Joonas Orava ja Olli Turunen – Osta, vuokraa, vaurastu

Kun tässä nyt pitelen käsissäni Osta, vuokraa, vaurastu –asuntosijoituskirjaa, niin täytyy kyllä mainita, että kyseessä on sellainen pieni sijoittamisen ihme, jota eivät idän beduiinitkaan osanneet ennustaa tulevaksi vielä 2000 vuotta sitten. Ihmelapsen ovat tällä kertaa seimeen pyöräyttäneet Joonas Orava ja Olli Turunen, joka on myös Jyväskylän yliopiston kansantalousmies. Tapahtuman merkittävyydestä kertoo se, että asuntosijoittajia saapui valtakunnan neljästä eri ilmansuunnasta kirjan julkistamistilaisuuteen. He toivat kiliseviä ja kiiltäviä lahjuksia, jotta saisivat edes yhden kopion tästä kapitalistisesta kansanromaanista kotiin viemiseksi.

Suomalaiset eivät ole sijoituskansaa – ennemmin halutaan puhua säästämisestä. Suomalaisen suosituimmat tuoton tavoittelun välineet ovatkin olleet lotto, S-marketin hedelmäpeli ja asuntosijoittaminen. Asuntosijoittamisen suosio perustuu (näennäiseen) turvallisuuteen: asunto on aina olemassa, eikä arvo laske nollaan yhdessä yössä, kuten osakkeille saattaa pahimmassa tapauksessa käydä. Tähän mennessä asuntosijoitusviisaudet on rustattu kuitenkin vierailla kielillä – suomalaiselle sijoittajalle niiden hyöty on ollut rajallinen. Viimeinkin sijoittajien rukoukset on kuultu ja kaikki tieto löytyy yksien kansien välistä suomeksi ja suomalaiseen kontekstiin sovellettuna. Kiirastulen aika on siis ohi, ja innokkaimmat voivat kuulla enkelin soittamassa harppua tilille kuukausittain kopsahtelevien vuokratulojen tahtiin.

Kirjan sisältöä voi luonnehtia monipuoliseksi – sivuja on kolmisen sataa ja aiheita käsitellään muun muassa asuntosijoittamisen järkevyydestä asunnon valintaan sekä riskeistä voiton maksimointiin. Myös hyödyllisiä liitteitä on kasattu nipuksi kirjan loppuun. Yliopisto-opiskelijat ovat jo opiskeluvaiheessa tunnetusti ahneuden ja vaurauden perikuvia, mutta jos miljoonia ei riitä sijoitusasunnon ostoon ja asut edelleen vuokralla Kortepohjan savimajassa, niin oppeja voi soveltaa loistavasti ensiasunnon ostoon. Esimerkiksi kirja tarjoaa hyvin tietoa remonteista, joka voi tulla varsinkin ensiasunnon ostajalle todella ikävänä yllätyksenä.

Niin kuin Jumalakin antoi Moosekselle kivitauluun kaiverretut kymmenen käskyä, myös Orava ja Turunen ovat Talentumin painokoneella painaneet kirjan eräälle aukeamalle kymmenen ohjenuoraa sijoitusasunnon ostamiseen. Nämä ohjeet kuulostavat hyvin yksinkertaisilta, mutta saattavat olla monen ensiasunnon ostajan kompastuskiviä. Esimerkiksi vaikka naiset jatkuvasti väittävät, ettei koolla ole väliä, niin Orava ja Turunen vetoavat kohdassa seitsemän yksinkertaiseen matematiikkaan ja toteavat: ”Mitä pienempi, sitä parempi”. Näitä oppeja seuraamalla välttyykin helposti aloittelijoiden erheiltä – asioita voi oppia etukäteen, eikä vasta sitten, kun muutama kymmenen tuhatta on onnistuttu polttamaan huonoilla kaupoilla. Uskossaan vahva onkin todennäköisesti tulevaisuudessa yhtä vauras kuin muinainen kuningas Salomon.

Kaikkien tietämä sanonta ”rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy” pitää varmasti paikkansa, ja siihen on syynsä. Kun sijoituksia ei tee pelkästään Pyhän Hengen voimalla, vaan pysähtyy hetkeksi, hankkii tietoa ja toimii vasta sen jälkeen, niin lopputuloskin on huomattavasti parempi. Tässä on nyt todellakin semmoinen eepos, jonka sivuilta voi kuolemattomia viisauksia ammentaa. Opetuslasta ei kirja kenestäkään leivo, vaan viitoittaa lukijan kohti turvallisempaa ja paremmin tuottavaa sijoitusta. Jos ei omaan käyttöön, niin sitten isälle syntymäpäiväksi tai mummolle rippilahjaksi.

Janne Hepola

”Laatuteos joka tapauksessa.”