Kunto Ojansivulle Jyväskylän yliopiston kampus on tuttu paikka. ”Ilokivellä olen käynyt niin katsomassa keikkoja kuin itsekin soittamassa. Yliopistolla taas olen käynyt puhumassa näyttelijän työstä.”

Kunto Ojansivu on tehnyt urallaan paljon muutakin kuin tonttuillut televisiossa. Hän jää silti kaipaamaan Tonttu Toljanteria, jonka seikkailut päättyvät tämän joulun jälkeen.

Olen itseoppinut näyttelijä. Pyrin nuoruudessani teatterikouluun sekä Helsinkiin että Tampereelle kolme kertaa, mutta en päässyt ikinä sisään. Päädyin näyttelijäksi ensin teatterikerhon ja sitten nuorisoteatterin kautta. Jäin näyttelemiseen koukkuun, vaikka olinkin hirveä jännittäjä. Jotenkin se vei mukanaan. Näyttelijähommien lisäksi minulla oli nuorena myös bändijuttuja, ainakin kolme. Pari niistä soitti rockia ja yksi progea. Sitten piti päättää että kumpaan sitä rupeaa satsaamaan, bändeihin vai näyttelemiseen. Lopulta teatteri voitti.

Minut kiinnitettiin Jyväskylän kaupunginteatteriin vuonna 1985. Se oli ensimmäinen teatteri, jossa pääsin ison teatterin makuun. Se oli kokonaisuudessaan hienoa ja opettavaista aikaa, sain tehdä täällä hienoja rooleja mukavien työkavereiden kanssa. Ennen Jyväskylää olin näytellyt muun muassa Valkeakoskella ja Porissa. Niissä oli erilainen, pienen teatteri intiimi henki. Porin teatterikaverit pottuilivatkin Jyväskylään lähtiessäni, että “mene aina etunäyttämölle että sut nähdään, sä olet niin pieni eikä sua kukaan sieltä takaa nää”.

Teatteri Eurooppa Neljän perustimme Heikki Paavilaisen ja Jouni Virtasen kanssa vuonna 1988. Meillä oli sellainen olo, ettemme ikinä tule olemaan samassa teatterissa yhtä aikaa, ja siksi perustimme sitten oman. Se oli aika hankalaa aikaa taloudellisesti, toimeentulo oli niin heikkoa. Omatkin tuloni tippuivat kaupunginteatterin palkoista tuhanteen euroon kuussa. Teatteri Eurooppa Neljässä teimme keikkaa ihan älyttömästi, jopa kolme päivässä, ihan missä vaan. Näyttelijän työn lisäksi olen kirjoittanut näytelmiä. Mikään niistä ei ole noussut kuuluisuuteen, mutta ehkä sekin päivä vielä joskus koittaa.

Jäin pois Teatteri Eurooppa Neljästä vuonna 2010. Sen jälkeen olen ollut vapaa taiteilija eli toisin sanoen työtön. Meillä on tässä maassa sellainen ongelma, että valtio ajattelee asioita vähän hullusti. Freelance-taiteilija kun ei pysty laskuttamaan olematta yritys. Yrittäjäksi taas ei Keski-Suomessa kannata ryhtyä, sillä täällä keikkaa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Maksaisin mielelläni itse kaikki tellit ja ellit ja lällyt, mutta niin en voi tehdä, koska silloin olisin yrittäjä. Kyllä varmaan 50 keikkaa menettää ihan sillä. Se tuntuu ilkeältä, koska kyse ei ole siitä että haluaa kiertää jotain vaan nimenomaan maksaa. Olen miettinyt jopa alanvaihtoa, mutta ei niillä pakettiautonkaan kuskeille taida töitä riittää. Näyttelijöille niitä olisi, mutta mahdollisuutta ei anneta.

Tonttu Toljanteria olen tehnyt vuodesta 1998. Joulukalentereita on ollut kuusi ja lisäksi olemme tehneet elokuvan ja muutamia pidempiä jaksoja. Tuntuu hyvältä kun kaikki tietävät jonkun työn, mutta onhan tässä se hankaluus ettei illalla oikein voi mennä enää ravintolaan. Kahdeksan jälkeen alkaa se huuteleminen. Muuten tätä hommaa on ollut mukava tehdä, ja mieluusti olisin tätä jatkanutkin. Tämän vuoden joulukalenteri on kuitenkin viimeinen. Miksi, se on asia jota ei tonttukaan tiedä. Ehkä lavasteet vievät liikaa tilaa, Ylen Kakkonen haluaa jotain muuta tai viimeisimmät jaksot eivät ole olleet tarpeeksi hyviä. Harmittaa, mutta ei voi mitään. Itse toivon, että tämä lama päättyisi pian. Se nimittäin vaikuttaa näyttelijän työhön aivan liikaa.