Kuva: Tommi Anttonen

Pasi Ilmari Jääskeläinen, kirjailija ja äidinkielenopettaja

Kirjoittelin jo pienenä tarinanpätkiä äidin vanhalla kirjoituskoneella. Tosissani aloin kirjoittaa novelleja joskus parikymppisenä. Osallistuin useana vuonna Scifi- ja fantasianovellien kirjoituskilpailuun – se tarjosi hyvän mahdollisuuden koetella kykyjä ja 10 000 markan palkintosumma oli mukava kannustin. Deadlinen takia oli myös saatava tekstiä aikaan.

Voitin kilpailun neljästi ja novellini julkaisi Tampereen Scifi-seura Portti-lehdessään. Pärjäämisen myötä itsevarmuuteni kirjoittajana kasvoi sen verran, että aloin tehdä romaania.

Novellikokoelmaani tarjosin jo ennen vuotta 2000 jotakuinkin kaikkialle ja tulin aina melko tylysti hylätyksi. Like tosin ilmoitti julkaisuhalukkuudestaan sen jälkeen, kun Scifiseura oli jo julkaissut novellini myös pokkarina.

Pian aloin kirjoittaa esikoisromaaniani Lumikko ja yhdeksän muuta. Alun perin teksti oli näytelmä, jonka tein suomen kielen laitoksen pikkujouluihin. Laajensin ja muokkasin käsikirjoituksen romaanimuotoiseksi.

WSOY hylkäsi käsikirjoituksen ja joiltakin kustantamoilta sain palautetta. Kun jyväskyläläinen Atena näytti vihreää valoa, en enää jäänyt odottelemaan vastauksia muilta.

Kirjan kirjoittamisessa ja muokkaamisessa kesti molemmissa noin kaksi vuotta. Lopulta sopimus syntyi ja teos ilmestyi 2006 Atenan kustantamana.”

 


Kuva: Tommi Anttonen

Tiina Piilola, toimittaja ja kirjailija

Esikoisteokseni lähti syntymään avoimen yliopiston kirjoittamiskurssilla, kun saimme tehtäväksemme kirjoittaa romaanin alun. Se oli ensimmäinen fiktiivinen yritelmäni. Seuraavalle luennolle tuli Laura Kuitunen kustantamo Atenasta, ja hän antoi palautetta muutamalle mielestään parhaalle. Kuitunen oli sattumalta myös naapurini. Hän kehotti minua myöhemmin jatkamaan romaania.

En kuitenkaan jatkanut heti, vaan hain Teatterikorkeakouluun. Kun opiskelupaikka jäi saamatta, päätin alkaa työstää tekstiäni. Kesä 2005 kului intensiivisesti kirjoittamisen parissa ja sitten tarjosin tekstiä Atenalle. Sopimus syntyi, ja seuraavan kevään ja kesän ajan muokkasin tekstiä kustannustoimittajan palautteen pohjalta. Esikoisteokseni Alkuvedet ilmestyi 2006.

Esikoisromaanin tekeminen sujui ällistyttävän helposti ja nopeasti, mutta kirjoittamisen vaikeudet ovat ilmenneet myöhemmin. Esikoiseni oli niin omaelämäkerrallinen, että se syntyi kuin itsestään. Rakenteellisia seikkoja, kuten draaman kaaren kehittelemistä, on pitänyt opetella myöhemmin. Kirjoittaminen on siitä hämäävää, että jokainen osaa sen jollain tapaa. Siksi voi helposti syntyä harhakuvitelma, että tekniikkaa ei tarvitse hioa.

Seuraava teokseni Mahdollisten maailmojen paikka julkaistiin vuonna 2010. Tällä hetkellä teen väitöskirjaa kotimaiseen kirjallisuuteen ja kirjoitan kolmatta romaaniani.”