Ei hakutuloksia.

Teksti  Toimitus

Rämpytimiehen paluu

Samuli Putro: Taitekohdassa (Kaiku Records)

Samuli Putron neljäs sooloalbumi alkaa lupaavasti. Levyn avaava biisikolmikko Taitekohdassa, Kuka tahansa kelpaa ja Milloin jätkät tulee esittelee särmikkäästi rokkaavan Putron, jonka selkeä ilmaisu saa loistavaa tukea taustabändiltä. Erityisesti Mikko Kososen kitara nousee esiin energisissä sovituksissa.

Todella lupaavan alun jälkeen levy löysää hieman otettaan. Sanoittajana Putro ei ole aivan terävimmillään. Toisinaan pikkutarkoilla yksityiskohdilla maalailu jättää kuulijan etäälle, eivätkä kappaleet tarjoa helppoa tarttumapintaa. Toisaalta vaikeasti tulkittavat tunnelmapalat kestävät useamman kuuntelukerran.

Taitekohdassa jatkaa melko mallikkaasti edellislevyn Tavallisten hautajaisten viitoittamalla tiellä. Samalla Samuli Putron tulkinta on saanut tuekseen yhä suurempia sointuja ja jyräävämpiä äänivalleja.

Arimo Kerkelä

“Menevää ja tunnistettavaa Putroa”

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.