Koventuneen kilpailun seurauksena myös opiskelijan kannattaa metsästää tarjousmatkoja. Vertailu syö kuitenkin aikaa. Kokosimme ohjeet, joiden avulla löydät halvimmat matkat.

Juna

Useimmilla reiteillä juna on vaihtoehdoista kallein. Varmin tapa metsästää halpoja lippuja on liittyä VR:n Veturi-asiakasohjelmaan.

Asiakasohjelmaan kuuluva saa muun muassa etuosto-oikeuden moniin tarjousmatkoihin, ja VR:llä on myös vain Veturin asiakkaille suunnattuja tarjouk-sia. Lista tarjouskampanjoista löytyy VR:n verkkosivuilta, mutta esimerkiksi Jyväskylän ja Tampereen väliset viiden euron matkat eivät listalla ole. Kannattaa siis selailla aikatauluhakua.

Sekä VR:n normaalit tarjoukset että Veturin jäsenille suunnatut kampanjat keskittyvät kuitenkin pitkälti Helsingistä lähteviin ja sinne saapuviin matkoihin. VR:n kaupallisen johtajan Lassi Rönkkösen mukaan syynä on se, että kaikkien radan varrella olevien kohteiden sisällyttäminen markkinointikampanjoihin olisi mahdotonta.

”Päävirrat kuitenkin lähtevät Helsingistä pohjoiseen, itään kohti Lappeenrantaa, Kuopiota ja Joensuuta ja länteen kohti Turkua. Yritämme kuitenkin tarjota halpoja matkoja myös poikittaisliikenteeseen ja kattaa mahdollisuuksien mukaan koko rataverkoston tarjoushinnoittelulla.”

Tarjouksia voi Rönkkösen mukaan hyödyntää myös niin, että matkustaa vain osan reitistä. Esimerkiksi junalippu Jyväskylästä Jämsään tai Orivedelle maksaa opiskelijahinnalla enemmän kuin viiden euron tarjouslippu Jyväskylästä Tampereelle.

Normaaleissa opiskelijahintaisissa lipuissa on noudatettu kesäkuusta asti kysyntäperustaista hinnoittelua. Lippujen hinnat perustuvat historiatietoon siitä, kuinka kysyttyjä vuorot ovat olleet. Toisin sanoen sillä, kuinka täyteen juna on ostohetkellä myyty, ei ole vaikutusta lipun hintaan.

”Käytännössä suosituimpien Intercity-vuorojen hinnat nousivat hieman ja vähemmän kysyttyjen Pendolino-vuorojen hinnat laskivat”, Rönkkönen toteaa.

Bussi

Halvimmat tarjousvuorot ajoittuvat pääasiassa maanantain ja torstain väliselle ajalle, joten halvimmalla matkustaa, kun on valmis joustamaan matkustuspäivissä hieman. Kannattaa olla myös ajoissa liikkeellä, sillä halvimpia lippuja on myynnissä rajoitettu määrä. Liput tulevat myyntiin juoksevasti aikaisintaan kuukautta ennen matkaa, ja niitä myydään pääasiassa Matkahuollon verkkokaupassa.

Normaalilla opiskelijalipulla matkustavan kannattaa valita suora yhteys, joka on yleensä vaihdollisia ja kiertäviä yhteyksiä halvempi.

Kaikista edullisimmat tarjoukset koskettavat pääasiassa niitä reittejä, joilla matkustajista käydään kovin kilpailu. Esimerkiksi Jyväskylästä Tampereelle halvimmalle tarjouslipulle jää hintaa kaksi euroa, kun taas Jyväskylästä Joensuuhun tarjouslippuja myydään 15–30 eurolla normaalin opiskelijalipun maksaessa 22–26,80 euroa.

Suurin osa tarjouslipuista kelpaa myös matkan varrelta kyytiin noustessa, mutta osa bussiyrityksistä on rajannut lippujen kelpoisuuden vain tietyille pysäkeille, jolloin lipuilla ei voi matkustaa kaikilta välipysäkeiltä.

”Tällaisia rajauksia on muun muassa Jyväskylä-Tampere välillä. Nettitarjouslippujen kelpoisuusehdot yhteysvälikohtaisesti kannattaa tarkistaa sivuiltamme”, Matkahuollon liiketoimintapäällikkö Jukka Ylitalo vinkkaa.

Onnibus

Useimmilla reiteillä Onnibus on halvin tapa matkustaa. Verkkokauppojen vertailun perusteella Onnibusin myymä kallein lippu on monilla reiteillä samassa hintaluokassa Matkahuollon opiskelijalipun kanssa.

Vertailua hankaloittaa kuitenkin se, ettei Onnibus liikennöi päivittäin. Lisäksi monille reiteille lippuja on myynnissä vain lähiviikoille tai -kuukausille. Syynä on toimitusjohtaja Pekka Mötön mukaan pääasiassa verkkopalvelun päivittämiseen liittyvä resurssipula.

”Yritämme kyllä saada liput myyntiin aina vähintään kuukauden etukäteen. Toinen pienen pieni syy on se, että reiteistämme on valitettu hallinto-oikeuteen. Ei ole järkevää laittaa lippuja myyntiin vuodeksi eteenpäin, jos jonkun reitin kohdalla kävisi niin, että tapaus tuomittaisiin valittajien eduksi”.

Kysyntäperustaisen hinnoittelun vuoksi hinnoitteluperiaatteita myös tarkennetaan hänen mukaansa koko ajan, mikä voi muuttaa hintoja.

Jos matkustusajalla ei ole väliä, joutuu halvimman matkan löytääkseen selaamaan Onnibusin aikatauluhakua päivä kerrallaan. Halvalla päästäkseen lipun joutuu ostamaan hyvissä ajoin etukäteen, sillä esimerkiksi Tampereen, Helsingin ja Turun suuntaan ajettavat vuorot myydään Mötön mukaan lähes aina täyteen.

Kimppakyyti

Internetistä löytyy useita sivustoja, joilla voi sopia kimppakyydeistä. Useimmiten kyytiin pääsee polttoainekulujen hinnalla, jolloin matkakustannukset riippuvat kyytiläisten määrästä. Kustannusten ennakointi voi kuitenkin olla hankalaa, sillä kyytiläisten määrä voi muuttua, osa matkustaa vain osan reitistä ja autojen kulutus vaihtelee.

Erilaisia kimppakyytisivustoja ovat muun muassa www.kimppa.net, www.kyydit.net ja www.kimppakyyti.fi. Lisäksi Facebookissa on sekä yleinen kimppakyytiryhmä että omat ryhmänsä useille suurten kaupunkien välisille reiteille, kuten Kimppakyyti Helsinki-Jyväskylä ja Kimppakyyti Jyväskylä-Lappeenranta.