tämä juna on aina etuajassa”, Asmo töräyttää.

Keuruun asemarakennus on asuttuna
Keuruun asemarakennus on asuttuna

Keuruun vaaleansininen asemarakennus on selvästi asuinkäytössä. Pihamaalla pensasaidan takana mies sinisessä takissa vaihtaa autoonsa talvirenkaita. Vilkaisen Keuruun nettisivuja. Harva mies saa kotitalonsa kunnan nettisivujen parhaalle paikalle.

Katsellessani taloa en voi välttyä ajatukselta, etteikö jättimäinen kello ja paikkakunnan nimi valtavin kirjaimin ulkoseinässä olisi messevä lisä taloon kuin taloon. Vielä maaliskuuhun asti tuonkin talon asukkaalla olisi mahdollisuus hypätä mikä päivä tahansa etupihaltaan impulsiiviselle matkalle Pohjanmaan sydämeen tai Jyväskylään kuuntelemaan Harjun iltasoittoa. Pian Keuruunkin asema liittyy lukuisten puisten asemarakennusten joukkoon, jotka ovat jääneet radanvarteen vaille pysähdystä. Tilalle ovat nousseet modernit matkakeskukset. Mielessäni alkaa pyöriä kuva Jyväskylän matkakeskuksen aulassa olevasta vitriinistä. Vitriinissä oleva ilves on kuin suoraan ”Paskasti täytetyt eläimet” -facebook-ryhmästä, tervehtien ohikulkijoita häiriintyneellä olemuksellaan: ”Tervetuloa Jyväskylään!”

 

Kello 11.32 tuttu merkkiääni saa kehon jo kihelmöimään jännityksestä. Millainen asemarakennus onkaan luvassa seuraavaksi? Saavumme jo Asmon aiemmin mainitsemalle Haapamäen asemalle. Tuijotamme junan ikkunasta ulos Petäjävedellä kyytiin nousseen mummon kanssa. Hiljalleen näkökenttäämme koko komeudessaan ilmestyy hillitön määrä puutavaraa lastattuna tavaravaunuihin. Mummo on lukenut rataosuuden lakkautuspäätöksestä paikallislehdistä. Asmon lailla mummokin ymmärtää lakkautuksen, vaikka se myös vähän harmittaakin. Häntä askarruttaa kuitenkin eräs toinen asia enemmän.

”Minnehän päin nuo kaikki puut ovat matkalla. Pohjanmaalle varmasti, mutta minne sinne”, mummo miettii.

Haapamäen slogan on nettisivujen mukaan: ”Höyryvetureiden ja rautateiden kehto”. Kaiken järjen mukaan slogan mennee piakkoin vaihtoon. Tai no, toki raiteet jäävät edelleen paikoilleen.

Höyryvetureiden ja rautateiden kehdoksi kutsutulta Haapamäeltä uhkaavat junat kadota.
Höyryvetureiden ja rautateiden kehdoksi kutsutulta Haapamäeltä uhkaavat junat kadota.

Haapamäen asemarakennus on nopeasti tarkasteltuna edellisiä noin kolme kertaa suurempi. Pihalla on kolme ruostunutta traktoria ja kolme muovisen näköistä moottorikelkkaa. Pysähdys kestää kuusi minuuttia. Kyytiin nousee omistajansa kanssa Kaisla, 9 kuukauden ikäinen englannincockerspanieli. Saisikohan vielä jotain muuta kolmen kertotauluun sopivaa?

Tapasimme junamatkalla Kaisla-koira
Tapasimme junamatkalla Kaisla-koiran

Huomaan, että olen muodostanut tiiviin siteen pieneen junanpätkäämme. Vain siksi, koska se on kaikessa sympaattisuudessaan bussin kokoinen ja tuntuu kuin olisimme kaikkien matkustajien kanssa yhdessä luokkaretkellä. Koolla on väliä, sillä monta vaunua käsittävä peruspendolino on vain hengetön, paikasta A paikkaan B vievä kulkuväline. Tälle pätkälle en voisi olla vihainen, vaikka se olisi vähän myöhässä – kaiken lisäksi se on koko ajan etuajassa!

 

Kello 11.55 saavumme Pihlajaveden asemalle. Syöksyn saman tien laiturille tutkailemaan ympäristöä, sillä pysähdys kestää jopa viisi minuuttia. Kajaanista Alavudelle matkalla oleva varusmies sytyttää tupakan ja suuntaa katseensa kohti metsää. Proosallinen hetki on kuin suoraan Aki Kaurismäen elokuvasta ja haluaisin ottaa hänestä kuvan, mutta hän ei halua kuvaansa lehteen. Varusmiestä vuoron lakkautus harmittaa enemmän, sillä hänen matkustamisensa Alavudelle mutkistuu entisestään. Hän sytyttää toisen tupakan.

