Ei hakutuloksia.

Teksti Anniina Meronen 

Pöytälaatikosta päivänvaloon

Miten kaunokirjallinen teksti tai sarjakuva saadaan pöytälaatikosta kansien väliin? Miten kustannustoimittajaa tulee lähestyä, jotta saisi tekstinsä julki? Mitä materiaalilta vaaditaan? Kysyimme vinkkejä kaunokirjojen, sarjakuvien ja tietokirjojen kustantajilta.

Kaunokirjallisen teoksen julkaistuksi saaminen ei ole helppo juttu. Tammen kustannustoimittaja Anne Ilves kertoo, että kustantamoon lähetetään vuosittain miltei tuhat käsikirjoitusta. Niitä käy läpi kaksi kustannustoimittajaa ja kustannuspäällikkö.

Tammi vastaanottaa käsikirjoituksensa pääosin printtimuodossa. Kaikkia tekstejä luetaan, mutta tuomio voi tulla pikaisesti. Lähetetyn tekstin tulisi siis olla mahdollisimman pitkälle hiottu.

”Harjaantunut silmä näkee melko äkkiä, kannattaako käsikirjoituksen kanssa viettää enemmänkin aikaa”, Ilves kertoo.

Ilveksen mukaan kirjoittaja ei hyödy juurikaan suhteista tai nimekkäiden tekijöiden suosituksista – tärkeämpää on omaleimainen kaunokirjallinen tyyli.

Käsikirjoituksen mukana tulisi olla myös saatekirje. Olennaisinta on, että kirjoittajan yhteystiedot on esitetty selkeästi. Jotkut kustantamot toivovat kirjoittajan myös kertovan omasta taustastaan ja luonnehtivan käsikirjoitustaan.

Ilves itse ei anna luonnehdinnoille tai vaikkapa mukaan liitetylle CV:lle paljoa painoarvoa. Hänen mielestään hyvä teksti puhuu puolestaan. Soitosta kustantamoon ei myöskään ole erityisemmin hyötyä.

”Jos mitään vastausta ei tule vaikkapa vuoteen, on tietenkin hyvä varmistaa, onko teksti tullut edes perille”, Ilves huomauttaa.

Palautetta kustantamot antavat harvoin. Sitä varten on olemassa arvostelupalveluja, kuten Nuoren Voiman Liitto, joka arvostelee tekstejä maksua vastaan.

Jos Ilves näkee kirjoittajassa paljon potentiaalia tekstin heikkouksista huolimatta, hän lähettää kirjoittajalle palautetta ja jää odottamaan uutta versiota.

Hylkäystäkään ei kannata ottaa liian raskaasti.

”Jos yksi kustantaja hylkää käsikirjoituksen, ei kannata masentua vaan ottaa yhteyttä toisiin kustantamoihin. Toisaalla vastassa voi olla lukija, joka ymmärtää aivan eri tavalla sitä, mistä tekstissä on kysymys.”

 

Kustannusosakeyhtiö Sammakon kustantajan Seppo Lahtisen mukaan sarjakuvalle on helpompi löytää julkaisija kuin tasokkaallekaan kaunokirjalliselle teokselle.

”Hyvä juttu menee varmasti jostakin läpi, sillä sarjakuvakustantamoita on Suomessa melko paljon.”

Sammakolle tarjotaan vuosittain satoja sarjakuvia. Lahtisen mukaan sähköposti on paras tapa ottaa yhteyttä kustantajaan. Soittamalla ei saa lisäpisteitä.

”Strippiensä mukaan voi laittaa lyhyen CV:n omasta sarjakuvatoiminnastaan, mutta se ei ole välttämättömyys. Lyhyestä virsi kaunis, materiaali ratkaisee!”

Lahtisen mukaan kustantamoon lähetetään paljon strippejä, joissa on ongelmana se, että kuvallisesti toimiva paketti ontuu tarinan osalta tai päinvastoin.

