Ruuansulatus kuntoon jo etukäteen

Olivatko Asidofilus Bifidus -piimät tarjouksessa? Hamstraa jääkaappi täyteen, ja huolehdi vatsasi tasapainosta, jotteivät hyvät glögit mene pahoinvoinnin takia hukkaan.

 

Pukeudu lämpimästi

Nyt on aika kaivaa ne isomummolta lahjaksi saadut kahdeksannettoista villasukat vaatekaapin perältä ja vetää ne haalarinpuntin päälle, sillä ulkona on kylmä. Glögisiivun lämmittäessä mieltä ja hilpeyttäessä tunnelmaa mummin sukka estää ruumiin tulehtumisen, joka olisi varsin ikävää.

 

Jahtaa torttua ja piparia

Siis niitä leivonnaisia. Pikkujoulukausi on vaativa, pitkäkestoinen urheilusuoritus, jonka aikana on syytä huolehtia riittävästä hiilihydraattitankkauksesta. Jotkut yhdistykset houkuttelevat joulun alla ko-kouksiinsa ilmaisella puurolla. Syöttiin tarttuminen on enemmän kuin ok, itsepähän kerjäävät! Paikalta sopii poistua heti, kun lautanen on tyhjä.

 

Aikatauluta huolellisesti

HC-pikkujoulutonttu on viimeistään heinäkuussa järjestänyt itsensä mukaan erilaisiin pikkujoulutoimikuntiin ja varmistanut, etteivät tärkeät bileet mene päällekkäin. Viimeistään marraskuun alussa on rivitontunkin syytä kaivaa kalenteri esiin ja rakennella pikkujouluajan viikko-ohjelma. Juhlakaudesta ehtii toipua sitten joulun pitkällä luentotauolla, sehän on sitä varten.

 

Treenaa joululaulut tiptap-kuntoon

Pikkujouluissa on aikaa kerrata joululaulujen sanat, jotta kipaleet lähtevät sitten sukulaisten edessä aattona! Joulupukki, joulupukki, parta poikki, silmä puhki. Kanssatontutkin varmasti arvostavat tunnelmannostatustasi, vaikket pysyisi nuotissa eivätkä musiikkiesitykset kuuluisi ohjelmaan.

 

Muista raportoida joulupukille

Kunnon tonttu ei glögipäissäänkään unohda tärkeintä tehtäväänsä vaan valvoo, että pikkujoulukansa käyttäytyy kiltisti. Rohmusiko joku puurokattilan tyhjäksi? Oksensiko joku onneton pikkujoulunviettäjä isoisältä perittyyn tonttulakkiin? Lipsahtivatko ainejärjestön pikkujoulut aviorikoksen puolelle? Kohota pikkujoulukansan joulumieltä raportoimalla asiasta välittömästi joulupukille.

 

Pidä puolesi, kun ilmaista glögiä tarjotaan

Kekkerikausi voi tehdä budjettiin ison loven – paitsi, jos osaa hyödyntää ilmaiset glögit. Aikainen tonttu glögin hörppää! Saavu kemuihin minuutilleen ajoissa tai mieluummin viittä vaille, ja hiivi suoraan juoma- ja ruoka-astioiden ääreen. Näin vältät myös ikävät sosiaaliset velvoitteet ja voit keskittyä olennaiseen.

 

Heitterit luostariin

Mikäli pikkujoulukauden haureus pelottaa sinua tai koko joulunalusaika kaikessa kaupallisuudessaan tuntuu Friedmania ylistävältä fanfaarilta, voit haistattaa kaikille pitkät ja vetäytyä luostariin. Esimerkiksi Valamon Kristuksen kirkastuksen luostari Heinävedellä ottaa vapaaehtoistyöntekijöitä erilaisiin tehtäviin eripituisiksi pätkiksi. Sielu lepää, eikä matkaakaan kerry Jyväskylästä kuin vajaat 200 km.