Ei hakutuloksia.

Teksti  Annimaria Valli

Hulluuden rajamailla

Panopticon, teoria vallasta ja tiedosta, itsetekniikat, genealogia: Michel Foucault’n nimi singahtelee esiin vähän kaikkialla humanistisessa ja yhteiskuntatieteellisessä kirjallisuudessa. Mikä tyyppi tämä oikein on?

 

Kuva: Anna Näveri

 

”Älkää kysykö kuka minä olen tai pyytäkö minua pysymään samana.”

Michel Foucault itse ei varmaankaan olisi kovin ilahtunut siitä elämäkertojen määrästä, joka hänen kuolemansa  jälkeen on kirjoitettu. Tämä teksti on siis omanlaistaan väkivaltaa Foucault’a ja hänen ajatuksiaan kohtaan. Näin mielenkiintoinen elämäntarina ansaitsee kuitenkin tulla kerrotuksi.

 

“Hän kulki koko elämänsä hulluuden rajamailla.”

Näin Foucault’n opiskelutoveri Pariisin École normale supérieurista luonnehti filosofia.

Foucault syntyi 1926 Ranskan Poitiersissa varakkaaseen perheeseen. Hän muutti Pariisiin toisen maailmansodan jälkeen, ja hänet hyväksyttiin arvostettuun École normale supérieur -korkeakouluun vuonna 1946.

Jo opiskeluaikana kidutuksen, silpomisen ja itsemurhan teemat kiehtoivat Foucault’a. Hänen kerrotaan viillelleen itseään ja kerran jopa seuranneen opiskelutoveriaan tikari kädessä.

Silloisen yhteiskunnan asenteet tekivät homoseksuaalin Foucault’n olon tukalaksi.

Maailmansotien jälkeisessä Pariisissa homot hakivat seuraa lähinnä kaupungin puistojen salaisilta kohtaamispaikoilta. Silloin tällöin Foucault’n öiset retket näille tapaamispaikoille päättyivät sairaalloisiin syyllisyyskohtauksiin ja itsensä vahingoittamiseen asuntolassa. Elinaikanaan hän yritti itsemurhaa lukuisia kertoja.

 

“Minun oli vaikea kestää joitakin ranskalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin piirteitä.”

Levottomana luonteena Foucault aloitti matkalaukkuelämän. Valmistuttuaan maisteriksi hän muun muassa otti vastaan ranskalaisen kulttuurin lähettilään tehtävän Uppsalassa.

Foucault uskoi Ruotsiin lähdön merkitsevän siirtymistä vapaaehtoisessa maanpaossa elämiseen. Hänen samaan aikaan työstämänsä väitöskirja oli kuitenkin liian kokeileva ruotsalaiseen makuun, ja muutaman mutkan kautta filosofi palasi Pariisiin. Väitöskirja hulluuden historiasta hyväksyttiin Ranskassa vuonna 1960.

Vuoden 1968 opiskelijaliikehdinnän jälkimainingeissa Foucault’sta tuli äärivasemmistolainen aktivisti. Poliittinen herääminen johti 70-luvun kuluessa lukuisiin kannanottoihin ja julistuksiin, joita on luonnehdittu jopa militanteiksi.

 

“Niin kauan kuin miesten välistä avioliittoa ei sallita, ei voida puhua sivilisaatiosta.”

Foucault’n akateemista uraa leimaa intohimo tutkia sellaisia ihmiselämän alueita, jotka ylittävät keskiluokkaisen arkikokemuksen: huumeet, seksuaalisuus, hulluus, rikollisuus, vankilat ja rangaistukset. Hän tarttui kysymykseen, jonka moderni filosofia vaikutti 1900-luvun puolivälissä hylänneen: mitä ihmisenä oleminen tarkoittaa?

Vuonna 1970 Foucault nimitettiin Collège de Franceen ajattelun järjestelmien historian professoriksi. Arvostettu oppituoli oli filosofin uran huolella valmisteltu kohokohta, ja sai Foucault’n jäämään Pariisiin lopullisesti.

Collége de Francen professoreilla ei ollut varsinaisia opiskelijoita, vain velvollisuus pitää avoimia luentoja. Näitä luentoja tuli kuuntelemaan satoja ihmisiä, ja ne välitettiin suuren suosion vuoksi keskusradion kautta useisiin luen-
tosaleihin.

Opiskeluaikojen yksinäisestä, sulkeutuneesta ja ahdistuneesta Foucault’sta vapautui uran edetessä keikariksi luonnehdittu julkkis. 1970- ja 80-luvuilla antamissaan haastatteluissa hän puhui varsin avoimesti myös homoseksuaalisuudestaan.

 

”Onko mitään ihanampaa kuin kuolla sen vuoksi, että pojat ovat rakastaneet sinua?”

Professuuri ei tyrehdyttänyt Foucault’n kiinnostusta matkusteluun. Hän tutustui zen-meditaatioon Japanissa, seurasi Iranin vallankumousta vuonna 1978 ja osallistui Puolan solidaarisuus-liikkeen tukemiseen vuonna 1982. Hän vietti pitkiä aikoja Yhdysvalloissa luennoiden useissa eri yliopistoissa.

Yhdysvalloissa hän myös kohtasi homoseksuaalisuuden avoimena elämäntapana. Foucault’n kerrotaan sanoneen:

”Pidän San Franciscossa erityisesti siitä, että siellä on paljon homoja, ja minä olen homoseksuaali.”

Foucault jopa suunnitteli muuttoa Kaliforniaan.

Amerikassa vietetty aika auttoi filosofia myös löytämään huumeiden ja sadomasokismin nautinnot.

 

“Michel Foucault on kuollut.”

Haaveiden aurinkoisessa Kaliforniassa oli kuitenkin myös tummat varjonsa. HI-virus oli alkanut levitä, mutta aidsin taudinkuvaa ei vielä tunnettu kovin hyvin.

Foucault valitteli pitkään pahaa flunssaa. Kesäkuussa 1984 hän joutui sairaalahoitoon, ja 25. heinäkuuta 1984 hän menehtyi Salpetriéren sairaalassa, jonka toimintamuotoja ja kehitystä hän oli vuosia aiemmin tarkastellut väitöskirjassaan.

Foucault’n kuolema oli pääuutinen Ranskan lehdistössä useiden päivien ajan. Joukkoon mahtui myös Libération-lehden nimetön artikkeli, jossa kiistettiin ”huhu”, että Foucault olisi kuollut aidsiin.

Jälkikäteen tätä kummallista tiedonantoa on paheksuttu laajasti, mutta 80-luvun alussa aids oli vielä tuntematon ja myyttinen tauti. Puhuttiin rutosta ja homosyövästä. Foucault luultavasti itse tiesi sairastavansa aidsia, mutta halusi suojella ystäviään järkytykseltä puhumalla väsymyksestä ja flunssasta.

Kyseenalaistamisen ja satiirin mestari kuoli instituutiossa, jota oli tutkinut väitöskirjassaan. Hautaan hänet saatteli satapäisen saattoväen lisäksi kunnon mediakohu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *