Ei hakutuloksia.

Teksti  Suvi-Tuulia Nykänen

Vuoren sisästä


Ennen oli kaikki paremmin. Se kuvaa hyvin kotiseutuani Haukivuorta. Ennen täällä oli kaikkea, nyt mitään saa etsimällä etsiä.

Se alkoi vuonna 2001. Silloin Haukivuoren itsenäisen kunnan viimeiset rahat posautettiin ilotulitteina ilmaan, ja meistä tuli kaupunkilaisia. Oltiin pohjoinen kaupunginosa, kirjastosta tuli Mikkelin kirjaston Haukivuoren sivutoimipiste ja lukiosta Mikkelin etä- ja aikuislukion Haukivuoren toimipiste. Lukion nimiä ei kukaan osannut kirjoittaa oikein. Eipä se haitannut, harvoin lukion vuosiryhmässäkään oli enempää kuin viisi opiskelijaa.

Onnellista liittoa kesti perushaukivuorelaisen yrityksen iän verran, siis muutaman vuoden. Se lukio loppui viime keväänä.

Nyt meinaavat Mikkelin herrat laittaa pinoon myös kirjaston ja neuvolan. Junavuorot loppuivat 150 vuoden jälkeen tänä syksynä. Ei auttaneet adressit eikä mielenosoitukset, Virkkunen ja Risikko vilkuttivat ohjaamossa ja ajoivat Haukivuoren aseman ohi.

Vilkuttivat niille kolmelle matkustajalle, jotka VR:n tilastojen mukaan junaan asemalta nousivat.

Ainoa yritys, jolle jatkaja löytyy, on hautaustoimisto.

 

On Vuoresta onneksi julkkiksia. Timo ”Niskalaukaus” Rautiainen kävi meillä koulunsa ja pikajuoksija Ari Kauppinen edusti kulta-aikoinaan HaKia. Kaikista ylpeimpiä ollaan silti Himanesista, Haukivuoren Ramonesista. Ei kukaan siltä mitään biisiä oikeasti tiedä, mutta kyllä sitä Hummeripoikarockissa silti mieluusti notkuu. Ja onhan meillä myös ihan MM-kisat, suolentopallossa nimittäin. Ei tietenkään olla matkittu Hyrynsalmen suojalkapallosta, kuka niin väittää?

 

Muuten tämä paikka on kyllä ihan samanlainen kuin kaikki muutkin tuhannet maalaiskylät Suomessa. Kalja maistuu kun ei muutakaan tekemistä ole, mopopojat makailee autoteillä kun ei muutakaan tekemistä ole, Alicissa ja Rillillä juorutaan muiden tekemisistä kun ei muutakaan tekemistä ole.

Halutaan mahdollisimman kauas etelään, yleensä päädytään korkeintaan Mäntyharjulle.

En vaihtaisi nuoruudestani päivääkään pois.

 

Suvi-Tuulia Nykänen

Paska kotiseutu -juttusarjassa eri paikkakunnilta tulevat opiskelijat haukkuvat kotikuntansa omalla murteellaan.

  1. Ninja Marttinen

    Iltapäivää kaima!

    Kuten ehkä huomasit, en ole kaimasi nimeni vuoksi, vaan samankaltaisen kotiseututragedian kokenut kaima. ”Ristiinan kunta” on taakse jäänyttä elämää, ja nykyään lehtiartikkeleissa (ja kaikissa muissakin yhteyksissä) puhutaan ”Mikkelin Ristiinasta”. Vajaat kymmenen vuotta sitten Ristiinasta pois muutettuani esittelin itseni aina mikkeliläisenä – se oli ulkopaikkakuntalaisten kannalta helpompaa; tiesivät suunnilleen mistä kohdin Suomea olin kotoisin. Mutta entä nyt? Enhän minä ole alun perin Mikkelistä. Siispä nykyään selittelen, etten ole Mikkelin kaupunkialueelta, vaan parinkymmenen kilometrin päästä pieneltä kylältä nimeltä Ristiina. Monimutkaista. No se on elämää.

    P.S. Olen milloin vain valmis keskuatelemaan aiheesta

    Ilmoita asiattomasta kommentista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *