Faarao & Kakspäinen narttu: S/t 7″ (Karkia Mistika Records)

Kuhmalahden Nubialaisten kanssa 2013 Jyrockissa viihdyttänyt Faarao Pirttikangas on lyönyt viisaudesta virttyneen päänsä yhteen Pekko Käpin ja Juhana Nyrhisen kanssa, muodostaen Faarao & Kakspäinen narttu -trion. Luvassa on käsillä olevan seiskan lisäksi täyspitkä, joten kolmen kappaleen EP toiminee esimakusteluna – kuin jalopeño poppersit ennen seitanburgeria.

Äänimaailmaltaan yhtyeen nimeä kantava seitsentuumainen on jostain Tuomari Nurmion Judge Bone -alteregon ja suomalaisten lofi-rock-kasettijulkaisujen väliltä. Kitarat rouhivat miellyttävän kulmikkaasti pehmeästi säröilevien vokaaliosuuksien taustalla, joskin välillä osien annetaan sulavasti vaihtua. Ylituottaminen on tästä julkaisusta kaukana.

Perkussiiviset elementit rajoittuvat a-puolella tasaisesti polkevaan töminään. Siwan kassit -kappale soljuukin tällä minimalismilla mukavasti, mutta Jumisen raitti olisi kaivannut enemmän kolinaa. Kappaleen edetessä odottaa buutsin kannan kolahtavan saluunan lattiaan, kannustimen kilahtaessa kuin kulkunen ojan pohjalta nykäistyn joulupukin lakin päässä. A-puolen perkussiivisempi ote myös alleviivaisi paremmin seiskan kohokohdan, B-puolen Oi kuolema -kappaleen vapisevan herkkää tunnelmaa.

Ville Tikka

”Rosoinen alkupala enteilee herkullista täyspitkää, vaikkei trion ensilevytys aivan täysosumaksi ylläkään”