”Molempiin pitäisi panostaa. Suomessa sarjakuvia tehdään liian harvoin yhteistyönä niin, että kirjallisesti lahjakas henkilö keksii tarinan ja piirtämistaitoinen kuvittaa.”

Toisilta tekijöiltä voi oppia paljon. Lahtinen suosittelee aloittelevalle sarjakuvantekijälle sarjakuvayhdistyksen toimintaan osallistumista. Palautetta voi toki saada myös nettisarjakuvia tekemällä.

Pienellä paikkakunnalla voi olla ongelmana toiminnan vähyys.

”Toisaalta se kaikkein kovin juttu voi tulla jostain aivan himmeästä meiningistä peräkyliltä. Se voi olla etukin, että tekijä kypsyy jossain Helsingin ympyröiden ulkopuolella. Persoonallinen ote huomataan.”

Kustantajia voi tavata myös sarjakuvatapahtumissa, jolloin heitä kannattaa tilaisuuden tullen nykäistä hihasta ja näyttää piirustuksiaan sekä kysellä, kannattaako yhteydenotto. Sarjakuvamaailmassa suhteista voi olla jonkin verran apua, mutta alussa nimen saaminen ottaa aikansa.

”Tärkeää tässä työssä on myös kustantajan ja tekijän välinen kemia. Sitä ei tietenkään voi etukäteen tietää. Kyse on luottamuksesta ja ajatusmaailmojen kohtaamisesta, kuten missä vain pitkäaikaisessa työsuhteessa.”

 

Tietokirjaa suunniteltaessa kustantamoon kannattaa ottaa yhteyttä jo ennen projektin varsinaista alkua.

”Kustantamo tarvitsee kaksi paperia: Ensinnä kuvauksen siitä, kuka kirjoittaja on ja millä oikeudella ja asiantuntemuksella hän aiheesta kirjoittaa. Toisekseen pitäisi selvittää sitä, millainen kirja tulisi olemaan, kenelle se olisi suunnattu ja mitä aihepiirejä se käsittelisi – sisällysluettelon hahmotelma olisi hyvä olla”, neuvoo Jyväskylässä toimivan Atenan kustannustoimittaja Kanerva Eskola.

Tieto- ja kaunokirjallisuutta julkaiseva Atena vastaanottaa ideoita ja käsikirjoituksia mieluiten sähköpostilla. Eskolan mielestä kyse on kuin työnhakuprosessista, jossa on saatava työnantaja vakuutetuksi omasta yhteistyökyvystään, pitkäjänteisyydestään ja työn järkevyydestä.

Eskolan mukaan päätökset tehdään usein papereiden perusteella. Kustantaja tahtoo varmuuden siitä, että kirjoittaja sitoutuu projektiin.

”Saatekirjeeseen ei ainakaan kannata kirjoittaa, että on valmis muokkaamaan tekstiään kustantajan toiveiden mukaisesti. Jokaista käsikirjoitusta muokataan enemmän tai vähemmän.”

Eskolan mukaan kaunokirjallisuudessa tärkeintä on teksti itsessään. Tietokirjallisuudessa taas ratkaisee hyvä idea ja toteutustapa.

”Suhteista voi olla tekijälle hyötyä silloin, jos joku luotettava ihminen tuntee kirjoittajaehdokkaan ja osaa kertoa, millainen tyyppi on kyseessä.”

Atena antaa palautetta vain niin sanotuissa melkein-tapauksissa. Silloin kustantaja voi esimerkiksi ehdottaa tietokirjan aiheeseen toista näkökulmaa.

”Innostus lupaa aina hyvää, ja innostunut kustannustoimittaja on aika pitelemätön”, Eskola sanoo.

Aloittelevalle kirjailijalle hänellä on neuvo:

”Ennen kuin alat brändätä itseäsi kirjailijana, pidä huoli, että osaat kirjoittaa!”

Lue Pasi Ilmari Jääskeläisen ja Tiina Piilolan kirjailijatarinat täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *