Ei hakutuloksia.

Teksti  Jaakko Kinnunen

Tieteen onnellinen lapsi

Kuvitus: Markku Mujunen

Joulukuun 25. päivä kauan sitten syntyi mies, joka muutti maailman ennen
30. syntymäpäiväänsä. Tuon miehen nimi oli Isaac Newton.

 

Isaac Newton syntyi Woolsthorpen kylässä Englannissa vuonna 1642 koskaan tapaamatta isäänsä, joka kuoli kolme kuukautta ennen pojan syntymää. Newtonin äiti meni muutaman vuoden kuluttua uusiin naimisiin rikkaan leskimiehen kanssa ja jätti Isaacin isovanhempiensa luokse.

Isaac Newton oli koko ikänsä vahvasti uskonnollinen. Hän piti listaa synneistään, joihin hän luki esimerkiksi väkivaltaiset kostoajatuksensa äitiään ja tämän uutta aviomiestä kohtaan.

Kun Newtonin äiti palasi poikansa luokse useiden vuosien jälkeen, hän oli päättänyt, että Isaac saisi hyvän koulutuksen. Oppitunneilla Newton oli lahjakas mutta usein liian keskittynyt omiin ajatuksiinsa. Hän oli taitava käsistään ja rakenteli useita mekaanisia laitteita kuten pienen tuulimyllyn ja aurinkokellon. Muiden lasten tavalliset leikit eivät kiinnostaneet Newtonia.

Newtonin äiti halusi pojastaan maalaisherrasmiehen, mutta Newtonille tämä tulevaisuus ei kelvannut. Lopulta koulun rehtori vakuutti Newtonin äidin siitä, että Isaacin täytyisi päästä yliopistoon. Koulun ikkunalaudalle Newton kaiversi pienen muiston itsestään.

”I. Newton”.

 

Vuonna 1661 Newton aloitti opintonsa Cambridgen yliopiston Trinity Collegessa. Hän oli vähävarainen ja joutui rahoittamaan elämäänsä tarjoilemalla ruokaa rikkaammille opiskelutovereilleen.

Newton hautasi itsensä opintoihinsa. Hän tutustui Kopernikuksen, Keplerin, Descartesin, Galileon, Aristoteleen ja monien muiden filosofien ja matemaatikkojen kirjoituksiin. Hän ei kuitenkaan pyrkinyt ainoastaan opettelemaan ulkoa muiden ihmisten ajatuksia.

Muistikirjaansa alkuun Newton kirjoitti lauseen; ”Olen Platonin ja Aristoteleen ystävä, mutta suurin ystäväni on totuus”.

Opiskellessaan uupumukseen asti Newton unohti usein syödä tai nukkua. Tämä tapa säilyi läpi hänen elämänsä. Hän myös omistautui ideoidensa testaamiseen. Auringon liikkeiden seuraaminen oli yhden kohtalokkaan kerran maksaa hänelle näkökyvyn.

 

Ruttoepidemia vaivasi Lontoota vuosina 1665-1666 ja varotoimenpiteenä Cambridge suljettiin. Newton vietti evakkovuodet kotiseudullaan. Tämä kahden vuoden ajanjakso on luultavasti tieteen historian merkittävin aikakausi.

Vain 24-vuotiaana Newton oli aikansa suurin matemaatikko. Lapsuudenkodissaan hän kehitti kenenkään tietämättä integraali- ja differentiaalilaskennan ja muotoili yleisen painovoimalain.

”Olen Platonin ja Aristoteleen ystävä, mutta suurin ystäväni on totuus.”

Newton kertoi vuosia myöhemmin ystävälleen
William Stukeleylle, että hän sai ensimmäistä kertaa ajatuksen painovoimasta eräänä iltana, kun hän oli huomannut omenan putoavan puusta. Newton ymmärsi, että sama voima, joka pitää kuun radallaan, sai myös omenan putoamaan.

 

27-vuotiaana Newton, jonka tukka oli jo alkanut muuttaa väriään kauniin hopeiseksi, sai matematiikan professuurin Cambridgesta. Tutussa ympäristössä Newton kehitteli pienikokoisen peilikaukoputken, joka oli huomattavasti aiemmin käytettyjä linssikaukoputkia tehokkaampi keksintö. Uutiset keksinnöstä levisivät Lontooseen, jossa ne kiinnostivat erityisesti vuonna 1660 perustetun Royal Society -tiedeseuran jäseniä.

Newton toi pian julkisuuteen jo vuosia aiemmin keksimänsä ”valospektrin” ja selitti ohimennen myös sateenkaaren luonteen. Uudet tieteelliset paljastukset saivat aikaan valtavan kiinnostuksen Royal Societyssa ja äkkiä Newtonin nimi oli kaikkien huulilla.

Järjestön silloinen johtaja Robert Hooke ja Newton törmäsivät toisiinsa tieteen taistelukentällä, kun Hooke syytti valheellisesti Newtonia ideoidensa plagioinnista. Riita jatkui vuosia ja molemmat osapuolet syyllistyivät henkilökohtaisiin solvauksiin. Pitkävihainen Newton ei koskaan antanut Hookelle anteeksi julkista nöyryytystään.

Hän jopa laski Raamatun perusteella, että tuomiopäivä koittaisi vuonna 2060.

Newton ajautui vuosia myöhemmin vastaavanlaiseen riitaan saksalaisen filosofi-matemaatikko Gottfried Wilhelm von Leibnizin kanssa. Leibniz oli kehittänyt vuonna 1675 itsenäisesti kalkyylin, mitä Newton ei suostunut uskomaan. Suhteillaan Newton tuhosi kilpailijansa maineen, eikä totuus paljastunut kahteen sataan vuoteen. Newtonin kuultiin vuosia vihamiehensä kuoleman jälkeen toteavan iloisesti, että hän oli särkenyt Leibnizin sydämen.

 

Tiedemiehen lisäksi Newton oli koko ikänsä myös innokas mystikko. Kuollessaan hän jätti jälkeensä satoja käsinkirjoitettuja sivuja muistiinpanoja työstään alkemian parissa.

Newton uskoi myös vahvasti ajatukseen ikiaikaisesta viisaudesta, eli ideasta, että historian suuret moraaliset johtajat olivat ratkaisseet maailmankaikkeuden ongelmat. Tässä uskossa Newton tarkasteli Jerusalemissa sijainneen Salomonin temppelin mittoja löytääkseen ”totuuden”. Hän jopa laski Raamatun perusteella, että tuomiopäivä koittaisi vuonna 2060.

Elämänsä aikana Newton kirjoitti enemmän uskonnosta ja alkemiasta kuin mistään muusta aihepiiristä.

 

Cambridgeen erakoituneen Newtonin elämä otti uuden käänteen vuonna 1684, kun tähtitieteilijä Edmond Halley, jonka mukaan kuuluisa komeetta on nimetty, lähestyi häntä vaikealla ongelmalla. Halley halusi tietää, miksi planeetat liikkuvat radallaan ellipsin muotoisilla radoilla ja kuinka tämä liike voitaisiin kuvata matemaattisesti.

Newton vastasi ratkaisseensa kysymyksen jo vuosia sitten. Kun Halley kysyi kuinka Newton tiesi tämän, hän vastasi: ”Olen laskenut sen.” Kiihtyneenä Halley pyysi saada nähdä laskutoimitukset. Newton ei kuitenkaan löytänyt muistiinpanojaan, mutta lupasi tehdä laskutoimituksen uudelleen ja lähettää tulokset Halleylle postissa.

Kolmen kuukauden jälkeen Halley sai postissa De Motu Corporum in Gyrum -nimisen, 9-sivuisen käsikirjoituksen, jossa Newton esitti päätelmänsä. Halley matkasi välittömästi takaisin Cambridgeen ja rukoili Newtonia julkaisemaan päätelmänsä koko tiedemaailman nähtäväksi. Newton ei kuitenkaan ollut mies, joka olisi tehnyt asioita puolivillaisesti. Hän syventyi aiheeseen koko tarmollaan, ja 18 kuukauden aherruksen jälkeen, huhtikuussa 1686, hän esitteli Royal Societylle ensimmäisen osan kolmiosaisesta teoksestaan Philosophiae Naturalis Principia Mathematica. Tämä kirja on luultavasti merkittävin koskaan kirjoitettu tieteellinen teos.

Hooke syytti jälleen Newtonia varkaudesta. Newton raivostui ja uhkasi jättää teoksensa julkaisematta. Halley, aina yhtä taitavana diplomaattina, onnistui kuitenkin rauhoittamaan Newtonin.

Kirjassaan Newton selitti monta ongelmaa, jotka olivat vaivanneet nerokkaita ihmisiä vuosisatojen ja -tuhansien ajan. Hän selitti muun muassa vuorovesi-ilmiön johtuvan kuun ja maan välisestä vetovoimasta. Lisäksi hän ratkaisi komeettojen liikeradan ongelman, joka poikkeaa selvästi planeettojen liikeradoista. Haley kunnioitti Newtonia kirjoittamalla hänelle Principian alkuun runon, jonka viimeinen säe kertoo paljon Halleyn arvostuksesta: ”Lähemmäksi jumalia ei yksikään kuolevainen voi päästä”.

 

Tammikuussa 1689 Newton sai paikan parlamentista. Aika politiikassa muutti tiedemiestä myös ihmisenä. Hän vietti paljon aikaa muiden suurten ajattelijoiden ja tiedemiesten kanssa ja solmi monta ystävyyssuhdetta. Yksi hänen uusista ystävistään oli muuan John Locke. Nämä kaksi suurmiestä kävivät aktiivista kirjeenvaihtoa aina Locken kuolemaan asti.

