Neste Oil Rally kuumentaa tunteita Jyväskylässä joka vuosi. Tarvitseeko Jyväskylä oikeasti MM-rallia? Ensi kesäksi ralleihin halutaan tuoda takaisin myös Harjun erikoiskoe. Tarvitseeko autot siis tuoda kaupungin keskustaankin? Jylkkäri kysyi asiaa yliopistossa opiskelevilta kuntavaikuttajilta.

Johanna Karjula
Keskustan kaupunginvaltuutettu, sivistys- ja tarkastuslautakunnan jäsen.
Luokanopettajaopiskelija.

“MM-rallista on Jyväskylälle ehdottomasti paljon hyötyä. Se kun tuo Jyvässeudulle rahaa 14,7 miljoonaa euroa joka vuosi. Lisäksi Jyväskylä saa rallien myötä hyvää mainosta niin asuinpaikkana kuin matkailukohteenakin. Jyväskylä voitti aikanaan Lahden rallien järjestämiskisassa, ja siitä asemasta pitää pitää kiinni. Kun pystymme hoitamaan näin suuren tapahtuman, antaa se hyvän esimerkin siitä, että olemme varteenotettava vaihtoehto muillekin tapahtumille.

Lisäksi kaupungin imago yritysten silmissä paranee, ja he haluavat ehkä investoida tänne enemmän. Rallit ovat Jyväskylälle ehdoton etulyöntiasema.

Jyväskylässä ei yksinkertaisesti ole muita isoja tapahtumia, jotka toisivat kaupunkiin näin paljon rahaa. Siksi se, mitä kaupunki tapahtumaan panostaa, on pieni summa verrattuna siihen, miten paljon rahaa se tänne tuo. Jyväskylän ammattikorkeakoulun Sports Business Schoolin tutkimuksen mukaan 70 prosenttia Jyväskylän alueen yrittäjistä kokee saavansa ralleista jotain hyötyä. Niillä on oikeasti merkitystä myyntiin, sillä esimerkiksi ravintoloille rallit tuovat vuosittain 5 miljoonaa euroa ja hotellitoiminnallekiin 2,5 miljoonaa. Lisäksi alueen urheiluseurat ja muut kolmannen sektorin toimijat saavat rallien myötä lisätienestejä. Rahaa menee siis näin myös lasten ja nuorten hyväksi. Merkitys ei siis todellakaan ole mikään pikkumerkitys.

En itse näe mitään ongelmaa siinä, miksei ihmisiä oikeasti kiinnostavaa tapahtumaa voitaisi tuoda myös kaupungin keskustaan. Harjun erikoiskokeella on Jyväskylän MM-rallissa pitkät perinteet. Se oli myös yksi suosituimmista paikoista, joissa ihmiset kävivät ralleja katsomassa.

Vuoden 1996 Harjun onnettomuuden (jossa kuoli yksi ihminen ja useita kymmeniä loukkaantui) vuoksi poliisi ja pelastuslaitos ovat tutkineet erikoiskokeen turvallisuuden, ja näyttäneet sille vihreää valoa. Jyväskylän MM-ralli on turvallinen, ja toimijat koko organisaatiossa varmistavat varmasti sen, että se on tulevaisuudessa myös entistä turvallisempi.

Aina on tietysti niitä ihmisiä, joita rallit eivät kiinnosta. Ne ovat kuitenkin niin iso tuloerä Jyväskylälle ja koko Jyvässeudulle, ettei niitä pitäisi sillä perusteella estää. Ainahan voi lähteä viikoksi pois ja laittaa asunnon vaikka vuokralle.”

 

Marjukka Huttunen
Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen varajäsen.
Sosiaalityön opiskelija.

“Minun mielestäni rallista on Jyväskylälle enemmän haittaa kuin hyötyä. Ymmärrän toki elinkeinopolitiikan näkökulman ja sen, että rallit tuovat Jyväskylälle rahaa, mutta vastustan niitä silti. Moottoriurheilua ei mielestäni lähtökohtaisesti pitäisi tukea sen aiheuttamien päästöjen ja muiden ympäristösyiden takia. Jyväskylän kaupungillakin on esimerkiksi oma ilmasto-ohjelmansa. On myös käsittämätöntä, että kaupunki antaa 260 000 euroa tapahtumalle, joka on yrityksen järjestämä. Se ei yksinkertaisesti ole kaupungin tehtävä. Eikö rallien kaltaisen kaupallisen tapahtuman pitäisi tulla itse toimeen?

Kaupunki luovuttaa kuitenkin infrastruktuurinsakin rallien käyttöön. Kaupunki kun ei käsittääkseni peri vuokraa läheskään kaikista alueista, joille rallit levittäytyvät. Ymmärrän, mitä MM-rallit Jyväskylälle tuovat, mutta ei silti ole kaupungin tehtävä maksaa niistä.On myös väärin, että kaupunki tukee kokonaisuudessan enemmän ralleja kuin yksittäisiä kulttuuritapahtumia. Sitä en tiedä, käytettäisiinkö nyt ralleihin suunnattavia rahoja sitten pienempiin kulttuuritapahtumiin jos ralleja ei täällä enää olisi, mutta mielestäni kaupungin tehtävä ei ole tukea tällaista kaupallista tapahtumaa.

Rallit valtaavat paljon julkista tilaa, ja kaupunkilaiset jäävät näin autojen varjoon. Se, että asukkaiden täytyy lähteä pakoon tällaisen asian takia, ei ole oikein. Rallit vaikuttavat asukasviihtyvyyteen myös melunsa takia. Oman henkilökohtaisen mielipiteeni mukaan myös örveltävät rallituristit ärsyttävät.

Harjun erikoiskoetta ei pitäisi missään nimessä ajaa. Rallien käyttöön varatut alueet jäävät näin pois ihmisten käytöstä, ja esimerkiksi Pitkäkadun asukkaat eivät välttämättä pääse kotipihoihinsa ollenkaan. Tuollainen tilan valtaaminen on asukkaiden ikävää kohtelua. Itse olen ollut mukana rallien vastaisessa kadunvaltaustapahtumassa, jossa mielenosoituskulkue kulkee tietyn reitin, ja valtaa sitten luvallisesti tietyn tiealueen asukkaiden luovaan ja vapaaseen käyttöön. Sekin on toki julkisen tilan valtaamista, mutta ei kaupalliseen käyttöön.

Joidenkin mielestä rallit on hyväksi Jyväskylän imagolle, mutta minusta ne ovat enemmänkin imagohaitta.”