Katselemme keski-ikäisen kanssamatkustajan kanssa Pihlajaveden asemarakennusta. Seisomme sen verran lähekkäin, että mies päättää rikkoa hiljaisuuden välillämme.

”Onhan tuo aika surullisen näköinen”, hän sanoo katsoessamme julkisivultaan jo hivenen rapautunutta, kellertävää asemarakennusta.

Kysyn, onko mies kenties matkustanut tällä junalla aiemminkin.

”En, tää on ihan eka kerta”, hän hymyilee ja vaikuttaa olevan neitsytmatkastaan yhtä onnellinen kuin minäkin.

Tekisi mieli hihkaista, että tämä on minullekin se eka kerta.

Ähtärin eläinpuiston vierestä löytyy Santerin Seikkailupuiston jäänteet.
Ähtärin eläinpuiston vierestä löytyy villin lännen kylän jäänteet.

Kello 12.23, Eläinpuisto – Zoo. Ähtärin eläinpuisto on saanut oman juna-asemansa, mutta esimerkiksi Petäjäveden Wanhan witosen melontareitti ei kelpaa vastaavanlaiseksi instituutioksi. Ikkunasta näkyy erikoinen näky: kuin vanhoja teatterilavasteita olisi heitetty jättömaalle. Pitkästä aikaa Asmon aivot saavat ärsykkeen.

”Siinä oli ennen villin lännen puisto”, hän hihkaisee.

Suomenakin tunnettu Santerin Seikkailumaa ei ole toiminut enää vuosiin. Seikkailumaan nettisivut vastaavat tyhjentävästi kysymykseen, mitä tapahtui: “Kuten muissa vastaavissa paikoissa, ei Seikkailumaassakaan ole tavallisia huvipuistolaitteita. Sen sijaan siellä on runsaasti kohteita, joissa riittää nähtävää ja tekemistä. Muista puuhapuistoista poiketen Ähtärissä ei ole juurikaan ajopelejä, mutta sitäkin enemmän katseltavaa. Useat kohteista soveltuisivat jopa oppitunnin pitoon, sillä niissä annetaan kyseisestä kohteesta runsaasti tietoa. Näitä ovat mm. karttahuone, metsätalo, eduskuntatalo sekä pienikokoiset vesi- ja ydinvoimalat.”

 

12.30, Ähtäri. Asmo nousee junasta pois ja toivottaa meille hyvää loppumatkaa virnistyksen kera. Kunnioitan Asmoa. Kun häiritsin häntä ensimmäisen kerran, hänellä oli luurit korvilla. Hän otti ne pois, kun aloimme jutella, muttei laittanut niitä pitkään aikaan takaisin, vaikkemme sanoneetkaan mitään. Hän oli ikään kuin valmiudessa. Jossain vaiheessa hän laittoi luurit takaisin korville, mutta vain sellaiselle äänenvoimakkuudelle, ettei hän jäisi paitsi keskustelusta. Huomautuksia hän teki tarpeen vaatiessa. Kysyn kuvaajalta, tuliko hän ottaneeksi Asmosta yhtään kuvaa.

Osa tästä matkasta lähti Asmon mukana.

Myös Vesa Keskisen  ostosparatiisilla on oma juna-asema.
Myös Vesa Keskisen ostosparatiisilla on oma juna-asema.

Kello 12.46, Tuuri. Harmaa syyspäivä ei anna armoa Vesa Keskisen tarunhohtoiselle kyläkaupalle – se on vielä surullisemman näköinen kuin kuvittelin. Junan ikkunasta näkee koko rakennuksen sivusta katsottuna ja se paljastaa, kuinka kyläkaupan koristeltu julkisivu on kuin valtavaan teollisuushalliin liimattu pahviläpyskä. Junasta poistuneet äiti ja poika ottavat kuvia parkkipaikalla ja tuntuu kuin tosi-tv, meemit ja kapitalismi löisivät kaikki minua turpaan yhtä aikaa.

Pari kilometriä aiemmin vilahtanut Tuurin vanha asema on korvautunut tällä pysäkillä. Punainen vanha asemarakennus on esteettisesti hienompi, mutta ajankuvana nykyinen Tuurin asema on luonnollisesti osuvampi. Niin surkuhupaisaa kuin se onkin, nykyisin Alavuteen kuuluva Tuurin kylä on suomalaisten kollektiivisessa muistissa yhtä kuin Tuurin kyläkauppa.