”Lähemmäksi jumalia ei yksikään kuolevainen voi päästä.”

Syyskuussa 1693 Newton sai jonkinlaisen hermoromahduksen, jonka aikana hän kirjoitti läheisimmille ystävilleen erittäin vihamielisiä ja katkeria kirjeitä. Pian Newton kuitenkin palautui ennalleen ja pahoitteli ystävilleen aiheuttamaansa mielipahaa. Hän selitti syyksi unenpuutteen, joka ei ollut hänen elämäntavoillaan tavatonta. Tutkijat ovat epäilleet syyksi myös elohopea- tai lyijymyrkytystä, jonka Newton olisi saanut alkemiakokeidensa aikana.

 

Vuonna 1696 Newton lopultakin sai kaipaamansa arvostusta, kun hän sai hyväpalkkaisen valtion viran valtion rahapajan johtoportaasta Lontoossa. Hän muutti kiireessä pääkaupunkiin ja jätti näin taakseen Cambridgen, jossa hän oli asunut vuosikymmenten ajan.

Uudessa virassaan Newton nousi pian erittäin vaikutusvaltaiseen asemaan. Hänen tehtävänään oli saada kuriin Englannin taloutta vaikeuttava rahanväärennys ja valvoa samalla uusien kolikoiden valmistusta. Uudessa työssään Newton tutustui läheisesti Lontoon alamaailmaan ja kohtasi muun muassa kuuluisan mestaririkollisen William Chalonerin, joka kerran avoimesti solvasi Newtonia ”vanhaksi koiraksi” parlamentin istunnossa. Newton raivostui ja vannoi saavansa Chalonerin tuomiolle.

Pian hän taivuttelikin kolme tuomittua vankia todistamaan Chalonerin syyllisyyden puolesta tarjoamalla näille erinäisiä vastapalveluksia. Epäselvissä olosuhteissa kuolemaan tuomittu mies kirjoitti vielä Newtonille, jonka varassa hänen elämänsä lepäsi, ja rukoili häneltä armahdusta. Newton ei kuitenkaan taipunut. ”Rikolliset, kuten koirat, palaavat aina oksennuksena luokse”, Newton totesi hirttäjäisten jälkeen.

 

Kun Newtonin vanha vihamies Robert Hooke kuoli vuonna 1703, Newton valittiin johtamaan Royal
Societya, jonka arvokkuus ja menestys oli hiipunut menneisyyteen. Newton päätti palauttaa tieteellisen metodin arvoonsa ja luoda järjestölle vakaan taloudellisen pohjan.

Muutamassa vuodessa Royal Societyn talous oli huomattavasti parempi ja järjestö oli muuttanut uusiin tiloihin. Newtonin aikana järjestön ulkomaalaisten jäsenten määrä tuplaantui ja hän itse kestitsi usein eri maiden suurlähettiläitä. Jostain mysteerisestä syystä johtuen Robert Hooken muotokuva katosi järjestön muuton aikana.

Lapsuudenkodissaan hän kehitti kenenkään tietämättä integraali- ja differentiaalilaskennan ja muotoili yleisen painovoimalain.

Vuonna 1705 Newton aateloitiin. Juhlaillallinen järjestettiin Cambridgessa, jossa nuori ja lahjakas Isaac Newton oli tarjoillut ruokaa rikkaammille opiskelijoille 45 vuotta aiemmin.

 

Suurmiehen terveys alkoi reistailla, kun hän lähestyi 80 ikävuotta. Hänen läheisensä estivät ylimääräisten ihmisten vierailut, jotta Newton ei olisi rasittanut itseään liikaa. Pettymään joutuivat muun muassa Benjamin Franklin ja nuori ranskalainen François Marie Arouet, joka kirjoitti nimellä Voltaire.

Newton kuoli 84-vuotiaana maaliskuun 20. vuonna 1727, kärsittyään useita päiviä munuaiskivistä johtuvista kivuista. Hän kieltäytyi ripittäytymisestä, sillä hän oli koko ikänsä pitänyt kolminaisuutta harhaoppina.

Hiukan ennen kuolemaansa Newton vertasi itseään pikkupoikaan, joka leikkii merenrannalla pikkukivillä, joista yksi oli toista sileämpi samalla, kun kokonainen merellinen totuutta seisoi pojan edessä vielä löytämättä. Muutama vuosisata myöhemmin Albert Einstein kirjoitti Newtonista; ”onnekas Newton, tieteen onnellinen lapsi. Luonto oli hänelle avoin kirja, jonka sivuja hän saattoi lukea ilman vaivaa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.