Lannistuisin täysin, ellei seuraavana olisi Seinäjoki. Sielläkin on Alvar Aallon suunnittelema kirjasto. Vähän kuin kotona olisi.

 

Kello 19.34 käynnistyvä paluumatka on huomattavasti hiljaisempi. Ikkunasta katsominen on turhaa. Likaisista ikkunoista ei näe pimeään iltaan yhtään mitään – paitsi omien kasvojen heijastuksen, mitä en ole ikävöinyt. Ainoa valonlähde on ohilentäviltä tulikärpäsiltä näyttävät valotolpat ja radan varressa sijaitsevien talojen valot. Koristevaloista päätellen joulunvietto on jo alkanut radanvarren puutaloissa.

Istun jälleen kuljettajan kopin takana olevalla istuimella ja kuuntelen kopista kantautuvaa vaimeaa suomenkielistä musiikkia yrittäen saada selvää kappaleesta. Se on Tiktakin epäonnistunut yritys pitää otteessaan jo myöhäistä teini-ikää kohti kasvavia fanejaan goottimaisella ja tummanpuhuvalla singellään Sankaritar (vuodelta 2005). Googletan sanat ja ne jotenkin summaavat hyvin kuluneen päivän kokemukset tämän junanpätkän kyydissä.

Mä näen tyhjän taistelukentän
Oon ihan yksin sodassa siellä
Ja vihaan tyyntä myrskyn edellä
Kun tapahtuu on helpompi hengittää

Kappaleen jälkeen kopista ei enää kuulu mitään. Kun katselen ympärilleni vanhoja, tyhjiä junan penkkejä, kuunnellen junan liikettä, tuntuu kuin olisin scifielokuvassa – ja tämä matka symboloi siirtymistäni pois maanpäällisestä elämästä. Automaattisesti avautuvilla Tuonelan porteilla tervehdin ilvestä.

Eikä tarkastajia. Yhtä hyvin olisin voinut mennä ilmaiseksi

 

VUOROT LAKKAUTUSUHAN ALLA

VR ja Liikenne- ja viestintäministeriö ovat sopineet yhdessä lakkautettavista junavuoroista. Liikennöinti uhkaa lakata näillä asemilla ja rataosuuksilla:

  • Alavus (Seinäjoki-Jyväskylä)
  • Eläinpuisto – Zoo (Seinäjoki-Jyväskylä)
  • Eno (Joensuu-Nurmes)
  • Haapamäki (Seinäjoki-Jyväskylä)
  • Heinävesi (Pieksämäki-Joensuu)
  • Höljäkkä (Joensuu-Nurmes)
  • Inkoo (Helsinki-Turku)
  • Juupajoki (Tampere-Keuruu)
  • Keuruu (Tampere-Keuruu)
  • Kohtavaara (Joensuu-Nurmes)
  • Kolho (Tampere-Keuruu)
  • Kylänlahti (Joensuu-Nurmes)
  • Lieksa (Joensuu-Nurmes)
  • Myllymäki (Seinäjoki-Jyväskylä)
  • Nuppulinna (Helsinki-Riihimäki)
  • Nurmes (Joensuu-Nurmes)
  • Orivesi keskusta (Tampere-Keuruu)
  • Petäjävesi (Seinäjoki-Jyväskylä)
  • Pihlajavesi (Seinäjoki-Jyväskylä)
  • Purola (Helsinki-Riihimäki)
  • Siuntio (Helsinki-Turku)
  • Tuuri (Seinäjoki-Jyväskylä)
  • Uimaharju (Joensuu-Nurmes)
  • Vihtari (Pieksämäki-Joensuu)
  • Viinijärvi (Pieksämäki-Joensuu)
  • Vilppula (Tampere-Keuruu)
  • Vuonislahti (Joensuu-Nurmes)
  • Ähtäri (Seinäjoki-Jyväskylä)

 

Lue lisää:

Keski-Suomen Kalevalaa etsimässä (20.11.2014)

1015 km (24.4.2014)

  1. Panu Mäkinen

    Kuvassa ei ole Santerin seikkailupuisto vaan Villinlännenkylä. Santerin seikkailupuisto eli Mini-Suomi oli toisella puolella rataa, eikä se näy junan ikkunasta. Nykyisin aikuiset ihmiset hakkaavat siellä kepeillä palloja.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

  2. Unto Luoto

    kiitos huomautuksesta! Korjasimme virheen.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.